8 jan. 2016

Hirveän ihanan pörheä poni


Keskiviikkona lähdin tallikaverin matkaan lyhyelle maastokävelylle. Se retki päättyi aika lyhyeen kun yhtäkkiä meidän edessä oli 10-20 metrin päässä järkyttävän iso uroshirvi. Topanga huomasi sen ensin ja jähmettyi patsaaksi paikoilleen. Siinä se hirvi käveli ihan rauhassa meidän edessä ja söi taimikosta. Odotimme paikalla hetken mutta hirvi ei suostunut poistumaan joten me näimme parhaaksi kääntyä takaisin päin. En ole koskaan ennen kohdannut hirveä näin "ulkosalla" joten kyllä meinasi vähän jännittää. :D Jopa matkaseuralaisena ollut 5-vuotias tamma käyttäytyi todella hienosti ja kotimatka sujui yli-innostunutta Topangaa lukuunottamatta hyvin. Oli niin sairaan kylmä etten ollut ajatellut tehdä muuta kuin köpötellä maastossa, mutta koska lenkki jäi lyhyeksi ja neidillä oli energiaa kuin pienessä kylässä menimme vielä maneesiin hölkkäilemään noin vartiksi. Oma olo oli vähän turhan kömpelö siinä vaatevuoressa mutta Topanga oli ihan tyytyväisen ja rennon oloinen. :D

På onsdag följde jag en stallkamrat med ut för en kort uteritt. Och den blev väldigt kort när vi plötsligt mötte en gigantisk älgtjur som var typ 10-20 meter från oss. Topanga märkte den först och hon stannade och blev helt still. Älgen bara gick framför oss helt lugnt och tuggade på några kvistar. Vi väntade om den skulle ge sig av men det gjorde den inte så vi tyckte det var bäst att vända tillbaka. Jag har aldrig mött en älg så här "utomhus" så jag tyckte det var jätte spännande. :D Till och med den femåriga lilla hästen som var med oss var coolare än jag haha och hemresan gick jätte bra förutom att Topanga var jätte pigg. Det var så kallt att jag hade bara tänkt rida ut men det blev ju en väldans kort ridtur och det kändes som att Topanga var full av energi så jag gick till ridhuset för att jogga lite snabbt. Jag hade så mycket på mig att jag kände mig jätte klumpig men Topanga var iallafall nöjd och fin. :D

Tässä on kuvia mitä otin järkkärillä keskiviikkona. :)
Här är bilder som jag tog med systemkameran i onsdags. :)








Tänään perjantaina lunta satoi kuin Esterin sieltä kuuluisasta. Täällä on oikeastaan satanut lunta nyt viikon putkeen ja ennusteessa näkyy pelkästään lumisadetta kymmenen päivää eteenpäin joten vähän pelottaa millainen lumikaaos tästä vielä syntyy. Ihan hirveän mukavaa tuollainen rankka lumisade ei ulkotallilaisen kannalta katsottuna ole, mutta mieluummin lunta kuin vettä. :) Onneksi nyt on jo melkein lämmin, tänään oli vain -4 ja tarkeni ratsastaa pelkässä (paksussa) fleecessä.

Meinasin pyörtyä ja tippua satulasta tänään kun Topanga oli niin hieno. Se on ollut nyt aikalailla tarkalleen puoli vuotta liikkeessä ja se ei ole kertaakaan ollut niin hyvä kuin mitä se tänään oli. WAU!! Se oli rento, nosti laukat hyvin, liikkui pyöreänä eikä nirppistellyt kertaakaan. Pystyin ihan oikeasti ratsastamaan sitä ja vaikuttamaan siihen ilman, että se hermostui. Aika usein sen kanssa saa nimittäin käyttää apuja vähän sillä mentaliteetilla, että milloin tahansa räjähtää pommi.

Kevenneltiin aluksi vähän pidemmällä ohjalla mutta vaadin kuitenkin pyöreänä ja pehmeänä liikkumista sekä avuilla olemista. Näin on aika hyvä aloittaa Topangan kanssa, ei paineista mutta kuitenkin ohjaa sitä houkutellen pyöreämpään ja rennompaan muotoon, selkä ylös ja hevonen töihin. Siitä pikkuhiljaa kokoaa kun hevonen on lämmin ja vetreä. Ravissa työstettiin avoja ja hyvin meni. Laukassa nostin vaatimustasoa aiemmasta, kokosin enemmän ja mentiin molempiin suuntiin pari puoliympyrää vastalaukkaa. Topanga joutui selvästi tekemään enemmän töitä mutta se vaikutti vain tyytyväiseltä ja pärski sekä kokosi itsensä ihan uusiin ulottuvuuksiin.

