1 aug. 2015

Stockholmtips: Fjärilshuset

Viime viikonloppuna päätimme harrastaa vähän kotikaupunkimatkailua ja kohteena oli tällä kertaa Fjärilshuset eli Perhostalo. Se sijaitsee keskellä kaunista Hagaparkenia jonne pääsee helposti bussilla tai autolla. Perhostalo on nimensä mukaisesti täynnä erilaisia vapaana lentäviä perhosia, mutta sieltä löytyy myös matelijoita, haita ja trooppisia kaloja.





Haiakvaario oli mun mielestä aika jännittävä juttu ja joka kerta hain uidessa vierestä sitä vähän tahattomasti säpsähti. Nössö mikä nössö... Kuolisin kauhusta jos ahventa isompi kala tulisi uidessa vastaan. Itse asiassa ne ahvenetkin vähän hirvittävät. Elävien haiden lisäksi siellä oli juttua valkohaista sekä muista hailajeista.


Mä olen ollut pienestä asti kiinnostunut perhosista ja lapsena kasvatin ahkerasti perhostoukkia. Muistan vieläkin miten siistiä oli kun toukka koteloitui ja lopulta kuoriutui perhoseksi. Jopa äitini kiinnostui lopulta näistä öttiäisistä vaikka pitikin harrastustani inhottavana. :D


Joten voi sitä riemua kun näin ensimmäisen jättimäisen, värikkään perhosen lentävän muutaman metrin päässä! Aluksi tuntui ettei niitä perhosia ole missään, mutta kun katsoi kasveja tarkemmin sieltä alkoi erottumaan erinäköisiä perhosia.









Näitä koteloita oli monessa paikassa ihan mieletön määrä. Hauska työ kömpiä tuolla sademetsässä ja etsiä koteloita...


Kenelle suosittelen?
Lapsiperheille (mutta muistakaa pitää lapset kurissa!) ja luonnosta kiinnostuneille. Mitään "tekemistä" tuolla ei varsinaisesti ole, mutta kyllä ainakin mulla meni aika todella nopeasti ja koin paikan todella mielenkiintoiseksi.

Yhden aikuisen pääsymaksu oli 145 kr eli noin 15 €, muut hinnat löytyvät Fjärilshusetin kotisivuilta. Auki joka päivä klo 10-17.

1 kommentar:

  1. Haha, tuli tosta mieleen, kun yks kesä olin uimassa mökillämme jossa on todella kirkasta vettä. Siinä sukeltelin tyytyväisenä kunnes törmäsin sorsanpoikaseen!! Tais lintu säikähtää minua yhtä paljon kuin minä sitä :D

    SvaraRadera