16 apr. 2020

Maaike on nyt upeampi kuin koskaan!


Katsokaa, voi että se on hieno nyt!! :o
Ensin vuosi täysin poissa treenistä ja varsa/mammalomailua, ja nyt Maaike on ollut treenissä viitisen kuukautta. Se on niin upea nyt! Lihakset ja kunto ovat kasvaneet roimasti, Maaike on reipas ja hyvätuulinen koko ajan ja sen laukka on kehittynyt valovuosia. Tehtiinkin paljon laukkatreeniä tän ratsastuksen aikana, mutta siitä huolimatta mun kuvaajana ollut kaveri otti tyyliin neljä laukkakuvaa joista kaksi "hyvää" nekin olivat huonoja. xD Videolta kuitenkin näkyy treenejä, se löytyy postauksen lopusta.

Aika menee niin nopeasti, että kun me taas treffattiin Maaiken omistajan kanssa vajaa pari viikkoa sitten, kumpikaan meistä ei voinut uskoa että tavattiin viimeksi kaksi kuukautta sitten. Koronatilanne on vienyt ajantajun jotenkin. Miltä teistä tuntuu? Onko aika kulunut hitaammin, nopeammin vai oudommin kuin ennen? 


Koronakuolemia on Ruotsissa jo yli 1300 ja eilen todellisuus iski omille kasvoilleni kun olin koko päivän töissä Tukholman messukeskuksessa jonne on rakennettu koronakenttäsairaala. Sitä ei ole vielä tarvittu ottaa käyttöön ja itse asiassa valmiusaikaa on nostettu 24 tunnista 72 tuntiin! Tukholman sairaalatilanne on kuulemma parantunut, alunperin kenttäsairaalaan piti tulla ensimmäiset potilaat jo ennen pääsiäistä mutta nyt ei vieä tiedetä milloin tarve on.

Työpaikkani on ollut mukana projektoimassa/suunnittelemassa sairaalan paloturvallisuuden ja olen itsekin tehnyt pitkää päivää jotta saamme kaikki paloturvallisuuteen liittyvät dokumentit ja piirustukset valmiiksi ajoissa. Eilen kuvasin koko päivän erilaisia paloturvallisuuskoulutusjuttuja ja näin myös koko sairaalan kauheudessaan. Aivan uskomatonta. Yli 600 sänkypaikkaa 10 sängyn  jättimäiseen messuhalliin rakennetuissa moduuleissa. Siellä hallissa käytäviä pitkin kävellessä ahdisti ja tuli apokalyptinen tunne. Samalla ihmiset viis veisaavat valtiomme asettamista säännöistä ja ohjeistuksista. Ruotsin lagom-asenne ja ketään ei saa loukata eikä pakottaa-filosofia ei nyt oikein meinaa toimia. Toivotaan kuitenkin parasta ja pelätään pahinta. Onhan tuo positiivista, että on iso sairaala valmiudessa ja sen käyttöönottoa on voitu lykätä jo pari viikkoa.

Ja hei, miksi tästä koronasta pitää puhua joka tilanteessa? Joka blogipostauksessa? Tuntuu ettei elämässä ole enää muuta sisältöä tai puheenaihetta. Katsotaan näitä kuvia Maaikesta vaikka mieluummin.






Ihania nää ravikuvat jokaiselta askeleelta. :D Maaike näyttää niin kivalta!!



Tässä on nää kaksi surkuhupaisaa laukkakuvaa. Harmi ettei tullut enempää. Maaike oli aivan mielettömän upea laukassa!! Tehtiin myös vastalaukkoja ja viimeks kun oon niitä Maaiken kanssa tehnyt oli se vähän räpeltämistä ja epätasapainoista, vaikka se oli aikaa ennen varsaa kun Maaike oli täydessä treenissä. Varsavuosi teki sille hyvää!

Ihana nähdä omilla kasvoilla kerrankin hymy hevosen selässä. Yleensä näytän ratsastuskuvissa vihaiselta murhaajahamsterilta.








Yritin myös ratsastaa keskiraveja, mutta eihän oma treenaamaton kroppa kestänyt siellä istumista kun Maaike liikkui niin isosti! Sen omistaja naurahti hyväntahtoisesti, että kovin usein hän ei näe mun hölskyvän hevosen selässä mutta nyt sekin päivä tuli vastaan. ;)




Hei pitkästä aikaa "asupostaus"! Ei tästä varustefriikkeilystä pääse mihinkään. ;)
Kypärä: OneK
Takki: Uhip*
Hanskat: Roeckl
Housut: Montar
Saappaat+kannusremmit: Amazona Sueca/Celeris*
Kannukset: BR
Raippa: Fleck
(*Tuote saatu yhteistyössä.)



Saatiin myös harvinainen yhteiskuva Maaiken omistajan kanssa! Rakas ystävä jo yli viiden vuoden takaa. Just muisteltiin miten paljon näiden vuosien aikana on tapahtunut. Ja miten paljon kuvia me ollaan otettu! :D Lupasin kasata yhteen kansion missä on muutama kuva meidän jokaiselta kuvauskerralta. Voisin myös postailla tänne blogiin niitä ehkä? :)

Lauantaina olemme suunittelleet kirsikankukkakuvaukset. Myös Candy ja omistaja tulevat paikalle. En malta odottaa! Mulla oli jo yhdet asiakaskuvaukset kyseisessä kirsikkapuistossa. Suloinen 2-vuotias pieni tyttö ja hänen äitinsä. En ole pahemmin kuvannut lapsia, mutta näistä kuvista tuli aivan ihania. <3

Loppuun vielä ratsastusvideo. Olipa kiva, kun joku Youtube-seuraajakin huomasi Maaiken laukan kehityksen. Mitä te olette mieltä? :)

 

5 kommentarer:

  1. Hei, jostain syystä kuvat ei näy. Ensimmäinen näkyy ja lopun video.

    SvaraRadera
    Svar
    1. En tiedä mitä on tapahtunut, kuvat näkyivät aiemmin mutta nyt ei! :( Yritän korjata!

      Radera
  2. En tiedä näkyykö muille, mutta minun puhelimella ei tämän postauksen kuvat näy ollenkaan! :(

    SvaraRadera
    Svar
    1. Joo en tiedä mitä on käynyt, yritän korjata! :o

      Radera
    2. Näkyy kyllä nyt kun uudelleen tulin vilkaisemaan 😊

      Radera