10 dec. 2018

SIHS (pitkä) kuvapäiväkirja ja vlogi!


SIHS:stä on jo viikko ja ikävä on kova, haha. No, enää vuosi seuraavaan kertaan. ;) Tässä välissä olisi Göteborg Horse Show, mutta sinne on meiltä vähän liian pitkä matka. Kesällä järjestetään Tukholmassa Global Champions Tourin osakilpailu ja siellä tulen varmaan viettämään koko viikon jos ei isompia esteitä tule eteen. Sen lisäksi ajattelin laittaa omaan "kisakuvakalenteriini" Norrköping International Horse Show (kansalliset ja kansainväliset estekisat), Strömsholmsdagarna (upeat ulkokisat kartanomiljöössä, SM) ja tietysti HIHS! Pitäisi ehkä alkaa kuvaamaan kisoja enemmänkin, yksi kuvaajakollega kertoi juuri SIHS:ssä tienanneensa yli 3000 euroa yhden viikonlopun aikana kisakuvia myymällä. Vähän eri meno täällä kuin Suomessa...

Mutta ei siitä sen enempää! :) Ajattelin koostaa teille päiväkirjamaisen postauksen SIHS:stä - kuvia on tietysti paljon, sillä näitä on ihan hirveän vaikea karsia. Onhan se itselleni vuoden kohokohta hevoskuvia ajatellen ja siellä tuli oltua keskiviikosta sunnuntaihin lähes 24/7, joten kerrottavaa riittää. Tämän lisäksi kuvasin viikonlopusta vlogin, se löytyy Youtubesta tai alla upotettuna tekstiin.

Kuvasin tänä vuonna uuden Ride!-lehden nimissä, mutta myös Amazona Suecan laskuun heidän yhteistyöratsastajiaan sekä lauantaina järjestetyn meet & greetin. Kuvia tuli räpsittyä viikonlopun aikana valehtelematta yli 10 000, näistä muokattavaksi päätyi n. 150-300 per päivä. Aika paljon siis. Mulla on edelleen puolet lauantain ja melkein kaikki sunnuntain kuvat muokattavana... ;) Onneksi ne tärkeimmät, eli asiakkaiden, kuvat on jo laitettu eteenpäin. :) Nämä loput teen lähinnä omaksi iloksi. Arvatkaa miten vaikea oli karsia kuvia tähän postaukseen?! Ihan liian vaikeaa! Sen takia näitä kuvia on tässä nyt melkoinen määrä... Joten varoitus, tämä postaus sisältää TUHDISTI valokuvia yhdestä suosikkitapahtumastani - kaikkea söpöistä poneista upeisiin kouluratsukoihin, korkeita esteitä ja vauhdikkaita issikoita. Enjoy!


KESKIVIIKKO 28.11
Ensimmäinen SIHS-päivä! Tai no ei virallinen, mutta medialle järjestetään aina ennen tapahtuman alkamista pressitilaisuus missä kilpailunjohtaja ja pari muuta henkilöä kertovat tapahtumasta. Mulla oli kerrankin aikaa osallistua tähän, ja lähdin innoissani kohti Friends Arenaa. Kävin ensin hakemassa ackreditaatiokeskuksesta oman pressipassini, kiersin ympäri Friendsia, kävin moikkaamassa Amazona Suecan porukkaa ja juttelin hetken muiden valokuvaajien kanssa. Lehdistötilaisuus oli melko lyhyt ja sen jälkeen pääsimme kiertämään kulissien taakse, saimme käydä tallialueella ja opas kertoi meille hieman eri paikoista.

Minä elementissäni! Kuva: Bo Bennergård

TORSTAI 29.11
Olin ihan liian innoissani ja lähdin ehkä turhan aikaisin areenalle. :D Olin siellä jo kahden aikaan. Näytös alkoi klo 18 ja messutkin avautuivat vasta klo 16, joten lähinnä istuin pressihuoneessa tappamassa aikaa. En ollut ottanut edes tietokonetta mukaan, joten aika kävi melkein tylsäksi. Toimittajaystäväni saapui areenalle viiden maissa, ja lähdimme alkajaisiksi etsimään syötävää Stallbacken-alueelta, mistä löytyy food truckseja, hevosia ja erilaisia lyhyempiä rotunäytöksiä.  Shoppailin myös hieman ja eksyin heti aluksi Equestrian Stockholmin kojulle, mistä tarttui mukaan pari satulahuopaa ja pintelit.

