9 okt. 2017

Kisoihin päivän varoitusajalla


Ehdin tässä kipeänä ollessa jo unohtamaan ilmoittautuneeni Mutterin kotitallilla järjestettäviin rataharjoituksiin. Kun sitten lähtölistat ilmestyivät seuran sivuille, olin tietysti aikeissa perua koko homman mutta omistaja kannusti mua olemaan mukana. Ei sillä kuulemma mitään häviä, otetaan homma treenin kannalta (no, rataharjoituksissa nyt ei yleensäkään ole, tai pitäisi olla, mitään totista). Itsehän olin siinä vaiheessa ollut flunssassa neljä viikkoa, Mutterilla on ollut treenitaukoa takana noin vuoden verran, sopiva satula puuttui ja mitähän vielä. Viimeiset viikot olen käynyt Mutterin kanssa maastossa muutaman kerran ja menty lähinnä käyntiä.

Olin kuitenkin tosi iloinen ja innostunut, että pääsimme kuin pääsimmekin osallistumaan! Mutterin omistaja taikoi sille jostain lainaan Antareksen lähes uudenkarhean koulusatulan. Se istui Mutterille todella hyvin, mutta oli harmikseni aivan kamala istua... :/ Päätin vielä innostuksissani väkertää Mutterille sykeröt, ajattelin meidän saavan sillä ehkä muutaman säälipisteen kun muuten oli lähtökohdat vähän surkeat... ;) Mulla oli 20 minuuttia aikaa letittää Mutteri enkä ollut koskaan aiemmin letittänyt yksin hevosen koko harjaa (Viimeksi kun Alexandra ohjeisti mua letittämisessä meinasin alkaa itkemään kun ei yhdestäkään meinannut tulla mitään. :D). Järkytyksekseni/onnekseni onnistuin kuitenkin ja olin tyytyväinen aikaansaannokseeni, sykeröt vieläpä pysyivät koko radan ajan!



Lähdin verkkaan ihan sokkona, sillä eihän mulla ole mitään käsitystä miten Mutteri pitää kisatilanteeseen verkata. Ja varsinkin tässä vaiheessa kun sillä ei ole paljon ollenkaan kuntoa ja koko treenikin täytyy pitää toistaiseksi max 15-20 minuuttia pitkänä (+alku-, väli- ja loppukäynnit, koko ratsastus meillä kestää yleensä noin 30-40 min).

Olin etukäteen suunnitellut verkkaavani pääasiassa käynnissä. En halunnut ottaa riskiä, että Mutteri väsyy joten oli parempi pelata varman päälle. Käveltiin ensin 10-15 min pitkällä ohjalla, kunnolla eteen reippaassa tahdissa. Tein vähän erilaisia kaaria, voltteja, pysähyksiä... Mitä nyt pitkällä ohjalla kävellessä voi tehdä. Sitten saman verran erilaisia kiemuroita lyhyemmällä ohjalla. Muutama takaosakäännös, vähän avoa, lisää taivuttelua. Ravi- ja laukkapätkät olivat ihan lyhyitä, max puoli kenttää ja yksi ympyrä ja sitten siirtyminen takaisin käyntiin. Mutteri tuntui ihan super hyvältä, mietittiin omistajan kanssa tuon Antares-satulan sopivan sille todella hyvin ja hyvä liikkuminen voisi olla osittain sen ansiota. Tai sitten Mutterilla oli vain paljon ylimääräistä (ja positiivista!) energiaa sekä liikkumishaluja pitkän rauhallisen jakson jälkeen. :D




Kymmenen minuuttia ennen meidän vuoroa siirryin maneesiin. Ratsastin ihan vain käyntiä pitkällä ohjalla sekä collecting ringissä että radalla meidän odotellessa vuoroamme sillä aikaa kun edellinen ratsukko jutteli tuomarin kanssa.

