Aika kuluu. Varsasta on kasvanut upea, ihana, nuori hevonen. Liefke on jo 2,5-vuotias! Vai jopa yli? Eipä kuulkaa ole enää pitkä aika siihen, kun vauva opetetaan ratsuksi. Miten (!!) aika voi kulua niin nopeasti? Vastahan Liefke oli Maaiken vatsassa, pieni, tuntematon pallo. <3
Muidenkin asioiden suhteen aika kuluu nopeasti. Esimerkiksi blogin kanssa. Kun ei ole aikaa, eikä kiinnostustakaan... Alkukesästä mietin, että kylläpä olisi paljon kerrottavaa. Sitten taas kului aikaa, enkä enää jaksanutkaan päivittää. En halua lopettaakaan, mutta kai sen aika kohta on. Insta-tilikin hiljeni jo, ja sulkeutuikin. Ainakin toistaiseksi, uutta intoa odotellessa. Mietin jo, onko musta oikeasti tullut aikuinen, näin reilu kolmekymppisenä. Kamala tituleerata itsensä sen ikäiseksi... Tai ei kamala, mutta outoa. Olin kaksikymppinen pandemian alkaessa. Kohta täytän 32 vuotta. Tuntuu kuin elämästä olisi hävinnyt kolme vuotta. Mihin ne menivät? Ei tässä ikäkriisiä podeta, mutta jonkinlainen ikäsokeus. Ikää kysyttäessä täytyy miettiä. Olenko 28? En... 30? No en sitäkään. 31??? Oho.
Tiedättekö. Olen ehkä kyllästynyt hevosiin. No en ihan, mutta melkein. Intohan katosi jo silloin, kun päätin lopettaa Mutterin ratsatamisen. Enkä ole saanut samaa paloa sen jälkeen takaisin. Jokin sammui. Olen tästäkin asiasta ajatellut kirjoittaa jo kaksi vuotta, mutta en ole uskaltanut. Ehkä kohta?
Tällä hetkellä ratsatsan vain Maaikella, pari kertaa viikossa. Se riittää! Eikä mieli edes tee treenata, vaan tykkään humputella maastossa. Tuliko musta kukkahattutäti? No ei, kyllä me edelleen koulua ratsastetaan, mutta omistajan pyytäessä mua läpiratsatsamaan olisin viisi vuotta sitten hihkunut innosta, nyt lähinnä harmittaa kun olisipa ollut kiva käydä laukkailemassa maastossa pitkin ohjin.
Koirajutut ovat vieneet mennessään. Agilityä harrastetaan ihan veren maku suussa, onhan tässä edetty ja edistytty, kisoissa on käyty koko kesä/syksy ahkerasti ja 4/5 kisasta on tuotu ruusuke kotiin. Koirakisoissa on paljon kivemmat palkinnot, ja se on halvempaa! Okei, yksityisvalmennukset maksavat siinäkin lajissa, mutta onhan koiran pito tuhat kertaa halvempaa kuin hevosen.
Mistä mä edes aloitan? Tai jatkan tätä blogin pitämistä?
Kesän kisoista?
Olympiaratsastajan kotitallin valokuvauksista?
LGCT?
Viime vuoden hevostelut?
Kääk. Vauhtisokeus ja ramppikuume. Blogin sulkeminen olisi helppoa, mutta se kirvelee. Kirjoittaminen on mukavaa, varsinkin suomeksi. En edes muista, milloin olisin viimeksi kirjoittanut suomea 150 merkin tekstiviestiä pidempää.
Kokeillaan lähiviikkoina tätä uudestaan. Siihen asti, te jotka tänne blogiin vielä löydätte/eksytte, nauttikaa näistä ihanista, syksyisistä kuvista. <3
