25 nov. 2018

Tahvo 2008-2018


Olen kertonut Tahvosta paljon täällä blogissa, ja moni teistä varmaan tietää sen sairastaneen jo monta vuotta diabetesta. Kolme vuotta sitten Tahvo oli eläinlääkärissä tehohoidossa haimatulehduksen ja sen myötä puhjenneen diabeteksen takia. Oli ihme että se selvisi hengissä, mutta kaikki oli sen arvoista ja saimme kolme ihanaa lisävuotta parhaan kissan kanssa.

Vuosi sitten sillä kuitenkin todettiin FORL, tuo viheliäinen kissoja piinaava hammassairaus. Päätimme silloin, että emme lähde poistamaan hampaita. Tahvo on saanut kokea elämänsä aikana niin paljon pahaa eikä hampaattoman kissan elämä olisi ollut kovin kivaa, varsinkin kun taakkana on vielä kaksi muuta kroonista sairautta. Päätin, että niin kauan kuin Tahvo vaikuttaa iloiselta ja pirteältä, se saa olla kanssamme. 

Se oli viimeiseen päivään asti iloinen ja pirteä. Muutama viikko sitten torstaiaamuna se söi, leikki ja oli hyväntuulinen. Tullessani kotiin töistä se ei enää halunnut syödä ja vaikutti tympääntyneeltä ja väsyneeltä. Tiesin, että nyt on aika. Varsimme ajan seuraavalle päivälle, ja perjantai-iltapäivänä Tahvo sai nukkua pois rauhassa. Kävimme ennen sitä pitkällä metsälenkillä ja se sai syödä kaikkia niitä herkkuja joita se ei ollut saanut syödä kolmeen vuoteen. Se oli viimeiseen asti tyytyväinen, luottavainen oma itsensä, mun ei tarvinnut pitää siitä edes kiinni kun eläinlääkäri pisti rauhoituksen niskaan. Kehräsi, meni nukkumaan ja sitten se oli poissa.

Se oli maailman paras kissa.












15 nov. 2018

Kesämuistoja


Sain loppukesästä vieraakseni Skånesta asti yhden Ruotsin parhaan ja arvostetuimman hevosvalokuvaajan, Denise Landerbergin. Meillä oli todella hauska viikonloppu ja kuvasimme 2,5 päivän aikana kymmenisen hevosta. Kaikki lähti liikkeelle Denisen nähtyä häämekkoni. Alunperin ideana oli viedä Rink läheisen linnan pihaan ja ottaa siitä ja minusta mekossa kuvia, mutta suunnitelmat muuttuivat matkan varrella todella paljon ja loppujen lopuksi mekko kuvattiin hieman ex-tempore perjantai-iltana yhdessä Mutterin kanssa ja "pääkuvaukseksi" päätyi tämä mekkokuvaus yhdessä Maaiken kanssa. Voin kertoa, etten tuntenut aluksi itseäni millään tavalla mukavaksi tässä pepunkin paljastavassa mekossa, mutta pikku hiljaa päästin sisäisen fierce womanin irti ja lopputulos on kyllä aika cool.

Postauksen lopusta löytyy linkki vlogiin, minkä kuvasin tämän viikonlopun aikana. :)

Kaikki kuvat © Denise Landerberg









8 nov. 2018

Tämän syksyn treenirutiinit Mutterin kanssa


Me ollaan nyt pikku hiljaa, hitaasti mutta suhteellisen varmasti, pystytty nostamaan treenien tasoa. Mutteri tuntuu tällä hetkellä todella hyvältä ratsastaa, joten pidetään peukkuja ettei takaiskuja enää tule. Tällä hetkellä Mutterin liikutukset koostuvat (suurin piirtein) maastoilusta 2-3 kertaa viikossa ja 2-3 kertaa viikossa kevyestä koulutreenistä/hölkkäilystä maneesissa/kentällä. Mä ratsastan sillä tällä hetkellä 2-3 kertaa viikossa ja sen lisäksi sillä käy pari muuta vuokraajaa.

