8 juni 2017

Maaike: Kuvapommi ja treenivideo


Maaiken tallilla alkoi laidunkausi vihdoin - melkein kuukauden myöhemmin kuin viime vuonna. Hevoset saavat kyllä elää ihan mahtavaa elämää tuolla, yötäpäivää useamman hehtaarin kokoisilla laitumilla. Viime kesän hittivideolla näkyy vain pieni osa yhdestä laitumesta! Maaike tulee kuitenkin tänäkin kesänä yöksi sisään talliin. Toissa kesänä se oli yötäpäivää laitumella, lihoi vähän liikaa ja oli tosi väsynyt. Kokopäivälaiduntaminen sopii sille paljon paremmin. :) Se tulee mielellään sisään, on usein jopa odottamassa sisäänpääsyä ja saa nukkua yönsä rauhassa.

Sain pitkästä aikaa meille myös estetunteja pitäneen parhaan ystäväni mukaan tallille, ja talleilimmekin ihan pitkän kaavan mukaan. Puoli viideltä aloitimme ja puoli kymmenen aikaan olimme vihdoin tilaamassa pizzaa. Yksinhän selviän Maaiken tallilta yleensä kahdessa ja puolessa tunnissa. :D Oli kyllä ihan huippua! Ystäväni taikoi Maaikelle ihan mielettömän upean letin harjaan ja häntään, ja ottipa hän meistä myös nämä ihanat kuvat.







Verkatessa ei tarvitse ottaa niin vakavasti ;)



Maaike oli super energinen ja iloinen! Alkuverkan jälkeen aloitin treenin tekemällä laukannostoja kulman jälkeen, tultuani ensin sulkutaivutusta lyhyen sivun ja kulman läpi, minkä jälkeen laukkasimme pitkän sivun ja siirsin raviin ennen lyhyttä sivua - sama homma, laukannosto sulkutaivutuksesta. Maaike otti tästä vähän kierroksia, mutta laukkasi tosi kivaa ja ryhdikästä laukkaa! :)



Kivasti liikkuu ylämäkeen <3




Tämä on mielestäni aivan mielettömän ihana kuva! Ei ehkä laadullisesti se täydellisin, mutta ei vitsi mikä tunnelma.

Takajalat tallissa sai just uuden merkityksen. :D

Haha tässä on kyllä kunnon fail-pysähdys menossa. :D Korjasin Maaiken jalkoja pariin otteeseen ja tunsin lopulta sen olevan tasajalkaa, tosin takajalat tuntuivat olevan vähän takana. En kuitenkaan älynnyt Maaiken olevan näin kamalan huonossa pysähdyksessä, ihmettelin vain mitä kaverit nauroivat. Tämän pahemmin eivät kyllä takajalat voi olla tallissa...

Pelottava puska, kääk. Mutta vitsi Maaike kiiltää ja näyttää lihaksikkaalta!





Treenasin aika paljon vastalaukkoja ja niitä näkyy lopussa olevalla videolla aika kivasti. Ensimmäinen yritys epäonnistui Maaiken rikkoessa raville kun en itse saanut ratsastettua sitä tarpeeksi hyvin kaarteen läpi, mutta lopuissa vastalaukoissa Maaike oli tosi hyvä! Tulin diagonaalilla laukkaa ja tein vastalaukassa kaarteen. Kaarteen ensimmäinen puolisko onnistui aina tosi hyvin, sitten Maaike alkoi vähän oikomaan ja laukka hiipumaan mutta se säilytti kuitenkin mielestäni tahdin ja muodon yllättävän hyvin, laukkakin pyöri tukaluudesta huolimatta! Treeni on kyllä tuottanut hurjasti tulosta ja Maaiken laukka, sekä vastalaukka kehittynyt hurjan paljon.

Maaiken kanssa pääsee kivasti ratsastamaan vähän kunnollisempaa treeniä. Nuorella hevosella on tosi kivaa ja palkitsevaa ratsastaa, mutta ratsastustyyli on mulla ihan erilainen Rinkin ja Maaiken kanssa. Toki käytän samoja periaatteita molemmilla - kevyt käsi, rento hevonen, hyvä tahti ja fiilis. Mutta istunta on mulla näiden hevosten selässä ihan erilainen. Maaikella istun syvään ja "kunnolla", sen kanssa mulla joutuvat oikeasti vatsalihakset ja keskivartalo töihin! Mulla oli istunta vähän hukassa alkukeväästä kun ratsastin Rinkillä niin "liioitellun" kevyesti ja lyhyemmillä jalustimilla. Nyt tilanne tuntuu kuitenkin korjaantuneen ja olen taas kuin kotona Maaikenkin kyydissä. Olen myös päässyt ratsastamaan Rinkin karsinanaapurilla nyt muutaman kerran ja sen omistaja sanoi, että saan mennä sillä niin usein kuin haluan. Aikaa mulla ei kuitenkaan ole liiaksi, joten tällä hetkellä menen sillä 1-2 kertaa viikossa ja välillä en ollenkaan. Se on vaativan tason PRE-ruuna, tällä hetkellä tosin "käynnistelyvaiheessa" vanhan vamman takia. Mutta sillä pääsen siis myös harjoittelemaan vähän enemmän perusratsastusta mikä on ihan hurjan kiva juttu!




