25 sep. 2019

Liefken uusi koti


Varsavuosi lähestyy loppuaan ja Liefke muutti uuteen, väliaikaiseen kotiinsa pari viikkoa sitten. Täällä Liefke saa parhaat mahdolliset eväät kasvaa vahvaksi ja terveeksi nuoreksi hevoseksi. Ei hätää, Liefke on edelleen samalla omistajalla, mutta asuu varsapihatossa (vai miksikä näitä kutsutaan suomeksi) nyt muutaman vuoden. Maaike lähti mukaan ja vieroitus hoidetaan paikan päällä. Maaike palaa takaisin omistajalleen joskus loka-marraskuun aikana, ja pikku hiljaa sitten takaisin treeneihin. <3

Maaike ja Liefke ovat yhdessä isossa tamma-varsalaumassa, johon pikku hiljaa päästetään mukaan nuoria hevosia. Emähevoset poimitaan sitten veks vähitellen ja laumaan jää pitämään jöötä vanhempi hevonen. Tämä siittola on aivan upea, oikea hevosten paratiisi! Laidun on useiden, useiden hehtaarien kokoinen, siellä on iso makuuhalli, metsiä... Henkilökunta on erikoistunut nuorten hevosten kouluttamiseen ja siellä käy kerran kuussa joku "guru" auttamassa.

Oli haikea olla mukana päästämässä tytöt laumaan. Se sujui hyvin, toki pientä "draamaa" oli, mutta aika nopeasti neidit asettuivat ja seuraavana päivänä ne olivat jo kuin kotonaan.

On ollut niin mahtava olla osana tämän varsan kasvua. Vuodet kuluvat ihan hirveän nopeasti, vaikka nyt tuntuu olevan pitkä aika siihen, kun Liefke palaa takaisin ja on taas aika keuringeille ja ratsukoulutukselle, niin ei aikaakaan kun kolme vuotta on hurahtanut ohi.






































2 kommentarer:

  1. Vau mikä paikka!
    Ja upeita kuvia!

    Kiitos!
    Maarit L. 😊

    SvaraRadera
  2. Niin kauniita eläimiä! <3

    SvaraRadera