11 feb. 2021

Ihanat vuokrahevoset!


Olen lopen kyllästynyt istumaan kotona koneella, ja työpäivän jälkeen ei enää voisi vähempää kiinnostaa avata privaattikonetta. Blogiin kirjoittaminen on kuitenkin käynyt mielessä oikeasti viikottain, mutta en saa aikaiseksi. Kuvien muokkaamistakin vitkutan kun en vaan jaksa. Olisi helppoa työpäivän päätteeksi esim muokata muutama kuva työkoneella, mutta en saa kalibroitua sen näyttöä oikean väriseksi millään vaikka miten olen yrittänyt, joten en uskalla muokata mitään "parempia" kuvia sillä, kun näyttävät sitten ihan vääriltä esim puhelimessa. Applen näyttöön voi sentään luottaa...

Postauksen alkuun tuntuu kivalta laittaa nämä yhteiskuvat Maaiken kanssa. En ole hetkeen päässyt itse kameran eteen, mutta nyt oli ihan pakko pakottaa mies mukaan kuvausreissulle kun kerrankin on näin upea talvisää.








Jaaritus, jaaritus. Mennään asiaan! :)

Meillä on ollut ihan huippu talvi täällä Tukholman saaristossa, lunta riittää nyt (30-40 cm) ja on sopivan kylmä. Heppajuttuja on tullut tehtyä ihan riittämiin ja olen nyt tosi iloinen mun kahdesta ratsastettavasta, Maaike (jonka kanssa yhteistä taivalta on takana jo 6 vuotta, kääk!), ja Sol Amore, jota olen nyt ratsastanut lokakuust alkaen. Se on kehittynyt todella kivasti ja on nykyään tosi hyvä ratsastaa! Se oli kesällä pari kuukautta täysin pois pelistä pahan haavan takia ja just kun aloin ratsastamaan sillä se oli hädin tuskin vielä aloittanut laukkaamaan. Tyyppi meni myös vähän jumiin tuossa tammikuussa, sai muutaman kerran laserhoitoa ja on sen jälkeen ollut ihan uudesti syntynyt, elastinen, pehmeä ja kiva ratsastaa.



Olen käynyt nyt säännöllisesti kouluvalmennuksissa molemilla hevosilla. Viimeksi maanantaina Solilla. Sen kanssa jumpataan paljon taivutuksia, asetuksia, eteen ja pehmentäviä harjoituksia. Video on joulukuulta yhdestä valmennuksesta, joten ei ihan kerro nykytilannetta. :) Sol on todella kiva hevonen ratsastaa ja seurallinen käsitellä, joskin hieman "kova" luonteeltaan ja sen kanssa täytyy pitää tietyt raamit. Se esimerkiksi nyppäisee aika helposti ihmistä taluttaessa ja olen kerran suuttunut sille aika kunnolla sen näykätessä takin hihasta. Ei ole toista kertaa kokeillut tehdä niin... :D

Laitan tähän nyt videot suoraan instasta. Ajatuksena oli muokata kokoon pidemmät pätkät ja laittaa Youtubeen, mutta jälleen kerran, rajallinen aika ja jaksaminen.


Olen suureksi onnekseni päässyt touhuamaan aika paljon myös Maaiken kanssa. Ratsastamaan niin itsenäisesti kuin valmennuksessa, kuvaamaan ja istumaan pulkassa Maaiken perässä. En ole ennen "pulkkaratsastanut", hitsi se oli hauskaa mutta vaikeaa! Olisi kiva kokeilla laskettelusuksilla. :)








On hurja ajatella Maaiken olevan jo 17-vuotias. Muistatteko, kun aloitin ratsastamaan sillä 6 vuotta sitten? Silloin meno näytti tältä! :D

Olisko maaliskuu 2015?

Toukokuu 2015

Maaike on tällä hetkellä pehmeä ja kevyt kuin höyhen, elastinen kuin superpallo, reipas, voimakas ja erinomaisessa lihas- ja kestävyyskunnossa. Olen päässyt kokemaan ihan uusia juttuja sen kanssa: vastalaukat ovat kehittyneet, sitä pystyy kokoamaan ihan uudella tavalla laukassa ja kokeilinpa tuossa omistajan innoittamana muutaman kerran "laukkapiruettia". Ihan läppä juttu oikeiden kouluratsastajien mielestä, mutta kyllä se jo joltain tuntui.

Maaiken omistaja käy viikottain erään C-valmentajan tunneilla ja aina kun hän ei pääse, olen saanut mahdollisuuden ratsastaa hänen sijaisena. Ennen korona-aikaa tämä olisi ollut mahdotonta sillä valmennus on keskellä päivää, mutta nyt on ihan mahtavaa kun voi hetkeksi jättää työhuolet ja lähteä tallille kesken päivän.

