1 nov. 2021

Varsa ei ole enää varsa


Aika kuluu. Varsasta on kasvanut upea, ihana, nuori hevonen. Liefke on jo 2,5-vuotias! Vai jopa yli? Eipä kuulkaa ole enää pitkä aika siihen, kun vauva opetetaan ratsuksi. Miten (!!) aika voi kulua niin nopeasti? Vastahan Liefke oli Maaiken vatsassa, pieni, tuntematon pallo. <3

Muidenkin asioiden suhteen aika kuluu nopeasti. Esimerkiksi blogin kanssa. Kun ei ole aikaa, eikä kiinnostustakaan... Alkukesästä mietin, että kylläpä olisi paljon kerrottavaa. Sitten taas kului aikaa, enkä enää jaksanutkaan päivittää. En halua lopettaakaan, mutta kai sen aika kohta on. Insta-tilikin hiljeni jo, ja sulkeutuikin. Ainakin toistaiseksi, uutta intoa odotellessa. Mietin jo, onko musta oikeasti tullut aikuinen, näin reilu kolmekymppisenä. Kamala tituleerata itsensä sen ikäiseksi... Tai ei kamala, mutta outoa. Olin kaksikymppinen pandemian alkaessa. Kohta täytän 32 vuotta. Tuntuu kuin elämästä olisi hävinnyt kolme vuotta. Mihin ne menivät? Ei tässä ikäkriisiä podeta, mutta jonkinlainen ikäsokeus. Ikää kysyttäessä täytyy miettiä. Olenko 28? En... 30? No en sitäkään. 31??? Oho.

Tiedättekö. Olen ehkä kyllästynyt hevosiin. No en ihan, mutta melkein. Intohan katosi jo silloin, kun päätin lopettaa Mutterin ratsatamisen. Enkä ole saanut samaa paloa sen jälkeen takaisin. Jokin sammui. Olen tästäkin asiasta ajatellut kirjoittaa jo kaksi vuotta, mutta en ole uskaltanut. Ehkä kohta?

Tällä hetkellä ratsatsan vain Maaikella, pari kertaa viikossa. Se riittää! Eikä mieli edes tee treenata, vaan tykkään humputella maastossa. Tuliko musta kukkahattutäti? No ei, kyllä me edelleen koulua ratsastetaan, mutta omistajan pyytäessä mua läpiratsatsamaan olisin viisi vuotta sitten hihkunut innosta, nyt lähinnä harmittaa kun olisipa ollut kiva käydä laukkailemassa maastossa pitkin ohjin.

Koirajutut ovat vieneet mennessään. Agilityä harrastetaan ihan veren maku suussa, onhan tässä edetty ja edistytty, kisoissa on käyty koko kesä/syksy ahkerasti ja 4/5 kisasta on tuotu ruusuke kotiin. Koirakisoissa on paljon kivemmat palkinnot, ja se on halvempaa! Okei, yksityisvalmennukset maksavat siinäkin lajissa, mutta onhan koiran pito tuhat kertaa halvempaa kuin hevosen.

Mistä mä edes aloitan? Tai jatkan tätä blogin pitämistä?
Kesän kisoista?
Olympiaratsastajan kotitallin valokuvauksista?
LGCT?
Viime vuoden hevostelut?
Kääk. Vauhtisokeus ja ramppikuume. Blogin sulkeminen olisi helppoa, mutta se kirvelee. Kirjoittaminen on mukavaa, varsinkin suomeksi. En edes muista, milloin olisin viimeksi kirjoittanut suomea 150 merkin tekstiviestiä pidempää.

Kokeillaan lähiviikkoina tätä uudestaan. Siihen asti, te jotka tänne blogiin vielä löydätte/eksytte, nauttikaa näistä ihanista, syksyisistä kuvista. <3
























14 kommentarer:

  1. Jatka ihmeessä tätä blogin pitämistä! Juttujasi on kiva lukea ja kuvat hienoja! 🙂

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos! Yritän löytää intoa, aikaa ja potkua tähän touhuun :)

      Radera
  2. Hei. Tervetuloa, kiva kun tulit kirjoittamaan/käymään blogiisi. Ihanan sekamelskainen kirjoitus.

    Koin saman heppakriisin oman lipizza-vuokriksen lähdettyä, se oli joskus 7 vuotta sitten ja olin silloin about saman ikäinen kuin sinä Mutterin poistuessa elämästäsi.
    Monta vuotta meni ilman kipinää, sitten elämä heitti eteen ihanan vanhushevosen, jonka kanssa ihan kaikki oli kivaa. Uusi valmentaja tuli, sain uusia työkaluja häneltä, se toi vielä lisää buustia. Nyt vanhushevonen on lopullisesti eläkkeellä ja ihan sen kävelyttäminenkin on nyt ihanaa (koska lähtö oli myös tosi lähellä) ja olen siitäkin kiitollinen. Ja muiden hevosten satunnainen ratsastelu on mukavaa.

    Ehkä sullekin joskus taas.