Mutteri oli ihan järkyttynyt kotimaneesin muututtua hieman erinäköiseksi. Yhdessä kulmassa soi musiikki ja ensin se ei meinannut uskaltaa mennä ollenkaan siitä ohi. Tuomaripäädyssä olevat valkoiset aidat olivat aivan KAMALAT, ja entä sitten maahan laitetut keltaiset kukkapuskat? Mutteri on siitä vähän rasittava hevonen, että se on oikeasti aikamoinen pelkuri ja reagoi todella isosti pelästyessään. Olen yhden kerran ollut aika lähellä lentää sen selästä kun se kesken laukan pelästyi jotain ja teki äkkikäännöksen 180 astetta ympäri toiseen suuntaan. Ja sitten kun se jotain pelkää, niin on aika ison työn takana saada se siitä rentona ohi, tai edes lähestymään pelottavaa asiaa. Joten olin syystä vähän mietteliäs, että mitenköhän radan ratsastaminen sujuu...





Kohta tuomari jo vihelsi pilliin ja oli meidän vuoromme. Alkutervehdykseen ratsastus on mulle aina "se juttu", minkä koitan tehdä huolellisesti ja hyvin - näin tuomari saa heti hyvän ensivaikutelman. Yritys on aina hyvä, ja tällä kerralla onneksi onnistuin tekemään hyvän tien. 7 - Tasainen pysähdys, paikallaan, pehmeästi liikkeelle. Tämä yllä oleva kuva on heti alkutervehdyksen jälkeen, ja siitä voi "hieman" havaita kyttäämisen poikasta... ;) Haha, mentiin varmaan ainakin metrin verran kulmaa oikoen. Tästä ansaitusti 5, väärä asetus. Oikea kierros on Mutterille muutenkin hankalampi ja varsinkin nyt kun se ei oikein ole ihan täydessä lihaskunnossa, niin heikkous oikeaan näkyy erittäin selkeästi. Tähän vitoseen kuului myös ensimmäinen 10 m voltti, mikä näkyy alla olevassa kuvassa. "Kiva" asetus, öö, mihin suuntaan...? 




Puolivoltista oikeaan tuli 6, pidä huoli asetuksestaLyhyestä ravisuorasta lävistäjällä 6.5 ja puolivoltista vasempaan 7. Toinen 10 m ravivoltti 6, suoristuu hieman. Keskiravi jätin suosiolla "ratsastamatta", en uskaltanut kauheasti painostaa Mutteria siinä. Ensimmäisestä keskiravista siis 6, vaisu. Keskikäynti ei ollut mielestäni edes tuomarin mielipiteen arvoinen, se on Mutterilla heikko ja se melkein tahdittaa epätasapainossaan. Keskikäynnistä kuitenkin 6, pitää polkea enemmän yliastuntaa. Käynti pidemmällä ohjalla oli mielestäni vähän parempi ainakin energian suhteen, mutta edelleen vähän huono tahti ja 6.5 tahtivirhe. Harjoitusraviin siirtymisessä Mutteri oli aika kiireinen ja meinasi lähteä etuajassa... :D Siitä 5. Kulman jälkeen taas keskiravi, siinä sama juttu etten pyytänyt paljoa ja sama arvosana 6, vaisu.




Laukannosto vasempaan onnistui mielestäni hyvin! Tuomari antoi siitä 6.5, kuuliainen mutta kahdella uralla. Laukkavoltista vasempaan myös 6.5, asetus katoaa. Laukka-ravi-laukka siirtyminen diagonaalilla meni ihan kivasti - 6, pehmeät siirtymiset. Tähän olisin kyllä kaivannut selitystä miksi 6 ja kommentti kuitenkin ihan hyvä? :D No. Sitten mentiin vähän laukkaa uraa pitkin ja mielestäni sain Mutterin hyvin siinä eteen kivassa laukassa, mutta tuomarin mielestä 6, nopeasti. Tämä kierros on toki Mutterin heikompi, joten se "kivalta" tuntuva laukka oli varmasti turhan kiireistä ja tasapainotonta. 15 m laukkavoltti oikeaan kutistui kasaan Mutterin tsempatessa, arvosanaksi 5, pieni voltti, väärä asetus, rikko. Voltin jälkeen tunsin nimittäin Mutterin väsymyksen ja se rikkoikin siinä raville kun en itse ollut tarkkana.


