21 juni 2019

Kouluratsastuksen SM-kilpailut (Ruotsissa siis)

Olin kesäkuun alussa katsomassa ja kuvaamassa Ruotsin kouluratsastuksen SM-kilpailuja. Paikkana näille kilpailuille toimii upea Strömsholm, jossa kilpailut käydään 1600-luvulla rakennetun linnan edessä. Tapahtuma "Strömsholmsdagarna" ajoittuu aina Ruotsin kansallispäivän tienoille, ja kisojen aikana alueella tapahtuu vaikka mitä - on kansainväliset kolmen tähden kenttäratsastuskilpailut, ponien esteluokkia, 150 cm GP-luokka, kengityksen SM-kilpailut ja paljon muuta.

U25 3. sija, Alva Lander - Herbie Hancock Graftebjerg
Tämä oli ensimmäinen kerta kun pääsin katsomaan näitä kisoja. Viime vuonna oli tarkoitus, mutta meille oli juuri viikkoa ennen kotiutunut pieni koiranpentu, joten en raaskinut lähteä. Olimme ystäväni kanssa paikalla sunnuntaina, jolloin kilpailtiin nuorten ratsastajien, U25, seniorien ja juniorien SM-luokat. Esteratsastuksessa nähtiin sunnuntaina junnut, nuoret ratsastajat, poniluokkia ja 150 cm GP-luokka.

U25 kultamitalisti, Marina Mattsson - Quartermain


150 cm GP:ssä voiton vei monien vanhempien konkarien keskellä vain 17-vuotias Joel Torstenson hevosellaan Felix!

GP:n voittaja, Joel Torstenson - Felix
Emma Kåbring - High Hope (Nellie Berntssonin entinen hevonen)
Olof Smith - Etalon Lux

Seniorien pronssimitalisti, Johanna DueBoje - Mazy Klövenhöj


Seniorien taso oli huikean hyvä, mutta kenellekään ei tullut yllätyksenä, että Patrik Kittel vei kultamitalin upealla "Dude"-hevosellaan (Delaunay). ;) Tuloksena 76.385%!

Ylivoimainen kultamitalisti, Patrik Kittel - Delaunay




4 kommentarer:

  1. Varmaankin ihan vaan siis Ruotsin mestaruudet (suomenkielinen lyhennys RM? Mikä olisi ruotsiksi?)? Kun SM lyhennys tulee Suomen mestaruuksista :D

    Hienoja kuvia! Siellä on ihan eri taso mestaruuksissa kun täällä Suomessa...

    SvaraRadera
    Svar
    1. Ruotsiksi nämä ovat Svenska mästerskap, eli SM. :) En ole kuullut muuta lyhennettä, niin tuntuu hassulta puhua RM:stä. :D

      Joo, taso on kyllä ihan huikea! :)

      Radera
  2. Svenska mästerskap = ruotsin mestari eli lyhenteeksi tulee SM. Sama lyhenne mutta tulee eri sanoista.

    SvaraRadera