Tiedättekö, mun sisällä heräsi toivo siitä, että kyllä me vielä kisaradoille päästään! Tuon viimeisen vartin fiiliksen kun saisi vietyä koko kouluradan läpi niin huhhuh, siinä on kuulkaapa voittajahevonen. Topanga on omistajan sanojen mukaisesti vähintään pyhän yrjön tasoinen hevonen mutta sen luonteen ja aivokemian takia se ei välttämättä koskaan yllä sinne asti. Liikettä ja osaamista löytyy, mutta vielä pitäisi saada pääkoppa mukaan. Mutta mutta, never say never - harjoitusta ja treeniä vaan. Älkääkä nyt missään tapauksessa tulkitko tätä väärin, mä en ole menossa todellakaan kisaamaan mitään pyhää yrjöä, en todellakaan!! :D Mulla on tavoitteena päästä heb tai hea hyväksytysti läpi. Puhuin nyt tässä siis omistajan näkemyksestä ja hänen ratsastamanaan Topanga varmasti yltäisi niihin korkeampiin luokkiin! :)

Idag fredag snöade det som bara den. Det har bara snöat en vecka sträck nu och prognosen visar snöfall tio dagar framåt. Får se hurdan snökaos det blir... Kraftig snöfall är inte så optimalt när man har hästen i utestall, dock får det hellre snöa än regna tycker jag. :) Tur att det var lite varmare idag, typ -4 och jag kunde rida i en (tjock) fleecejacka.

Det var nära att jag svimmade och trillade av hästen idag för att Topanga var så fin! Hon har varit igång nu ganska exakt ett halv år och hon har aldrig varit så fin som hon var idag. WOW! Hon var avslappnad, gjorde jätte fina galoppfattningar, var rund och fin och nipprade inte en enda gång. Jag kunde på riktigt RIDA henne och påverka henne utan att hon hetsade till sig. Ganska ofta får man nämligen använda sina hjälper väldigt försiktigt med den tanken i bakhuvudet att hon är en tickande bomb som kan explodera när som helst.

Först red jag lite lätt trav på en längre tygel så att hon fick samla sig lite rund och röra sig mjukt samt lyssna på hjälperna. Det känns ganska bra att börja så med Topanga, man kräver inte för mycket men ändå rider man henne i en rund och fin form, ryggen upp och hästen ska jobba. Därifrån samlade jag upp henne sen när hon hade värmt upp sig. I trav jobbade vi på öppna och det gick jätte bra. I galoppen höjde jag svårighetsgraden lite, samlade henne lite mer och red i omvänd galopp några halva stora volter. Topanga fick jobba men hon verkade vara jätte nöjd över det och frustade och samlade sig i helt nya sfärer.

Vet ni, hoppet i mig lyfte på huvudet och jag skulle faktiskt våga tänka att vi kommer nog komma ut på tävlingsbanorna någon gång! Om jag kan få till den där sista kvarten i ridhuset idag till dressyrbanan så kan jag lova er att Topanga är en vinnarhäst. Ägaren har sagt att Topanga skulle absolut nå upp till prix st george men det är hennes huvud som är svår att få med. Men men, never say never - det är bara att öva och träna. Och nu ska ni absolut inte misstolka det här, det är absolut inte jag som ska tävla henne i så svåra klasser!! :D Jag har som mål att få ett godkänt resultat i lätt b eller lätt a till och med. Nu pratar jag alltså om vad ägaren har sagt och det är hon som då ska rida Topanga i det fallet! :)



7 kommentarer:

  1. Meillä tuli kanssa eilen hirvet tallinpihaan ja voin kertoa, että Neiti Draamakuningattaren pasmat meni aivan sekaisin, ei tullut enää mistään mitään. :D
    Illalla yritin uudelleen ja kaikki meni hyvin, kunnes ne pirulaiset tuli taas sotkemaan kaiken.

    Metsässä ollaan kyllä ohiteltu niitä ihan vierestä, ehkä C ei ole vaan huomannut niitä ja itse olen siellä ollut sydärin partaalla! :D

    SvaraRadera
    Svar
    1. Unohdin kirjoittaa tähän tekstiin, että tänään oli aamupäivällä ollut hirviemo kahden vasan kanssa tallin pihassa ja hevoset olivat kuulemma seuranneet kauhistuneena sitä showta. :D Kuulin, että viereisessä metsässä asuu paljon hirviä joten ei kai auta kuin siedättyä. ;)

      Radera
  2. Meillä ei hepat hirvistä piittaa, mutta porot aiheuttaa usein ongelmia. Monesti ollaan talikoin ajettu poroja tallipihalta pois, osa hepoista nähneet poroja jo vuosia, mutta edelleen sarvipäät pelottaa :D

    SvaraRadera
    Svar
    1. Haha apua, huvittava mielikuva! :D

      Radera
  3. Meillä hevoset tottuneet kaikenlaisiin metsän eläviin, parhaillaan hirvet ja peurat kulkee parin metrin päässä kentän aidoista ja joskus joku peura eksynyt samalle laitumellekin. :D

    SvaraRadera
    Svar
    1. Se on hyvä että tottuvat! :D Meidän edellisellä tallilla oli tosi paljon peuroja ja välillä näkyi myös hjorteja (mitä ne on suomeksi? kauriita?).

      Radera
    2. Pikaisen googletuksen jälkeen ne ovat saksanhirviä! :D
      Peura = kauris ... opinpahan jotain uutta.

      Radera