Myöhemmin illalla oli vuorossa "Next Champion"-luokka, missä huippuratsastajat hyppäsivät nuorilla hevosillaan. Illan päätti mahtava "Indoor Cross Country"-kenttäratsastuskilpailu, jossa maailman parhaat kenttäratsastajat kilpailevat vuosittain. Tällä kerralla Saksa vei joukkuevoiton ja Ingrid Klimke yksilöllisen voiton.

Nuorten hevosten luokasta


Kenttäratsastuskilpailu on aina yhtä jännittävä katsoa!



Harvinaisen värinen hevonen kenttäratsastuksessa

PERJANTAI 30.11
Aamu alkoi aikaisin ja olin paikalla jo puoli kymmeneltä kouluratsastusluokilla. Ensin oli vuorossa 5- ja 6-vuotiaat hevoset, sen jälkeen Lövsta Future Challengen järjestämä koululuokka missä kilpailevat nuoret (U25) ratsastajat ja nuoret hevoset. Kuvasin ensin Amazona Suecan yhteistyöratsastajat (Jeanna Högberg, Lina Dolk ja Rasmus Haid-Bondergaarden), juoksin luokkien välissä tyhjentämässä muistikorttia, kiirehdin taas takaisin kuvaamaan ja kohta kello oli jo kolme, kun tajusin etten ollut syönyt lounasta. Äkkiä jotain hakemaan jotain salaattia viereisestä Mall of Scandinaviasta, ennen seuraavan näytöksen alkamista.

Jeanna Högberg ja Astoria

Lina Dolk ja upea ori Biggles - tämä oli Bigglesin viimeinen kilpailu ennen sen eläkkeelle jäämistä ja kukaan ei varmaan säästynyt kyyneliltä. Jouduin itsekin pyyhkimään silmät lopputervehdyksen jälkeen.



Kunniakierros on aina yhtä hauska kuvata! :D

Nuorten ratsastajien voittaja, Nina Rademaekers ja Dorano

Nuorten hevosten voittaja, Marina Mattsson ja Quartermain

Perjantai-iltapäivä jatkui kahdella 140 cm luokalla, joista Welcome Stakes-luokan voiton vei Henrik von Eckermann ja tamma Lorielle 2. Ilta jatkui vauhdikkaasti koulu- ja esteratsastajien hauskalla Knock Out-kilpailulla, jossa este- ja kouluratsastajasta koostuvat joukkueet kisasivat. Esteratsastajien piti suorittaa joukko tuomarin lukemia "temppuja", joista parempi voitti, ja kouluratsastajat taas ratsastivat matalalla esteradalla aikaa. Oma iltani päättyi issikoiden world cupiin (ensimmäinen laatuaan!) ja valjakkoajon World cupiin. Näiden jälkeen oli vielä ponien esteratsastusta ja yksi 145 cm esteluokka, mutta meillä tuli ystäväni kanssa kiire hotellille - kattouima-allas, lämmin suihku ja hotellisänky veivät tällä kerralla voiton myöhäisen SIHS-illan edestä.












Kuvaajakollegani ja -ystäväni Tuss! Kuva: Diana Dunbar












LAUANTAI 1.12
Hotellisänky oli ihan paras idea tähän viikonloppuun, ja kyllä teki tiukkaa herätyskellon soidessa puoli kahdeksalta. Meillä oli kuitenkin suunnitelmissa viettää kiireetön aamu hotelliaamiaisen parissa, joten ei kun ylös ja alas aamupalalle. Päivän kohokohta oli mulle Saab Top10-kouluratsastuskilpailu, jossa 10 maailman parhaimmistoon kuuluvaa ratsukkoa kilpailee ensin GP ja toisena päivänä kür-luokissa. Palkintorahoja jaetaan n. 250 000 euroa, aika huikeaa!

