6 juli 2018

Metsäkuvia ja heinäpula


Nuoren orin kuljettaminen golfkenttien halki, linnan pihan poikki ja mönkijöiden ohi saattaa olla tyhmänrohkeaa, mutta jälleen kerran Rink hoiti homman mallikkaasti. Metsässä poseeraaminen olikin sitten vähän liian haastavaa hyttysmäärän takia, Rink ei seisonut sekuntia kauempaa paikallaan, vastavalo oli välillä liian vahva ja kamerani tarkennus tökki. Mitäpä elämä olisi ilman haasteita... ;)

Täällä nautitaan ihanasta kesästä! Pari viikkoa sitten tuntui kuin kesän kuuluisi jo kohta olla ohi, mutta vielä on kaksi ihanaa (toivottavasti) kuukautta jäljellä. Lämpö ja kuivuus ei tosin suosi heinäsatoa, ja täällä Ruotsissa ollaan oikeasti paniikissa tulevan vuoden heinäsadosta. Teurastamoihin on monen kuukauden jonot kun maajussit joutuvat teurastamaan eläimiään ruoan riittämättömyyden vuoksi. Jotkut ovat jo alkaneet suunnittelemaan heinän rahtaamista Briteistä ja muualta Euroopasta. Jo viime vuoden sato oli olematon, ja meidän tallille tuotiin monen tonnin kuorma heinää Tanskasta. Täällä on roihunnut monta suurta metsäpaloa, ihan meidänkin lähellä oli kuukausi sitten iso metsäpalo jota lähes kymmenen palokuntayksikköä oli sammuttamassa. Hieman sateita saisi siis tulla enemmän kuin mielellään, mutta kunhan nyt ei koko kesäloman ajan sada, se olisi ihan mun perus mäihä kun tänään alkaa neljän viikon kesäloma...

Nauttikaa auringosta, hevosista ja kesästä! <3









2 kommentarer:

  1. Heinä huolestuttaa täälläkin. Joltain pelloilta on esimerkiksi tullut viime vuonna 10 pyöröpaalia ja nyt tänä vuonna vain yksi. Onneksi omien hevosten heinät talven varalle on jo paalattua ja vielä paalaamme lisää. Laitumet kärsivät hirveästi, kun vettä ei ole alkukesästä satanut.

    Todella kauniita kuvia ☺️

    SvaraRadera
  2. Apua! mä en kestä miten upea Rink on!! Siis apua!! Toi neljäs ja yhdeksäs kuva on vaan lumoavia!! 😍😍😍😍

    SvaraRadera

Valitettavasti blogiini tulee paljon spämmi- ja roskapostikommentteja, joten sanavahvistus on käytössä ainakin toistaiseksi. Pahoittelen lisävaivaa, toivottavasti se ei estä sinua jättämästä kommenttia.