Ratsastin ilman satulaa, en tippunut!

Juhannushuvinsa kullakin. Ilman satulaa ratsastaminen - peruskauraa jollekin muulle, mulle se on täysin vieras asia, asia jota teen ehkä 2-3 kertaa vuodessa. :D Jos olisi oma hevonen menisin varmasti vähintään kerran viikossa ilman satulaa, mutta Maaikella kun pääsee ratsastamaan loppujen lopuksi melko harvoin. Niillä kerroilla on sitten kiva treenata "tosissaan" tai vetää kiitolaukkaa pellolla, jolloin on ihan kiva olla satula avustamassa. ;)

Täti-ikä (tai ainakin tätimentaliteetti) kolkuttelee näköjään jo uhkaavasti ovella. Kovasti yritän pysyä nuorekkaana ja ainakin toistaiseksi asiat ovat ihan hyvin kun en saa ostettua viiniä ilman henkkareita (Pari kuukautta sitten mulle ei meinattu myydä energiajuomaa kun olin jättänyt lompakon autoon, piti se sitten käydä hakemassa jotta sain päivittäisen kofeiinintarpeeni tyydytettyä. Tälle kyllä nauroin räkäisesti ja epäilin kassatyöntekijän täysipäisyyttä.). Muistin vasta pari päivää sitten muuttaa ikäni Instagramissa, vaikka tässä ollaan oltu 27 vuoden ikäinen jo kohta kuukauden. Muistan kuin eilisen ollessani 16-vuotias ja pohtiessani aikuistumista. Teinin silmin ajatus 25 vuotta täyttämisestä oli pelottava, silloin sitä on sitten niin aikuinen ja lapsiakin on ainakin kaksi. Rehellisesti, vaikka järkeä on tullut päähän rutkasti ja jollain tavalla kuitenkin on "aikuinen" olo, niin silti en tunne itseäni yhtään sen vanhemmaksi kuin silloin 16-vuotiaanakaan.

Ratsastustaitoa ja järkevyyttä on onneksi suotu moninkertaisesti näiden reilun kymmenen vuoden aikana. Toisaalta sitä tiettyä rämäpäisyyttä ja rohkeutta on ikävä. Ainakin minulle on tullut vuosien kartuttua vähän liikaakin tietoisuutta riskeistä ja omista rajoituksista. 13-vuotiaana ei ollut juttu eikä mikään vetää kiitolaukassa kotiinpäin, ilman satulaa ja pelkällä riimunnarulla - ei haitannut vaikka ratsastaja tippui ojanpohjalle ja hevonen paineli täyttä neliä kotiin. Kypärä sentään oli päässä, mutta sillä oli tiputtu ainakin viisi kertaa aiemmin. Nyt meni kypärä heti vaihtoon kun talvella lensin Rinkin selästä.

Juhannusaattonna kävin mieheni kanssa tallilla. Otimme ensin kesäisiä kuvia (näitä tulossa myöhemmin) ja sitten ratsastin vajaa puoli tuntia ilman satulaa. Päivän suurin haaste oli pysyä tasapainossa ja olla tippumatta. Tästä selvitäkseni tein kaikki laukannostot käynnistä, pelkuri. Meillä meni kuitenkin tosi hyvin ja en ollut niin epätoivoinen siellä kyydissä mitä etukäteen pelkäsin. Maaike oli kiltti ja rauhallinen, odotti rauhassa jos kadotin tasapainoni ja liikkui tasaisen mukavasti. On se ihana hevonen.