30 juni 2015

Love




Äiti räpsi muutaman kuvan musta ja Topangasta kun kävin näyttämässä hevosia porukoille ja isovanhemmilleni. Topanga rakas oli mielettömän hellyydenkipeä ja tosi iloinen kun se sai niin monelta ihmiseltä rapsutuksia. Kaikkien lemppari oli kuitenkin Maaike, kuulemma se oli kaikkein hienoin... :D

Torstaina käyn hoitamassa Vikingin ja ensi viikolla onkin sitten sutinaa. Kaikki "hevoseni" tarvitsisivat liikuttajaa ja hoitoapua mutta en vielä ole keksinyt miten multa riittää aikaa neljälle hevoselle kun en ole lomallakaan. No, täytyy sumplia, eiköhän se jotenkin järjesty... Ja välillä täytyy vain osata sanoa ei.

25 juni 2015

Kuulumisia


Juhannusaattona lupauduin liikuttamaan Jätin. Jätti on todella iso puoliveriruuna, melkein 185 cm korkea. Lievä kulttuurishokki kahden 165 cm tamman jälkeen. :) Olin ratsastanut Jätillä viimeksi joskus kevättalvella ja silloin se oli huonossa lihassa ja muutenkin vähän könkkä ratsastaa joten vähän jännitti miten sujuu. Sain satulan selkään jakkaran avulla ja pääsin selkään vielä korkeammalta jakkaralta. ;) Mutta hyvin meni! Jätti oli vähän jännittynyt ja kyttäsi alkukäyntien aikana metsässä kaikkea. Myös kentällä se oli todella hermostunut aluksi ja pelkäsi mm. hiekassa olevaa viivaa ja aidan nurkkaa, mutta suureksi yllätyksekseni se rentoutui ja liikkui jopa yllättävän hyvin. Sain sen rennoksi ja hyvin avuille. Jätti ei ole yhtään mun tyylinen hevonen, mutta on kiva huomata miten sellaisestakin ratsusta oppii paljon.


Juhannuspäivänä kävin juoksulenkillä ja juoksin näiden söpöläisten ohi. Meidän "naapurissa", ehkä kilometrin päässä on isot laitumet joista toisella laiduntaa noin kymmenen ihanaa, pientä ja lihavaa shetlanninponia. Niin söpöjä!! ♥


Me tehdään kylppäriremppaa ja Tahvis löysi uuden lemppari nukkumapaikan. Harmi kyllä kaappi kiinnitettiin jo seinään ja noi pahvit pitäisi siivota pois joten hän saa jatkossa tyytyä omaan petiinsä.


Eilen kävin "pyslaamassa" Viikkarin kanssa. Kipusin selkään ekaa kertaa pitkästä aikaa ja käveltiin puoli tuntia ilman satulaa metsässä, Maaike ja omistaja seuranamme. Puoli tuntia enempää en siellä selässä voinut olla, Vikingin selkä on niin epämukava... :D


Lenkin jälkeen puuroa naamaan!


Mulle iski epämiellyttävä flunssa maanantaina ja olen yrittänyt hätistellä sitä pois. Huomenna olisi tarkoitus aloittaa KESÄLOMA (!!!) ja en halua olla kipeänä silloin... Toki lomapäiviä voi siirtää tulevaisuuteen jos tää sattuisi kovin häiritseväksi muuttumaan, mutta toivotaan parasta. Perheeni tulee Suomesta käymään ja tiedossa on paljon saunomista, shoppailua, grillausta ja suomalaista suklaata.

24 juni 2015

Läski, laiha, iso nenä, hörökorvat, lättäjalat.