Ajattelin kirjoittaa lyhyesti tähän postaukseen miltä tyypillinen koulutreeni tällä hetkellä näyttää. Yhteensä olen selässä 30-40 minuuttia, josta 10 ensimmäistä minuuttia on käyntiä pitkin ohjin ja 5-10 minuuttia lopuksi kävelyä. Treeniaikaa kertyy siis päivästä riippuen 10-20 minuuttia.




Aloitan tekemällä käynnissä erilaisia tehtäviä. Taivuttelen, teen voltteja, avoa/sulkua/pohkeenväistöä, peruutuksia, pysähdyksiä. Tavoitteena saada Mutterista pehmeä ja vetreä, valmistella sitä muita askellajeja varten ja herkistää se avuille. Kiinnitän huomiota sen takajalkojen aktiivisuuteen ja siihen, että se kantaa itsensä ja on kevyt kädelle.








Saatan tehdä harjoituksia käynnissä helposti kymmenenkin minuuttia. Sen jälkeen ravaan kevyttä ravia muutaman kierroksen molempiin suuntiin tehden temmonvaihteluita, siirtymisiä käyntiin, ehkä muutama pysähdys-ravi-siirtyminen, saatan myös ottaa väliin käyntipätkän jonka aikana teen takaosakäännöksen, vähän ehkä avoa ja/tai pohkeenväistöä. Edelleen pidän tärkeänä kevyttä tuntumaa, hyvää tahtia ja takajalkojen työskentelyä.











Laukka on aina ollut Mutterille hieman raskaampi askellaji, ja se korostuu erityisesti nyt tässä vaiheessa kunnon kohotusta. Pidän laukkapätkät lyhyinä, pitkä sivu-kaari tai 1-1.5 ympyrää kerralla. Aloitan yleensä laukkaamalla kevyessä istunnassa reippaasti eteen, jotta Mutteri saa hieman virtaa alle. Vahvistan laukkaa keskittymällä täsmällisiin ja voimakkaisiin nostoihin, näitä teen vaihdellen käynnistä ja ravista. Mutteri menee helposti vinoksi laukassa, joten laukkaan myös paljon suoralla uralla jotta saan sen suoristettua. Välillä joudun "nostamaan" kättä, jotta Mutteri ei valahda täysin etupainoiseksi. Suurimman työn teen kuitenkin vatsalihaksilla ja jalalla, ei sitä hevosista tietämätön edes uskoisi miten paljon vatsalihakset vaikuttavat hevosen liikkumiseen!







Ravissa Mutteri on vahvempi, joten säästän energiaa laukasta ja teen yleensä vielä viitisen minuuttia "bodybuilder"-treeniä ravissa. Tämä tarkoittaa siis ihan vaan tavallista harjoitusravia. :D Paljon vatsalihaksia, istun syvään, jalkaa - haluan Mutterin täysin kevyeksi kädelle, niska korkeammalle ja kantaa itsensä. Tätä me treenattiin keväällä valmentajan kanssa, jouduin ratsastamaan lähes pitkällä ohjalla ja pelkästään vatsalihaksia käyttämällä. Vaikeaa! :D Mutteri on tarjonnut jo useamman kerran aivan mahtavaa Schwung-ravia, ja siitä oikein tuntee miten onnellinen se on kyetessään niin kepeään askellukseen. Selkään sen ravi on aivan mahtavan tuntuista, en malta odottaa millaista se on kunhan saadaan enemmän treeniä alle ja enemmän lihaksia sekä kuntoa! <3 







Päivän asu:
Kypärä - Back on Track EQ3
Paita - Equestrian Stockholm
Hanskat - Roeckl
Housut - Kyro Riding Gear*
Saappaat - Kingsley*
Kannukset - Lorenzini
(*Yhteistyö)