Therese Nilshagen ja Dante Weltino - yksi suosikkiratsukoistani!








Meillä oli hieman kiire, sillä heti Saab Top10 jälkeen meillä oli toimittajaystäväni kanssa vuorossa työkeikka Amazona Suecan expoständillä, jossa oli sponssiratsastajien haastattelu ja meet&greet. Ystäväni haastatteli heitä ja mä kuvasin + videoin. Kun tämä tapahtuma oli loppumassa, saimme viestin pressikeskuksesta että meillä olisi nyt mahdollisuus haastatella Patrik Kittel ja Fredrik Jönsson. Tässä vaiheessa kello oli vähän yli kolme emmekä olleet syöneet aamupalan jälkeen mitään, mutta vastasimme tietysti myöntävästi tähän kutsuun. Haastattelut oli hoidettu neljän jälkeen, jolloin oli kiire katsomaan yhtä isoa kohokohtaa - familjematiné! Haimme äkkiä kioskista hodarit ja ryntäsimme takaisin areenalle. Ihan huikeita shownumeroita ja jouluparaati on aina nähtävä.




Shettisten steeplechase on yksi parhaista ohjelmanumeroista

Upeaakin upeampi Alizée Froment ja hänen hieno Sultan-ruuna!





Klo 18-19 aikaan saimme sitten vihdoin aikaiseksi hakea illallista, söimme nopeasti ja sitten jatkui kuvaushommat kahden esteluokan merkeissä, 150 cm Volkswagen Cup ja 140 cm Power & Speed. Volkswagen Cupin voiton vei Stephanie Holmén ja Flip's Little Sparrow. Palkintoauton kuskiksi pääsi kuitenkin eräs todella arvostettu henkilö: Astrid Ohlin. Hän omistaa monta huippuhevosta, joilla Peder Fredricson ja hänen tallilaiset kilpailevat.





Astrid Ohlin ja Stephanie Holmén

Kävimme nopeasti luokan pressitilaisuudessa ja sitten oli illan viimeinen luokka, Power & Speed. Siitä mulla ei ole pahemmin havaintoa tulosten suhteen haha, oli aika väsynyttä naista 13-14 h kuvaamisen jälkeen. :) Equipen mukaan voiton vei Henrik von Eckermann ja Lorielle 2. Olin kotona joskus klo 23 jälkeen, ei kun nukkumaan. :D




SUNNUNTAI 2.12
Viimeinen päivä, aina yhtä haikea fiilis. Luulin saavani nukkua viimeisenä päivänä, mutta Amazona Suecalla oli kaksi ponityttöä kisaamassa ponien kürissa. Se luokka alkoi heti aamulla klo 9.30 ja tiimiratsastaja starttasi ensimmäisenä, joten olin taas reippaana Friends Arenalla klo 9. Aikaisin paikalle saapumisessa on puolensa, auton saa parkkiin melkein ovien eteen. :)




Voittajaratsukko: Meja Karlsson - Wise Guy




Kürissa kilpailevat ponit olivat aivan törkeän hienoja! Mieleen jäi varsinkin upea, voikko oriruuna Jarno RP 145. Luokan voitti eräs tuttu ponityttö Meja Karlsson, muistan hänet pienenä samalta tallilta missä Topanga oli, silloin hän oli juuri saanut ensimmäisen oman poninsa, c-poni Napoleonin. Mahtavaa, että "omalta kylältä" löytyy nyt yksi Ruotsin parhaista poniratsastajista!

Ponikürin jälkeen oli vuorossa Saab Top10 kür-finaali. Kukaan ei yllättynyt, kun Isabell Werth ja Weihegold veivät voiton. :) Mutta suuri yllättäjä oli Patrik Kittel, joka toisen sijan lisäksi teki Ruotsin ennätyksen upealla 85.875% tuloksella!