Ulkonäkökompleksi. Tuskin on montaa ihmistä joka ei siitä jossain vaiheessa elämäänsä kärsisi. Kaktu kirjoitti jokin aika sitten postauksen jossa hän haastaa muut bloggaajat kirjoittamaan mistä ulkonäössään tykkää ja mistä ei. Ja täytyy mainita vähintään viisi positiivista asiaa. Jos päätätte kirjoittaa aiheesta niin laittakaa linkki omiin blogeihinne, näitä on kiva ja hyvä lukea! :)


Mulla on todellakin viha-rakkaussuhde omaan ulkonäkööni. On todella paljon asioita joista pidän mutta samalla koen ahdistusta yhtä monesta. Olen esimerkiksi todella tyytyväinen kasvoihini päähäni, mutta kun niiden osia alkaa erittelemään niin en enää olekaan niin tyytyväinen. Ja on kyllä uskomatonta miten itsekriittinen sitä voikaan olla. Sellainen piirre josta ei itse tykkää onkin sellainen mitä kukaan muu ei ole koskaan huomannutkaan tai josta joku tykkää mielettömästi.

HIUKSET. Ah niin ohut liruletti ja ihan väärän värinenkin. Siskollani ja äidilläni on ainakin kolme kerta paksummat hiukset kuin mulla, mä taisin periä isäni fledan. No, näillä mennään mitä on annettu ja hyvinä päivinä tykkään kyllä hiuksistani. Olen tyytyväinen siihen ruskeaan sävyyn minkä saan purkista ja haluaisin todella kovasti olla naturelli brunette, mutta harmi kyllä se blondi juurikasvu puskee sieltä esiin todella innokkaasti ja jos en värjää hiuksia 2,5 viikon välein niin näytän kaljuuntuvalta. Kuten esimerkiksi nyt. Hiukseni kasvavat siis nopeasti mutta eivät tuuheiksi.

KASVOT. Tykkään kasvojeni mallista, silmieni koosta, hymystäni ja hampaistani. Sen sijaan nenäni, kaksoisleuka, silmäpussit ja vaaleat kulmakarvat eivät ole suosiossani. Ihoni on aina ollut hyvässä kunnossa ja käytän meikkivoidetta ehkä muutaman kerran kuukaudessa kun jaksan panostaa meikkiin enemmän tai on jotkut juhlat. Silmät ja hymy ovat aina olleet "valttikorttini". Vaikka olenkin tosi tylsän näköinen ilman meikkiä kun ripset ovat vaaleat ja suorat ja kulmakarvat hiusten väriin verrattuna todella vaaleat (näissä kaikissa kuvissa niissä on väriä), niin ei kuitenkaan tarvita kuin se kulmaväri ja ripsari niin silmät tulevat esiin. Vasen korvani höröttää aika paljon, se jäi nimittäin puristuksiin synnytyksessä ja on siis aina ollut tuollainen. Teini-iässä se häiritsi mua todella paljon enkä koskaan pitänyt hiuksia kiinni mutta nykyään en enää ajattele sitä yhtään ja mulla onkin hiukset todella usein ylhäällä. Voisinpa vielä lopuksi mainita etten tykkä isältäni saadusta vinosta nenästäni, otsarypyistäni jne... Mutta antaa olla. ;)


VARTALO. Se on kyllä todellinen taistelukenttä. Heti kun jättää pari päivää treeniä väliin ja viettää mättöviikonlopun tuntuu kuin olisi välittömästi paisunut. Ja joskus sitä paisuukin. :D Mutta sitten vaan takaisin kuriin. Olen käynyt säännöllisesti salilla nyt about kolme vuotta eikä sieltä peilistä vieläkään tuijota vastaan fitnesspimu tai miehen näköinen lihaskimppu. Miksei? No arvatkaapa. Mä vaan rakastan liikaa suklaata ja karkkia. Valehtelematta mulle on TODELLA iso saavutus jos olen edes yhden päivän ilman herkkuja. Ikuinen taistelunaihe enkä usko koskaan sitä taistelua voittavani mutta yritys on kova ja sen takia sitten täytyykin treenata niin paljon. :D Käyn puntilla yleensä neljä kertaa viikossa, joskus kolme ja joskus viisi. Riippuu vähän mitä muuta ohjelmaa sillä viikolla on.

