7 aug. 2019

Kiitos Mutter


Viralliset jäähyväiset maailman parhaimmalle hevoselle. Hevoselle, joka against all odds laukkasi suoraan sydämeeni ja muodostui niin tärkeäksi. Viimeinen vuosi ja kolme kuukautta ovat olleet yhtä edestakas pohdiskelua, kuntoutusta ja toivonpilkahduksia, ahdistuksen hetkiä ja positiivisen ajatusmaailman harjoittelemista. Tilanne kuitenkin meni sellaiseksi, etten enää voi katsoa touhua vierestä ja kun hevosen terveyden eteen ei tehdä tiettyjä asioita jotka ovat edellytyksinä sen kestävän ratsukäytössä, en vain pysty jatkamaan sen vuokraamista. Päätin jo kesän alussa, että kohta on aika lopettaa. Pitkitin tätä kuitenkin - vielä yksi kerta, vielä yksi viikko, ja joka kerta kun kävin tallilla tunsin sydämessäni valtavan pistoksen Mutterin hörähtäessä ja katsoessa minuun tummilla, lempeillä silmillään. En olisi koskaan uskonut, että pääsen kokemaan niin upeita hetkiä ratsastuksellisesti, ja niin hienon yhteyden (vieraan) hevosen kanssa. Olen kiitollinen. Rakas, ihana Mutter. Luulenpa päätökseni ja tämän "kohtalon" ihmetyttävän montaa, onhan tästä paskanjauhantaa jo ht.netissäkin ollut kun "sillä yhdellä bloggaajalla vaihtuu vuokrahevoset yhtenään", mutta kaikkeni olen tehnyt ja kun hevonen ei ole oma, niin on niin paljon asioita joihin ei vain voi vaikuttaa. Kun hevosen terveys pistää vastaan, on vain pakko repäistä laastari irti ja lopettaa ennen kuin oma ahdistus hevosen vuoksi kasvaa liian suureksi. Ja koska hevonen ei ole minun, on paljon asioita joita en halua netissä julkisesti jakaa. Mikäli joku kokee suurena vääryytenä ja ihmetyksen aiheena tämän asian, saa minulle laittaa sähköpostia tai tulla Facebookissa tai Instagramissa juttelemaan asiasta. Haluan vain painottaa, että tämä on MINUN päätökseni. Omantuntoni, etiikkani ja sydämeni ratkaisu. Ei draamaa, ei mitään muuta erikoista. Sairaan vaikea ratkaisu, olenhan tätä miettinyt jo yli puoli vuotta, asiaa monelle ihmiselle puinut ja juupas-eipäs väittelyä omassa päässäni käynyt. Elämä jatkuu.

Olen käynyt kesän aikana maastoilemassa Mutterilla epäsäännöllisen säännöllisesti ja sain myös suureksi ilokseni taitavan kuvaajaystäväni Anna Jarlhällin mukaan tallille eräänä kauniina kesäiltana. En olisi koskaan uskonut hänen onnistuvan taltioimaan näin upeita kuvia, ilma oli nimittäin aivan täynnä ötököitä ja milloin heilui oma käsi, hevosen häntä tai pää, jommalla kummalla oli kamala irvistys naamalla tai mitä tahansa... :D Mutta niin vain taitava kuvaaja tallensi kameraansa nämä upeat kuvat.

Kiitos Mutter, ja Mutterin omistaja näistä kahdesta vuodesta.













7 kommentarer:

  1. Ihania kuvia! Ymmärrän kyllä täysin tuon ratkaisun. Monesti olen ajatellut, että muiden hevosilla harrastaminen voisi olla stressittömämpää, mutta sitten muistan, että ei se ole. Melkein ahdistavampaa katsoa vierestä, jos vuokrahevosella ei ole kaikki hyvin mutta omistaja ei ole kiinnostunut tekemään asialle mitään. Omien kanssa sentään pystyy itse tekemään hoito- ja varusteratkaisut.