Koululuokkien kuvaaminen on lempipuuhaani, mutta kyllä siinä on kameralla tekemistä kun tykittää menemään sarjakuvauksella tallentaakseen juuri ne oikeast askelvaiheet. Esteratsastusta on niin paljon helpompi kuvata, riittää kun ottaa 1-2 kuvaa per este, kuvia tulee ehkä 2-5 esteeltä ja joskus joku "siirtymävaihe" mukaan. Saab Top10-koululuokissa oli startteja 10 ja otin kuvia noin 1500 per luokka, esteluokissa oli aina 18 osallistujaa ja näistä kuvia tuli 120-250. Pieni ero. :)

Sunnuntai oli hieman chillimpi päivä ja ehdimme käymään tarkemmin läpi expoakin! Se oli täynnä toinen toistaan parempia tarjouksia, ihan harmitti ettei mulla budjetti tällä kerralla ihan riittänyt kunnon shoppailuun... ;) Ostin kuitenkin parit bootsit (glitter ja kiiltonahka, n. 12 e/pari) ja Uhipin ratsastushameen (tätä olen tarvinnut PITKÄÄN!). Näiden lisäksi sain mukaani (YHTEISTYÖ) Chia de Gracian pisteeltä ihanan pipon ja kaulurin, sekä Mutterille Joint Buddya, pellavansiemenöljyä ja E-vitamiinia.















Sunnuntain iltapäivänäytös oli pyhitetty esteratsastukselle: ensin oli 140 cm International Speed-luokka, jonka voitti Yhdysvaltalainen Lauren Hough. Iltapäivän pääjuttu oli Sweden GP 155 cm. Aluksi näytti siltä, ettei puhtaita ratoja meinaa tulla millään, mutta yhtäkkiä niitä alkoi tulemaan. :) Voiton vei brasilialainen Marlon Modolo Zanotelli, tammalla Sirene de la Motte. Hurja luokka, esteet ovat niin isoja ja massiivisia!

Kuva: Bo Bennergård

Iltanäytös oli siitä erikoinen, että jätin kameran kokonaan pois. Kävimme ostamassa meksikolaista ruokaa illalliseksi ja nautimme nachoista ja enchiladoista katsomosta käsin. Sweden Masters-luokkaa on aina jännittävä seurata: esteet ovat aluksi 145 cm korkuisia, ja kierros kierrokselta jokainen ratsastaja saa nostaa yhtä estettä 10 cm. Kaikki ratsukot tekivät puhtaat radat joka kierroksella, joten viimeinen kierros oli aikaratsastus. Lopult Peder Fredricson ja H&M Zaloubet olivat nopeimpia puhtaalla radalla, ja samalla Peder voitti meeting pricen, eli koko kilpailun parhaan tuloksen ja sillä kotiinviemisinä upouusi Volkswagen-auton.


Tässä vaiheessa tapahtuma oli meidän osalta ohi - vuorossa oli enää julkkisten esteluokka, valjakkoajoa ja show, joten päätin lähteä kotiin. Pitkä viikonloppu, mutta niin ihana. Vuoden päästä nähdään taas!

2 kommentarer:

  1. Mä en ole koskaan ollut SIHSissä, mutta kun katsoin tosi monen tutun instastooreja Tukholmasta, niin olen varmasti mukana ensi vuonna! Erityisesti perhematinea teki suuren vaikutuksen :D Ja miten mahtavaa, että paikalla on myös issikoita ja valjakkoa. kenttäratsastuksesta puhumattakaan! SIHS kuulostaa siltä, että siellä on paljon enemmän tarjontaa tällaiselle puskailijalle. Vähemmän esteitä, enemmän kaikkea muutakin kiitos :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Ehdottomasti paikalle ensi vuonna! :) Kaikille löytyy jotakin. Ja joo, perhematinea on ihan huippu, se on aina melkein loppuunmyyty ja itku silmässä katson aina niitä mahtavia esityksiä. :D tänä vuonna oli pakko näyttää jälkeenpäin se myös miehelle SVT:n tallennuksista. Jos vain mahdollista, kannattaa SIHS:iin tulla mahdollisimman monena päivänä. Esim kenttäratsastus on vain to-iltana, ja viikonloppuna sitten kaikkea muuta hauskaa. :)

      Radera