Olen kroppaani tyytyväinen kyllä. Välillä joka päivä mua kyllä ärsyttää ne ylimääräiset löllöt reisissä ja missä milloinkin, mutta ilman niitä ei kehitystä huomaisi eikös? ;) Joskus selittelin miten isot lihakset mulla on ja sen takia näytän isommalta kuin olen (:D) mutta se nyt on samaa selittelyä kuin isot luut. Nyt olen ollut vähän kurinalaisempi ravinnon ja cardion suhteen joten lihaserottuvuutta on tullut hieman lisää, mutta siihen täydellisyyteen en taida koskaan päästä ja sen takia tää onkin niin hauskaa puuhaa. ;)

PS: Jos joskus ikinä eksyn fitnesskisoihin lupaan vetää poseeraukset näillä ilmeillä. Onneksi en siis koskaan sinne mene. :D


Olen kuitenkin todella tyytyväinen siihen miten vahva olen! Tää yllä oleva punttiskuva on joku puoli vuotta vanha. Tossa mä kyykkään 30 kg ja tällä hetkellä vedän 3x10 sarjat 50 kg. Muistan kun mulle oli kova saavutus maxata 45 kg! Nyt en ole päässyt pitkään aikaan kokeilemaan sitä maximipainoa kun harvoin on kaveri mukana salilla, mutta seuraavan kerran kun siihen on mahdollisuus niin olisi tavoitteena 60 kg. Ehkä mä sitten puolen vuoden päästä vetelen sarjat sillä kuudellakymmenellä kilolla. Hauiskäännössä otan käteen 9 kg painon. Ylätaljaan isken 40 kg. Ja edistyn koko ajan. :)



Parasta ja huonointa mussa on ilmeikkyys. Oon saanut kuulla (jopa mun mieheltä...) että mun perus ilme on se "bitchy resting face" eli saatan näyttää aika jurolta ja vaikeasti lähestyttävältä, mutta heti kun rentoudun ja puhun niin sieltä tulee se positiivinen Rosse esiin. Jolla on maailman kamalimmat ilmeet ja räkänauru. 


Tärkeintä mulle on kuitenkin että mun kroppa toimii. Uskokaa pois, ongelmia on ollut varsinkin nyt viimeisimpinä vuosina. Tuntuu todellakin ettei vanhuus tule yksin vaikka ikääkään mulla ei ole kuin 25 vuotta! Kuitenkin jouduin lonkkaleikkaukseen jo 22-vuotiaana ja joudun siis olemaan edelleen todella tarkka miten lonkkaani rasitan ja että teen kaikki liikkeet oikein. Lonkan nivelpussin tulehdus on iskenyt leikkauksen jälkeen kaksi kertaa. Ekalla kerralla se oli niin paha etten pystynyt edes kävelemään, lonkkaan sattui niin paljon että se petti alta jopa kävellessä. Silloin sain siihen kortisonipiikin. Nyt noin kuukausi sitten huomasin tulehduksen hiipivän päälle ja lopetin saman tien kaiken lonkkaa rasittavan liikunnan, rullailin lonkkaa foamrollerilla ja venyttelin päivittäin. Luojan kiitos sain näin estettyä ettei se tulehdus iske päälle kunnolla!

Toinen tärkeä juttu mulle on hyvä ruokavalio. Vatsani on todella herkkä ja ärtyy milloin mistäkin. Olen epäillyt keliakiaa, laktoosivammaa, ärtynyttä suolta, crohnia ja jopa suolistosyöpää. Suurin syy sen oireiluun tuntuu kuitenkin olevan stressi, liikaa viljaa ja huonosti sulavat ruoka-aineet. Koitan siis syödä mahdollisimman terveellisesti, käytän ruoansulatusta edistäviä lääkkeitä silloin tällöin, urheilen säännöllisesti ja vältän gluteenia. En kuitenkaan elä täysin kurinalaisesti ja pienet määrät gluteenia vatsani kyllä sietää. Jokainen vatsan kannalta hyvin mennyt viikko on pieni voitto. :)