Viime valmennuksessa jumpattiin kunnolla Maaike suoraksi, pohkeenväistöjä, avoja, volttikahdeksikkoja, vastalaukkaa... Tunnit ovat rankkoja ja tehokkaita, antoisia ja kivoja. Tykkään erityisesti tästä valmentajasta, sillä hän on todella kannustava ja mukava, mutta myös tiukka sekä tarkka. Kun olin ekan kerran hänen tunnillaan, sain ihmettelevän kysymyksen että missä olen oikein oppinut ratsastamaan kun ratsastan ja istun niin hyvin. Tähän oli kyllä vaikea vastata, sillä en koe oppineeni kovinkaan hyvin ratsastuskouluvuosina, vaan parhaat ratsastustaidot olen saanut vasta viime vuosina. Erityisen iso kiitos kuuluu valmentajalle jonka tunneilla kävin Rinkin ja Mutterin kanssa, ja hänen nimi olikin Maaiken valmentajalle tuttu, "Se selittääkin asian" oli hänen vastauksensa. :D

Alla pari videota: eka on viime viikon itsenäiseltä ratsastuskerralta, toka video ekalta tunnilta jolle osallistuin marraskuussa.


All good everything, niin kuin jossain sanotaan. Paitsi että korona. "I dessa coronatider" on sanonta, jolle nykyään oksennan. Koronakoronakorona. Voiko jo loppua. Oletko sinä pysynyt terveenä? Mullahan oli korona lokakuussa, olin kipeänä reilu 10 päivää, kova huimaus jatkui siitä vielä 1-2 viikon ajan ja vielä joulukuussa mulla oli outoa hengenahdistusta iltaisin, tuntui kuin jouduin vetämään extrapaljon happea keuhkoihin, kuin olisin korkealla vuoren huipulla. Edelleen mulle saattaa tulla se olo jos olen fuskannut astmalääkkeiteni kanssa. Tuntuu ettei sitä enää muusta osaa puhuakaan kuin koronasta, pandemiasta, rajoituksista ja niin edelleen.

Onneksi meillä on hevoset. Ainakin mulle ratsastus ja talli ovat olleet iso henkireikä. Ja koira. En edes tiedä miten olisin jaksanut etätöiden kanssa tämän vuoden jos ei olisi koiraa jonka kanssa mennä ulos. 

Loppuun nämä maagiset kuvat Maaikesta. Se on ihan pro hankirallittelija ja tietää nykyään tasan tarkkaan miten esiintyä kameran ollessa esillä. On se upea. ♥





4 kommentarer:

  1. Kiva postaus. Hyvän näköistä ratsastusta molemmilla hevosilla. Tuo Sol Amore näyttää tosi isolta, oikeen valtameriristeilijältä. Vai onko se kuvakulma vaan?
    Joka tapauksessa, kiva kun kirjoitit. Hyvää talven jatkoa :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos! :)
      Se on iso, n. 174 cm säkäkorkeudelta. Tosin erittäin kevytrakenteinen, sen äidin puolelta löytyy suvusta arabia ja angloarabia. Pienet kaviot, pieni suu ja pitkät jalat. :D

      Ja hei kiitos samoin! :) Kiva kun kävit kommentoimassa. <3

      Radera
  2. No, olet niitä harvoja, jotka vielä blogeja kirjoittavat, niin on kiva käydä kommentoimassakin, että täällä lukijapuolellakin ollaan vielä!

    SvaraRadera
  3. Upea Maaike ♥️
    Ihastuin tammaan heti blogisi kautta. Hieno hevonen joka vuosien myötä vaan paranee. ♥️
    Nuo talviset kuvat ovat aivan mahtavia - Maaike on kaunis, voimakas ja dynaaminen.

    Sol on myös upea ja korkea. Ymmärrän hyvin että ihastuit koeratsastuksella häneen, tunteesi tuolloin vielä puolikuntoisesta hevosesta osui aivan nappiin. Kiva nähdä miten edistytte yhdessä.

    Korona on koetellut ja koettelee edelleen nimenomaan henkistä jatkamista. Etätöihin suhtauduin alkuun epäilevästi mutta nyt pidän tästä jopa niin paljon että ajatus toimistolle palaamisesta tuntuu aika vieraalta. Ainoa miinus on se, että kivoja työkavereita on ikävä.

    En olisi jaksanut tätä kaikkea ilman ihania kissojani enkä ilman hevosia ja ratsastusta. Onnellinen ja kiitollinen, että hevoset ja ratsastus ovat säilyneet henkireikänä tänä kummallisena aikana.

    Vi kämpar vidare!
    Maarit L.

    SvaraRadera