    Muista pitää terveydestä huolta, mulla isosti painoi kyllä myös burnout sekä ferritiinipuute. Nyt on niidenkin ollessa kunnossa paljon helpompaa :)

    Kuullaan taas!

    SvaraRadera
    Svar
    1. Hei, kiitos itsellesi! <3 Ihana kuulla tarinasi. En edes sinänsä ymmärrä miksi näin on, onhan mulla Maaike jonka kanssa on yhteistä taivalta takana jo kuusi vuotta, ja Liefke myös jonka kanssa saan puuhastella... Jotain kuitenkin "puuttuu". Tai ehkä koiraharrastus antaa mulle tällä hetkellä enemmän kuin hevoset.

      Radera
  3. Upeita kuvia, niin hieno on hänestä kasvanut! Viimeisen parin vuoden aikana on seurannasta tipahtanut lähes kaikki blogit, aika monet on myös tainneet hiljentyäkin, sinun blogisi on kuitenkin pysynyt listalla. Omat ratsastus-/hevoskuviot jäivät tauolle vuokrahevossuhteeni loputtua lähes kaksi vuotta sitten. Outoa että siitä on niin kauan, kun itse ollut viimeksi selässä :D Mukavaa kuitenkin edelleen seurata heppatilejä instassa ja paria blogia :) jos vaikka jossain kohtaa taas syttyisi kipinä alkaa uudelleen harrastamaan..

    SvaraRadera
    Svar
    1. Liefke on aivan ihana kyllä, niin fiksu nuori neiti ja kauniskin. Äitiinsä tullut. <3 (Ei sillä, että isä Elias 494 sen pahempi olisi... xD)

      Aika menee kyllä hurjan nopeasti. Blogi, ja Ruotsissa asuminen täyttää kohta 8 vuotta. Huh! :o
      Kiitos kun kommentoit! <3

      Radera
  4. Kiva kun kirjoitit blogiin uutta. Nämä sun nykyiset mielenkiinnon kohteet on sellaisia mistä mielelläni lukisin täältä lisää.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos kun kommentoit! :) Meinaatko hevosia vai agilityä? :D

      Radera
  5. Kiva kun kirjoitit pitkästä aikaa!

    SvaraRadera
  6. Hei Rosita

    Kiitos postauksesta ja aivan mielettömän upeista kuvista! Liefke ♥️ on hieno!

    Elämä on jatkuvaa muutosta.
    Minusta on täysin ymmärrettävää että koirakuviot ovat vieneet sinut mukanaan. Se ei silti tarkoita että olisit kääntänyt selkäsi hevosille.
    Ratsastat Maaiketa edelleen pari kertaa viikossa. Jos maastoilu tuntuu nyt mukavammalta vaihtoehdolta, niin miksi ette maastoilisi? Nautitte takuulla molemmat!
    Liian usein ajattelemme sitä mitä meidän "pitäisi" tehdä sen sijaan että tekisimme sitä mitä haluamme, mitä rakastamme.
    On hyvä miettiä mitä juuri nyt haluaa elämäänsä, mihin kunkin vuorokauden 24 tuntia käyttää.
    Olen itse pohtinut näitä asioita tavallista enemmän ja useammin koronapandemian aikana. Elämä on lahja, jokainen päivä, jokainen hetki on arvokas.
    Mielelläni lukisin tekstejäsi jatkossakin. Koirista, hevosista, ihan mistä vaan.
    Kirjoita siitä mikä tuntuu sinusta tärkeältä. Mutta vain jos kirjoittaminen tuntuu sinusta mukavalta. Sinun ei tarvitse miellyttää ketään muuta kuin itseäsi.

    Ihanaa joulukuun jatkoa!
    Maarit L.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos Maarit, ihana kun vielä seuraat tätä epäaktiivista blogia. <3
      Kyllä me myös maastoillaan, mutta omistajan toiveiden mukaan menen silti ja hän usein toivoo multa kunnon läpiratsastusta. Ja nyt tähän vuodenaikaan en oikein ehdi tallille valoisaan aikaan, pimeässä maastoilu ei ole yhtään kivaa... :/

      Radera
  7. Hei!
    Jätin jo kerran kommentin, mutta jostain syystä ei ole tänne päivittynyt joten uusi yritys...
    Kiitos postauksesta ja aivan mielettömän upeista kuvista!
    Hurjan mukavaa olisi jos vielä jatkaisit blogin kirjoittelua, oli aihe sitten mikä tahansa. Toisaalta, jos kaipaat taukoa blogista, niin sekin on ymmärrettävää.
    Rennot maastolenkit Maaiken kanssa kuulostavat ihanilta.
    Ihanaa joulun odotusta!
    Maarit L.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Anteeksi, kommentit ovat edelleen moderoimisen alaisuudessa mutta voisin sen kyllä ottaa pois, törkykommenttien aikakausi tuntuu olevan ohi ja jäljellä olette te ihanat ja fiksut lukijat. <3

      Radera