18 juni 2015

Throwback Thursday: Kesäkuu/Juni

Päätin aloittaa blogissani Throwback Thursday-postaussarjan. Ideana on siis julkaista tulevan vuoden ajan kerran kuukaudessa heppakuvia menneiltä vuosilta - niin monelta vuodelta kuin löydän materiaalia kyseiseltä kuukaudelta. :) Mitä tykkäätte, onko hyvä idea? :)

Jag kom på en jätte rolig grej: Throwback Thursday -inläggsserie! Idén är alltså att under det kommande året publicera en gång i månaden bilder från olika år - så många år som jag hittar material av i den månaden. :) Vad tycks, är det här en bra idé? :)


20140614 - Peltoreissu Topangan kanssa. Tää taisi olla viimeinen kerta kun ratsastin Toppanilla ennen sen sairastumista kaviokuumeeseen. Muistan sen olleen ihan mahtava ratsastusreissu ja löysin Topangasta ihan uusia nappuloita. Mentiin myös koulua tolla kerralla ja Topanga toimi paremmin kuin koskaan. Tätä on ikävä!

20140614 - Vi var på Båtis med Topanga. Tror det var sista gången jag red henne före hon fick fång. Jag minns att det var en helt underbar ridtur och jag hittade helt nya knappar på Topanga. Vi red också lite dressyr och Topanga var finare än någonsin.


20130607 - Vuokrasin kuukauden ajan kaverini trakehnertammaa kun oma vakkarivuokrahevoseni oli lomalla Keski-Suomessa. Lili on ihan mielettömän kiva hevonen ja meidän lyhyt yhteistyö sujui todella kivasti! Hirmu kuuma ja herkkä hevonen se on kyllä eli just hyvä. ;) Mun valmentajakin tykkäsi tästä kovasti kun kävi meille pitämässä yhden tunnin.

20130607 - Jag fick rida min kompis häst under juni månaden då min egna medryttarhäst var på semester i mellersta Finland. Lili är en jätte fin häst och vårt korta samarbete var väldigt trevligt! Hon är en jätte het och känslig häst, alltså helt perfekt. ;) Min tränare tyckte också om henne när hon höll lektion åt oss.



20120603 - Ihana Masa-pappa. ♥ Voi, tätä hevosta on kyllä ikävä. Niin hieno ja kiltti ja wau millaisia hetkiä sen selässä saikaan kokea. Tästä ratsastuskerrasta mulla ei ole mitään erityisiä muistikuvia, vissiin ihan perus tuuppailua. :)

20120619 - Fina Masa! ♥ Oj, jag saknar den här hästen. Han var så fin och wow vilka fina stunder man fick uppleva på hans rygg. Jag har inga minnen från den här ridturen, tror vi red helt vanlig dressyr bara.



201106?? - En ole ihan varma kuvauspäivästä tai onko tää kuva edes kesäkuulta, mutta luulen niin. Aivan K-A-M-A-L-A kuva, melkein hävettää julkaista mutta antaa olla. :D Tää oli eka kerta kun kokeilin Masaa ja enhän mä sillä osannut yhtään ratsastaa. Lisäksi mulla oli ylipainoa joku 10-15 kg eikä näköjään perse meinannut mahtua edes satulaan. Hyh!

201106?? - Jag är inte helt hundra på datumet eller om bilden ens är från juni men jag tror det. Bilden är H-Ä-M-S-K, nästan pinsamt att publicera denna men äsch. :D Det var första gången jag provade Masa och jag kunde inte rida alls. Dessutom hade jag övervikt typ 10-15 kg och inte ens rumpan fick plats i sadeln. Usch!


20100620 - Tässä me ollaan Verkun kanssa estevalmennuksessa. Upeaakin upeampi arabiori Mel Veraz jota sain vuokrata vuoden verran. Voin sanoa sen olleen yksi mun elämäni hevosista.

20106020 - Här är vi på hoppträning med Verkku. Den underbara arabhingsten Mel Veraz som jag var medryttare till typ ett år. Kan nästan säga att han var en av mina livs hästar.


