5 mars 2018

Hankitreeniä Mutterin kanssa (ja sata kuvaa)


Kyllä se kevät jo saisi tulla, mutta paremman puutteessa nämä puuterihangetkin kyllä kelpaavat. :)

Mutteri tuntui viime viikon treeneissä hieman väsyneeltä, joten päätin antaa sille kevyen viikon. Se on maastoillut muutaman kerran ja muuten ollut vapaalla. Vapaapäivät se sai aika pitkälti täällä riehuneen lumimyrskyn takia, ihan niin sitkeä sissi en ole ettäkö lumimyrskyssä jaksaisin/viitsisin lähteä maastoon. Lunta satoi kolme vuorokautta putkeen ja koko Tukholma oli jälleen kerran täysin lamaantunut, kejukolareita oli jokaisella kaupunkiin vievällä moottoritiellä, junaliikenne oli poikki, rekat eivät saaneet ajaa ja viranomaiset kehottivat ihmisiä pysymään kotonaan. Welcome to Sweden.

Nyt kun sitä lunta kerran on, niin paras tapa nauttia siitä on nousta hevosen selkään ja viilettää menemään hangessa. Olin sopinut kuvaustreffit tallikaverin ja hänen hienon PRE-ruunansa kanssa. Vaativaa kilpailevaa ratsukkoa oli ilo kuvata, ja ruunan ravi herätti kyllä pientä kateutta. Wautsi wau - seuraa ratsukon menoa Instagramissa jos kiinnostaa!

Olin sopinut semi-ammattilaisvalokuvaaja-kollegani kanssa hänen tulevan kuvaamaan meitä, mutta harmikseni hän joutui perumaan. Ihan turhaan meikkasin ja puin mätsäävät vaatteet päälle - kunnes ihana Zandra tarjoutui ottamaan meistä kuvia. Ihan mahtava juttu! Pintelit siis jalkaan ja menoksi.

En ole ratsastanut Mutterilla hangessa kuin maastohömpöttelyä, joten en osannut yhtään ajatella millainen se olisi hanki-koulutreeniä tehdessä. En ratsastanut ollenkaan kauaa, max 15 min välikäynteineen. Mutteri oli aluksi menossa ihan täysillä työmoodissa ja väläytteli aivan mahtavaa liikettä, kunnon liitokavio! En vaatinut ollenkaan pitkiä pätkiä ja mentiin ravia ja laukkaa vain sellaisissa kohdissa missä oli selkeästi tasaista tai hieman ylämäkeä. Laukassa Mutteri väsyi paljon nopeammin, joten laukkasimme vain muutaman kerran. Loppua kohden Mutterin liike muuttui selkeästi vaisummaksi jolloin tiesin olevan hyvä hetki lopettaa. Juuri sopiva hankitreeni jossa se joutui hieman töihin, mutta kuitenkaan ei väsynyt liikaa ja oli vielä energinen, pirteä sekä positiivinen lopettaessa.

Kuvista kiitos Zandra I.!








Päivän asu:
Kypärä - Back on Track Eq3
Takki - Equestrian Stockholm (saatu)
Hanskat - Roeckl
Housut - Pikeur
Saappaat - Mountain Horse Victoria
Kannukset/Remmit - Lorenzini/Döbert
Raippa - Fleck Carbon Composite



Koulusaappaideni kiinnitysneppari on ollut rikki kohta vuoden mutta en saa aikaiseksi korjauttaa sitä... :D T. Laiska

Ehkä ensi viikolla. Nyt se meinaa häiritsee mua ihan sairaan paljon näitä kuvia katsoessa.

Yrittäkää unohtaa se...

"What has been seen cannot be unseen."






On kyllä ilo ratsastaa näin positiivista, yhteistyöhaluista ja miellyttävää hevosta! <3 Mutteri on oikea aarre ja olen kiitollinen saatuani mahdollisuuden ratsastaa sillä. Se on antanut minulle niin paljon, opettanut ja antanut itseluottamusta. Jännä nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. :)

4 mars 2018

Lill-Klas


Lill-Klas on Mutterin uskollinen perskärpänen, melko kypsään ikään päässyt pohjoisruotsinhevonen. Nuorempana se on ollut kovakin estehirmu ja taitava kouluratsu, mutta nykyään se viettää leppoisia eläkepäiviä seurahevosen ja metsäkävelyhevosen roolissa. Hurmaava herra, jolta ei iästä huolimatta puutu pilkettä silmäkulmasta. <3





1 mars 2018

Edistyy, mutta ei tarpeeksi


Aina ei suju. Ratsastus tai kirjoittaminen. Nämä kuvat ovat jo viikon vanhoja, mutta en ole saanut aikaiseksi postata niitä blogissa. Kirjoittaminen ei ole ollut minulle koskaan helppoa, ja nyt tuntuu jotenkin ajatukset olevan ihan syväjäässä. Harmi, sillä kuvamateriaalia on senkin edestä. Ehkei pitäisi ottaa asiasta stressiä. Kirjoitustukoksen vallatessa sitten vain postata lyhyempiä postauksia runsailla kuvilla. :)

Rink on ollut "käynnissä" nyt kolmisen viikkoa. Se ei ole ollut ihan oma itsensä vaan hitaanpuoleinen ja outo ratsastaa. Satula, motivaatiopula, kasvukivut vai mikä on syynä? Ulkona se on ollut vähän virkeämpi, ja kunhan lumimyrsky sekä purevat pakkastuulet väistyvät niin siirrymme kokonaan ulos. Maastoilua, kentällä ratsastamista, hauskaa tekemistä. Ajattelimme myös kokeilla puomien ratsastamista jos se olisi Rinkin mielestä kivaa.

Itsehän epäilin ensin satulan puristavan, mutta Rink on kuitenkin ulkona selkeästi pirteämpi - toisaalta, voihan se silti olla ettei ihan istu täydellisesti kun Rink kuitenkin kasvaa koko ajan. Satulaseppä tulee toivottavasti käymään muutaman viikon sisällä. Myös laukkaamisesta Rink innostuu ja tekee hienoja laukannostoja ja on ollut paljon tasapainoisempi lyhyillä sivuilla kuin aiemmin.

Uudet tallikaverit ovat ottaneet meidän hyvin vastaan, joskin joukosta löytyy muutama täti jotka pakenevat paikalta Hurjan Orin lähestyessä. Rink tuntuu viihtyvän, tarhassa se pääsee seuraamaan maailman menoa paljon enemmän kuin vanhalla tallilla jossa sen tarha oli tallin takana piilossa eikä se koskaan nähnyt mitään jännää (paitsi satunnaisvieraana käyneen hirven). Täällä sen tarhan ohi ajaa busseja, pyöräilijälaumoja, traktoreita, lumiauroja, rekkoja... Karsina on myös kiva paikka ja naapurissa asuva samanikäinen puoliveriruuna hyvä tyyppi.

Ylä- ja alamäkiä, sitä tämä elämä on täynnä. :) Ensi viikolla maastoon ja kunhan lumet joskus sulavat (ei näytä hyvältä, puolen metrin lumihanki ja pakkaslupauksia monen viikon päähän), kaivamme kärryt esiin ja omistaja pääsee vihdoin treenaamaan valjakkoajoa, nyt kun on siihenkin lajiin sopivat puitteet.