    Tuollaiset ht-net-jutut kannattaa jättää ihan huomiotta. Itse olen jo lopettanut koko palstan lukemisen juuri tällaisten pahantahtoisuuksien takia. Vuokraamisen ideahan on juuri se, että ei tarvitse sitoutua hevoseen samalla lailla kuin omaan. Minullakin on ollut viiden vuoden aikana viisi eri lainaratsua enkä pidä sitä minään syntinä tai erikoisuutena.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos. Anna on niin taitava! <3

      Niin, Mutter oli mulle periaatteessa pitkän aikaa kuin oma, mutta kun on monta asiaa joihin en voi vaikuttaa eikä keskustelu vie asioita eteenpäin, niin pakko vaan lopettaa oman järjen kannalta. Mulla oli mielessä laittaa tarjous Mutterista, mutta oli sitäkin pakko ajatella järjellä eikä mitään järkeä ostaa vanhempaa, vaivaista hevosta.

      Ja joo... ht.net on niin perseestä. Olisin vaan pysynyt autuaan tietämättömänä, mutta kun linkitettiin ja siellä suoraan leviteltiin valheita, niin päre paloi. Olen itse rehellinen, avoin ja kiltti ihminen, niin en vaan pysty ymmärtämään miksi jonkun täytyy netissä levitellä perätöntä paskaa. Kyllä mulle saa ihan suoraan tulla kysymään, tai vaikka päin naamaa haukkumaan, mutta kun ei kehdata niin nimettömänä foorumilla sitten. :) No, nää on näitä ja ymmärrän hyvin miksi lähes kaikki bloggaajat ovat touhun lopettaneet.

      Onneksi heppajutut kuitenkin jatkuvat, Maaike + Liefke tuovat iloa elämään (vaikka niitä näen vain n. kerran kuussa), Floriksellakin on tarkoitus jatkaa ratsastelua tässä syksyn aikana ja uusi, vakkarivuokris löytyi vihdoin omaan, vaativaan makuuni sopivana - blogi nyt ei ole aktiivinen enää yli vuoteen ollut, mutta jatkan tätä epäaktiivisen aktiivista linjaa. ;)

      Radera
  2. Hienot kuvat, noista jää kivat muistot sinulle.
    Harmi koko asia, mutta järki välillä tosiaan käteen jne. Kivaa jatkoa.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos, nämä ovat kyllä ihania. Pitää kehittää joku ja laittaa pieneen raamiin. :)

      Radera
  3. Harmillinen, mutta oikealta kuulostava ratkaisu! Tsemppiä <3

    Pörheää Menoa

    SvaraRadera

  4. Hei Rosita

    Upeita kuvia. Jäähyväisten jättäminen on aina haikeaa. Erityisen haikeaa se on, kun yhteinen taival päättyy hienon, ainutlaatuisen ja persoonallisen hevosystävän kanssa.

    Kiitos että saimme seurata matkaasi Mutterin kanssa. Tulee ikävä täälläkin. ♥️
    Sinä olet ainoa, joka voit tehdä sinulle oikean päätöksen. Sellaisen, jonka kanssa pääsi ja sydämesi ovat yhteisymmärryksessä. Millään muulla ei ole merkitystä.

    Sopivan vuokrahevosen löytäminen vaatii usein paljon työtä - hevosen lisäksi tulee tulla vähintään toimeen myös omistajan kanssa. Hitunen onneakin tarvitaan. Joskus käy myöhemmin ilmi asioita, jotka voivat vaikuttaa vuokraussuhteen jatkumiseen.

    Seesteistä syyspäiviä!
    Maarit L.

    SvaraRadera

Valitettavasti blogiini tulee paljon spämmi- ja roskapostikommentteja, joten sanavahvistus on käytössä ainakin toistaiseksi. Pahoittelen lisävaivaa, toivottavasti se ei estä sinua jättämästä kommenttia.