20090609 - Otettiin ylioppilaskuvat entisen hoito-/vuokrahevoseni Jetin kanssa. Jälkikäteen mua vähän ärsyttää nää kuvat, olisi ollut kiva panostaa vähän enemmän. Mikään kuvista ei tainnut onnistua täydellisesti. Mulla oli päällä leggingsit ja ballerinat sekä hevosella satula. Jeti taisi pelätä mun mekkoa. Että sellaista. :D

20090609 - Vi tog mina studentbilder med min sköthäst Jet. Så här i efterhand är jag ganska missnöjd över dessa bilder, skulle varit trevligt att lägga mer tanke på dem. Ingen av bilderna blev helt perfekt. Jag hade på mig leggings och ballerinas och hästen hade sadel. Tror Jet var rädd för min klänning. Det var det. :D


20070618 - Jet laitumella.

20070618 - Jet på betet.


20060607 - Ihailkaa mun upeita kuvanmuokkaustaitoja vuodelta 2006! Kuvassa ihana russiruuna Liukkaan Antton. Vaikka olin jo 16-vuotiaana reilu 170 cm pitkä niin painoin vain reilu 50 kg joten pystyin hyvin ratsastamaan jopa tällaisella pienellä russilla. Tompan kanssa me päästiin käymään jopa muutamassa estevalmennuksessa. Ihan huippu poni! :)

20060607 - Se och beskåda mina underbara redigeringstalanger från år 2006! På bilden är russvalacken Liukkaan Antton. Även fast jag var redan som 16-åring lite över 170 cm lång så vägde jag bara lite över 50 kg så jag kunde lätt rida en sån här liten ponny. Vi fick delta i några hoppträningar med Tomppa. Han var en super skön ponny! :)


20050618 - Tää kuva on tasan 10 vuotta sitten otettu. Aika cool! :) Kuvassa mun ylläpitohevonen Marko'Polo/Make. Elämäni mies, ainakin siihen aikaan. Maken kanssa me humputeltiin pitkin metsiä, kesät sen kanssa olivat niin ihania ja huolettomia. Varmaan parhaita muistoja mitä mulla on hevosten kanssa. :) Kerran ratsastin Makella pelkällä riimulla ja se vähän innostui laukkasuoralla ja mä tipuin ojaan.

20050618 - Den här bilden är tagen för exakt 10 år sen. Ganska coolt! :) På bilden är min foderhäst Marko'Polo/Make. Han var mannen i mitt liv då. Vi red runt i skogarna med Make och somrarna tillsammans med honom var så sköna och det fanns inte en enda problem på jorden då. Mina bästa hästminnen är nog med honom. :) En gång red jag honom barbacka och hade bara en grimma när han stack iväg lite och jag trillade ner i diket.


20040610 - Tää oli mun toka kesä Maken kanssa. Noi upeat karvapörröt oli silloin muotia. :)

20040610 - Det här var min andra sommar med Make. Dom där vackra mjukisaccesoarerna var inne på den tiden. :)



200306?? - Voi että, pikku 13 v esiteini-Rosse ja ensimmäinen ylläpitohevonen. Muistan miten onnellinene olin! Ei ollut mitään parempaa kuin viettää koko kesäloma aamusta iltaan tallilla. Shakkiruutuja perseeseen ja karvariimu päälle. Hevosia puunattiin niin tunnollisesti ja kaikki oli niin ihanaa. :D

200306?? - Så gulligt, den 13 år gamla Rosse som precis hade kommit in i tonåren fick sin första foderhäst. Jag minns så väl hur lycklig jag var! Det fanns inget bättre än att spendera hela sommarlovet på stallet, från morgon till kväll. Lite schackrutor på rumpan och luddgrimman på. Vi borstade hästarna varje dag så ordentligt att dom glänste och tja, allt var bara så härligt. :D

15 juni 2015

Blogi on nyt instagramissa!


