15 apr. 2019

Golden hour ja vuoden eka valmennus


En ole varmaan koskaan ratsastanut (tai saanut kuvia) näin upeissa maisemissa! Kyllä kävi tuuri, juuri oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Ihana kevätsää, upeaakin upeampi valo, hyvin liikkuva hevonen ja valokuvaaja messissä.

Mutterin kanssa menee just nyt tosi hyvin *kopkop*, se liikkuu aivan törkeän hyvin tuolla Prestige XD-2k free-satulalla joka meillä on ollut vuokralla nyt pari kuukautta. Vielä vissiin ainakin yksi kuukausi saadaan nauttia tästä, sen jälkeen en sitten tiedä millä ratsastetaan. Floriksen omistajalla on Anatomica myynnissä, saadaan se testiin ensi viikolla. Ja syy miksei tämä satula Mutterille tule on eeeeeerittäin suolainen hinta, 46 000 kruunua eli noin 4600 euroa. Budjetti on 2000 euroa, +- pari sataa. Itsehän en tähän voi millään tavalla vaikuttaa. Onhan se nyt tyypillistä, että ollaan kokeiltu varmaan yli parikymmentä satulaa tässä parin vuoden aikana ja ainut sopiva on se kallein. Tottakai.

Mutta, meillä on treenit menneet sen verran hyvin, että uskaltauduin viime viikolla valmennukseen. Ensimmäistä kertaa melkein vuoteen, kääk. :D

Alkuverkat laukkaradalla






Nämä kuvat ovat valmennusta edeltävältä päivältä. Aivan upeita. 

Valmennuksesta löytyy video postauksen lopusta. Valmentaja oli mulle vieras, tallikaverin suosittelema, ja tykkäsin kyllä. Mutter ei ihan vielä ole täydessä treenikunnossa ja jouduin pitämään kävelytauon vähän useammin, mutta se oli tosi hyvä ja parani loppua kohti. Saatiin laukkaan parempi tahti, rentous ja Mutter kantoi itsensä paremmin myös vaikeampaan kierrokseen. 

Tehtiin ravissa pohkeenväistöjä, avoja ja sulkuja, laukassa pohkeenväistöjä. Sain näistä paljon hyvää inspiraatiota ja neuvoja itsenäiseen treeniin. Esim väistöt laukassa tuntuvat mun mielestä jotenkin "pelottavalta", pelkään ettei Mutteri jaksa tarpoeeksi hyvin ja teen väärin. Mutta tarpeeksi loiva laukkaväistö kuulemma vahvistaa laukkaa. Ja kyllä mä huomasinkin, että lopuksi laukka tuntui vahvemmalta, pyöreämmältä ja suoremmalta.

Koska nämä kuvat ovat niin ihania, oli karsiminen erittäin vaikeaa. Nauttikaa tekin tästä upeasta, kultaisesta kevätvalosta! :)





Ihanaa kun mun mies onnistuu aina ikuistamaan myös nämä ihmeelliset hetket... xD














Tämä kuva nousi omaksi suosikikseni. Ihana Mutter! <3






Ja tämän kuvan valo on aivan MIELETÖN!








Perinteinen päivän asu:
Takki - CRW
Paita - Aztec Diamond Equestrian*
Hanskat - Roeckl
Housut - Montar
Vyö - GhoDho*
Saappaat - Kingsley Olbia*
Raippa - Fleck
(*=yhteistyö)


Valmennusvideo on nyt sitten sensuroimaton, leikkaamaton kokonaisuus kaikesta videomateriaalista mitä valmennuksesta sain. Noin puolet koko valmennuksesta on kuvattu, en ole edes itse katsonut näitä kokonaan läpi, mutta menköön. :D

4 kommentarer:

  1. Aivan satumainen valo noissa vastavalokuvissa! Älyttömän upeita! Vielä kun ratsukkokin näyttää niin hienolta niin mikäs näitä on katsellessa.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Nää kuvat on kyllä jotain upeaa <3 Kiitos!

      Radera
  2. Vau mitä kuvia! Onko sun mies myös kuvaaja kun jälki on noin upeaa...? On kyllä huikeat ratsastuskuvat, näitä lisää!

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos, kerron hänelle terveiset! :D Hän ei ole kuvaaja, vaan ihan mun "kouluttama", piti järkkäriä kädessä ensimmäisen kerran silloin joskus 6 vuotta sitten kun otin tallille ensimmäisen kerran mukaan. :) Sen jälkeen hän on ottanut lähes kaikki mun ratsastus-/heppakuvat ja oppinut todella paljon. Ottaa nykyään melkein parempia ratsastuskuvia kuin mä ja on todella kriittinen omasta työn jäljestään. :D

      Radera