Päivän outfit:
Kypärä - Back on Track EQ3

Takki - Equestrian Stockholm
Pikee - Equestrian Stockholm
Hanskat - Roeckl
Kello - Garmin
Raippa - Fleck
Housut - Euro-Star
Saappaat - Mountain Horse Victoria
Kannukset - BR



Kuvia oli nyt tosi paljon, oli työ ja tuska karsia. Olen kyllä hurjan onnekas kun taitavia ja innostuneita kuvaajia on ollut nyt viime aikoina usein tallilla mukana! Videonkin sain kun yksi toinen kaveri liittyi seuraamme katsomaan mun ratsastusta. :)

Rink on levännyt tällä viikolla (ihan perus kevyempi viikko tähän sopivaan väliin, näitä tulee vielä muutama tässä kesän aikana ennen Saksaan lähtöä), ratsastin sillä maanantaina vaan kevyesti käyntiä ja viitisen minuuttia ravia. Huomenna käydään kävelemässä maastossa ja ensi viikolla olisi taas tarkoitus tehdä suht normaali treeniä, myös valmennuksen merkeissä. Lauantaina ratsastan PRE-ruunalla (kutsutaan sitä vaikka Ässäksi), sen omistaja laittoi mulle viestiä että kaikki tallihommat fiksataan mun puolesta joten jos haluan käydä ratsastamassa niin sinne vain. Luxusta, eihän sellaiseen voi vastata ei! :D Meillä on myös tiedossa vielä lisää Equestrian Stockholm-kuvauksia Rinkin kanssa sekä yksi "satuhetki"-kuvaus. Mukava loppuviikko siis edessä!

Ihanaa viikonloppua teille lukijoille. <3

6 kommentarer:

  1. Wau, kyllä musta väri tuo hevosen lihaket esille mielettömän hyvin. Ja tuo hevonen liikkuu niin hienosi! :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kyllä, musta väri ja kiiltävä karva antavat kyllä hyvän efektin. ;)
      Maaikea on ilo ratsastaa! :)

      Radera
  2. Upeita kuvia ja ei friisiläisistä vaan voi olla tykkäämättä! Onko Ruotsissa jotenkin enemmän friisiläisiä kuin Suomessa vai tuntuuko musta vaan siltä :D Ikinä en oo vissii livenä friisiläistä nähnytkään!
    Tuli muuten mieleen että pidetäänkö Ruotsissa sellaisia Asuntomessuja niinkuin Suomessa/poikkeaako siellä esim. omakotitalojen rakentaminen suomalaisesta tyylistä jne? Voiko Ruotsissa juoda ihan hanavettä joka paikassa? T. Tyhmiä kyselevä ihminen

    SvaraRadera
    Svar
    1. Ruotsissa yleisesti hevosharrastus ja hevosmäärä on suurempi kuin Suomessa (äkkiseltään löysin tiedon, että Suomessa oli vuonna 2015 74 000, Ruotsissa määrä oli vuonna 2010 360 000), joten luonnollisesti näitä "erikoisempia" rotuja näkyy myös enemmän. :)

      Asuntomessuilla en ole koskaan käynyt Suomessa enkä Ruotsissa, mutta täällä järjestetään ainakin Wikipedian mukaan "Bomässa". Rakentamisesta en ole yhtään perillä. :D Tyylejä näkee kaikenlaisia niin täällä kuin Suomessakin. Ja hanavettä voi yleisesti juoda ihan ympäri maata. :)

      Radera
  3. Hieno Maaike! Kauniisti ratsastettu. =) Hyvin pyöri laukka ja vastalaukka - hyvä harjoitus.

    Mukavaa, että saat ratsastaa Ässälläkin. On ihanaa ratsastaa yhdellä ja samalla hevosella usein, ja mieluiten vielä jopa vuosien ajan, yhteistyötä pääsee kehittämään koko ajan pidemmälle. Toisaalta useilla eri hevosilla ratsastaminen vie omaa ratsastusta toisella tavalla eteenpäin. Molemmissa on puolensa. =)

    Aurinkoisia päiviä!
    Maarit L. =)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos :)

      Viimeisimpinä vuosina olen saanut suuren edun ratsastaa monta erilaista hevosta, jotkut ovat olleet ajankohtaisia pidemmän aikaa ja toiset vain kerran pari tai muutaman kuukauden. Jokaiselta oppii jotain, mutta kyllä nämä pitkäaikaiset hevossuhteet ovat parhaita kun pääsee kehittymään yhdessä. :)

      Radera

Valitettavasti blogiini tulee paljon spämmi- ja roskapostikommentteja, joten sanavahvistus on käytössä ainakin toistaiseksi. Pahoittelen lisävaivaa, toivottavasti se ei estä sinua jättämästä kommenttia.