Instagram

12 juni 2015

Meidän maastot/Våra ridvägar

Taitaa olla blogin ensimmäisen toivepostauksen aika, jee! Ja vieläpä aiheesta joka oli mun mielestä tosi mielenkiintoinen. Näkisin mielelläni muidenkin blogeissa tällaisen postauksen joten tämän voi kuka tahansa ottaa vähän niin kuin haasteena. :) Ideana on siis kertoa millaisia maastoreittejä omalta tallilta löytyy ja mielellään liittää mukaan kivoja kuvia. Mulla niitä kuvia meinasi tulla vähän liikaakin mukaan (ai miten niin tykkään kuvata hevosen kaulaa?), mutta tuskin haittanee (?). :D

Tror det är första gången jag får skriva ett önskeinlägg i den här bloggen! Och till och med om ett ämne som jag själv tycker är jätte intressant. Jag skulle gärna se ett sånt här inlägg i andra bloggar också. Så vem som helst som läser detta, ta det som en utmaning! :) Idén är alltså att berätta om hurdana ridvägar det finns på sitt eget stall och gärna lägga till trevliga bilder. Jag hade lite väl för många bilder (vem säger att jag gillar fota hästens hals?) men hoppas att det inte stör! :D


RATSASTUSTIE/RIDVÄGEN

Ensimmäisenä on pakko kertoa meidän tallin ympäri kulkevasta reitistä joka on noin pari kilometriä pitkä. Se on pidempään ollut jonkinlainen kärrytie, epämäärinen polku tai mutainen oja - kaikkea tältä väliltä vuodenajasta ja säästä riippuen. Mutta viime syksynä meidän kunta teki jotain sellaista mitä mä en ole koskaan Suomessa päässyt todistamaan: kunnan toimesta ratsastustie käytiin kunnostamassa, tehtiin ihan kunnon pohjatyöt ja päälle soraa. Vitsiläinen miten mahtavaa! Tätä ratsastustietä tuleekin käytettyä lähes joka kerta, se on juuri sopivan mittainen alkuverkaksi, kivasti korkeuseroja ja laukkasuoria löytyy myös. 

Först måste jag berätta om ridvägen som går runt vårt stallområde. Den är ca två kilometer lång. Förut var det typ en gammal stig/grusväg eller ett lerigt dike - allt detta beroende på årstiden och vädret. Men förra hösten gjorde vår kommun nånting som jag aldrig har fått se i Finland: kommunen byggde en helt ny ridväg till vårt stall helt från grunden! Jag använder vägen nästan varje gång, den är precis lagom för uppvärmning, har bra höjdskillnader och galoppsträckor.




HIEKKAKUOPPA/SANDTAGET

Yhdessä kohtaa ratsastustie muuttuu hetkeksi pieneksi hiekkakuopaksi. Sen reunoilla pystyy vähän kiipeilemään, tosin ihan lyhyitä ja loivia pätkiä vaan, heh... :D 

På en sträcka är ridvägen ett sandtag. Man kan klättra upp och ner på sidorna, dock är det inte så branta eller långa backar. :D


LAUKKARATA/GALOPPBANAN

Mulla ei valitettavasti ole tästä laukkaradasta kuvaa joten tämä auringonlaskukuva saa kelvata. Se on otettu aika lähellä rataa, tuolla alhaalla näkyy oikealle menevä tie jota pitkin pääsee tälle laukkaradalle. No mutta kuitenkin, laukkarata on meidän naapuritallilla ja sinne on matkaa ehkä sen pari kilsaa. Meillä on lupa käyttää itse rataa, mutta keskellä olevaa peltoa ja maastoesteitä ei. Vastaavasti "meidän" Båtikselle ei ole muiden tallien hevosilla asiaa. Radan pohja menee kuivalla säällä todella kovaksi joten aina siellä ei voi mennä kovaa.

Tyvärr har jag ingen bild på galoppbanan så den här solnedgångsbilden får duga. Bilden är tagen ganska nära banan, man ser en väg till höger som tar dig till banan. Banan tillhör grannstallet och den ligger kanske några kilometer bort. Vi har fått tillstånd att använda själva banan men vi får inte rida på ängen som är i mitten eller använda terränghinder. Och vice versa får ekipage från andra stall inte använda "vår" Båtis. Underlaget på banan blir väldigt hårt när det är torrt så man kan inte alltid rida fort där.


BÅTIS

Båtis tai "venis" suomeksi (båt = vene) tarkoittaa kahta isoa laidunta joilla on aivan mieletöntä päästellä, hyppiä maastoesteitä tai tuuppailla koulua. Olen kerran mitannut tuon pisimmän suoran ja se on reilu 500 m pitkä. Siinä saa ihan kivat vauhdit. :D Esteitä en ole hypännyt, mutta pellolta löytyy laaja valikoima erilaisia autonrenkaita, tukkeja, putkia ja vanhoja veneitä joita saa hyppiä. Båtiksen viertä pitkin kulkee satumaisen kaunis polku (katso kolmas kuva) jossa on katoksena tammien suuret oksat.

Båtis betyder två stora hagar där det är helt underbart att rida fort, hoppa terränghinder eller bara rida dressyr. Jag har mätt den längsta raksträckan och den är ca 500 m lång. Man får ganska bra fart där! :D Jag har aldrig hoppat hinder där, men det finns ett stort utbud av olika med bildäck, stockar, rör och gamla båtar. Bredvid Båtis går det en sagolikt vacker stig (se den tredje bilden) som är övertäckt av stora ekgren.





METSÄPOLUT/STIGAR I SKOGEN

Tallin ympäristössä kulkee kilometreittäin hyväpohjaisia metsäpolkuja joilla on ihanan rento käppäillä pitkin ohjin. Nämä polut eivät varsinaisesti johda minnekään, vaan ne kulkevat lähimetsässä ja ratsastustien tuntumassa ristiin rastin.

I stallområdet finns det kilometervis skogsstigar med bra underlag som är perfekta för att bara skritta ut på lång tygel och ta det helt lugnt. Dessa stigar leder inte direkt nånstans, utan dom går kors och tvärs i skogen och nära ridvägen.





GALOPPSTIGEN

Reilu 300 m pitkä laukkasuora joka alkaa/loppuu suht jyrkkään mäkeen. Ihan super hyvä pohja! Kävelin tästä ohi muutama päivä sitten ja ihmettelin kun ei näkynyt yhtään kavionjälkiä maassa. Täällä ei taida kovin moni muu käydä "meidän" porukan lisäksi.

En cirka 300 meter lång galoppsträcka som börjar/slutar med en ganska brant backe. Sträckan har helt super bra underlag! Jag gick förbi här för några dagar sen och blev förvånad att man inte kunde se ett enda hovspår. Tror inte det är så många som använder den här förutom "vårt" gäng.


GALOPPVÄGEN

Tällä suoralla pääsee rallittamaan oikein kunnolla! Tie kaartuu mutkaksi tuolla toisessa päässä ja jatkuu sen jälkeen vielä muutama sata metri suoraan.

Också på den här rakan kan man gasa på ganska ordentligt! Vägen svänger höger i andra ändan och fortsätter efter det några hundra meter rakt.



Näiden lisäksi vain mielikuvitus (ja hevosen maastovarmuus sekä [ja ratsastajan] kunto) on rajana. Me tehtiin esim. Maaiken omistajan kanssa keväällä parin tunnin lenkki ihan eri suuntaan kuin oma talli on ja matkaa kertyi toistakymmentä kilometriä. Olisi ihana tehdä jonkinlainen maastovaellus hevosen kanssa täällä saaristossa, mutta siihen sopivaa hevosta ei ole enkä tiedä olisiko mulla edes kuntoa tai huvitusta siihen, mulle iskee nimittäin jo sen parin tunnin jälkeen kaipuu tallille. :D

Förutom dessa är det bara fantasin (och hästens trygghet och [också ryttarens] kondition) som gränsen. I våras red vi några timmar ut med Maaikes ägare, till helt annat håll än vårt stall. Det skulle vara helt underbart att göra nån slags skogsvandring från hästryggen här i skärgården, men tyvärr har man ju inte en häst för det och faktiskt vet jag inte om min rumpa skulle ens klara det, eller om mitt huvud skulle orka med det... :D Jag får nämligen nog efter två timmar och saknar hem. :D

11 juni 2015

Sommar och sol

Tuitui ♥
Kesä on saapunut Tukholmaan! Ainakin muutamaksi päiväksi. Olin eilen tallilla ja pääsin nauttimaan lämmöstä ja auringonpaisteesta. Hakiessani Viikkaria laitumelta tuuli tosi kovaa, mutta tuuli loppui kuin taikaiskusta siinä vaiheessa kun lähdimme liikenteeseen.

Sommaren är äntligen här! Åtminstone för några dagar. Jag fick njuta av sol och värme igår när jag var på stallet. När jag hämtade Viking in från hagen blåste det jätte mycket men vi hade turen med oss, det blev vindstilla när vi skulle iväg.

BFF
Kaksi söpöläistä laitumen kulmassa. Vikingillä on toi perus "onks porkkanaaaaa?"-ilme päällä ja Maaike näyttää myös kaipaavan jotain namia. :D Se on selkeästi hyväuskoisempi, tuli nimittäin empimättä mun luokse kun vähän huhuilin...

Två sötnosar i hagen. Viking har sin vanliga min "finns det morötter?" och Maaike ser också ut att hon är i behov av godis. :D Hon är mycket mer godtrogen, kom nämligen direkt till mig när jag försökte locka Viking närmare...

Täydellinen rapsutuskivi! - En perfekt sten att klia sig på!
No oliko niitä porkkanoita?? - Så hade du morötter eller inte??


Puoli laumaa seurasi meitä portille. - Hälften av flocken följde efter oss till grinden.
Me vietetään edelleen tylsäilyä ja hidaseloa, ohjelmassa kävelyä, kävelyä ja kävelyä... No, tällaista tää on. Olin tosi ylpeä meistä, käveltiin tasan tunti. Mä olin ihan väsynyt sen jälkeen, ei oo helppoa harppoa mukana Vikingin jättiaskelissa varsinkin kun oli mieletön treenikipu edellispäivän jalkatreenin jäljiltä. :D No mut hei tein omat enkat, kyykky 50 kg 3x8!! Jei.

Vi tar det fortfarande lugnt och promenerar, promenerar och promenerar... Så är det. Jag var väldigt stolt över oss, vi gick prick en timme! Jag var helt slut efter det, det är faktiskt väldigt jobbigt att hålla i Vikings takt när hon traskar på med sina jättesteg. Speciellt när jag hade träningsvärk från gårdagens hemska benpass! :D Men, jag slog iallafall mitt eget rekord i knäböj, 50 kg 3x8!! Yeah!

Mitä on hevosen kävelyttäminen ilman selfieitä? - Vad är en promenad med hästen utan selfies?
Nauratti vähän kyllä kun saavuin tallille ihan tip top. Tulin siis suoraan töistä, korkkarit jalassa ja nahkatakki päällä. :D Vessan kautta vaatteiden vaihto, tukka pullanutturalle ja haiseva sekä likainen takki päälle. Just mahtava kun voi tällä tavalla arjessakin yhdistää kaksi lempimaailmaansa.

Det var ganska roligt när jag kom till stallat i värsta top-notch kläder. Jag kom alltså direkt från jobbet, hade höga klackar på och bar en skinnjacka. :D Bytte om på toan, lyfte upp håret på en rufsig tofs och tog på mig min smutsiga jacka. Det är helt underbart att man kan kombinera två favoritvärldar i sin vardag!

Työpaikan hissi. Jossa on otettu niin monta selfietä.

PS: En oo täysin tyytyväinen tähän uuteen ulkoasuun mutta se saa nyt kelvata. Yritän jaksaa tehdä tuolle bannerin fontille jotain, se on mun mielestä se juttu joka häiritsee koko blogin tasapainoa... :D Vai mitä mieltä?