Tsemppasin vielä kuitenkin Mutteria ja se halusi selkeästi vielä antaa parastaan. Edessä oli vielä muutama laukkatehtävä - toinen laukka-ravi-laukka diagonaali josta saimme 6, pehmeät siirtymiset. Keskilaukka lähti mielestäni yllättävävän hyvin Mutterin väsymisen huomioon ottaen! :) Keskilaukasta 6, vaisu. Siirtymisestä raviin 6, tervehdykseen ratsastamisesta 7 ja lopputervehdyksestä harmillinen 6, vino.


Tässä taidan katsoa mihin lukemiin pulssi kohosi. :D

Olimme Mutterin kanssa molemmat aivan puhki poikki suorituksen jälkeen ja keuhkoihini sattui, en pystynyt hengittämään kunnolla kuin vasta hetken levon jälkeen. Olin kuitenkin niin onnellinen, iloinen, tyytyväinen ja ylpeä! Mutteri antoi kaikkensa, se oli myös niin tyytyväisen oloinen ja todellakin tiesi tehneensä hyvän työn. Jännityksestä huolimatta, heikosta kunnosta huolimatta, se antoi kaikkensa ja vielä enemmän. Omistajakin sanoi, että kun Mutteri "meni työmoodiin" se oikeasti loisti ja siitä näki kauas miten paljon se tästä nautti! 


Tuomarina oli pyhää yrjöä tuomaroiva "tiukkana tätinä" tunnettu nainen, joten vaikka kyseessä oli vain rataharjoitukset tuntui kuitenkin siltä, että oli tosi kyseessä. Oli ihan loistava tilaisuus kuunnella lopuksi tuomarin kommentit suullisesti ja hän sanoikin tuosta Mutterin vinoudesta, että sitä on työstettävä paljon ennen kuin voimme saada parempia numeroita. Hieno hevonen kuitenkin ja radassa oli paljon hyvää, hyvät siirtymiset ja kuulainen, avuilla oleva hevonen. Eiköhä tää tästä! :)




Omistajan kanssa pisteiden läpikäymistä

Loppuarvosanat:
Askellajit - 6.5
Eteenpäinpyrkimys - 6.5
Muoto/keveys/kuuliaisuus (vai mikälie suomeksi) - 6
Ratsastaja - 6.5
Teiden seuraaminen - 6

Loppukommentit:
"Hieman kiireinen laukassa. Ole tarkka ettet aseta ulos. Täytyy polkea paremmin käynnissä."

Ja tulos?
61.5%!

Olen ihan super iloinen ja tyytyväinen, ei mulla ollut oikeasti mitään muita odotuksia kuin että mennään kokeilemaan, tehdään olosuhteisiin nähden parhaamme ja koitetaan pitää hauskaa. Kyllä mä siinä verkan aikana ajattelin, että toivottavasti saadaan ainakin yli 55%. Radalla sitten keskityin hengittämiseen ja seuraavaan momenttiin, muutaman kerran tunsin meidän onnistuvan mutta myös ne epäonnistumiset tuntuivat hyvin selkeästi. :D Voin rehellisesti sanoa, että yli 60% tulos ja kolme seiskaa kyllä yllättivät. Ei surkeampi tulos "huonoimmaksi pohjatulokseksi" niin kuin tallikaveri sanoi! :) Mutteri on ihan mieletön hevonen, ja uskon siitä kuoriutuvan aika upea hevonen kunhan sen kunto kasvaa.



10 kommentarer:

  1. Hieno rata, kiitos kun laitoit näytille !

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos, onhan siinä todella paljon kehitettävää ja parannettavaa mutta tästä tää lähtee! :)

      Radera
  2. Todella hyvä tulos ensimmäiseksi yhteiseksi radaksi! :)
    Jatkatko Mutterin ratsastusta vielä Rinkin paluun jälkeen? :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos :) Tarkoitus on jatkaa Mutterin kanssa 1-3 kertaa viikossa, riippuen kuinka paljon liikutan Maaikea.

      Radera
  3. Miten Ruotsissa muuten menee nämä kouluratojen luokittelut, Suomessa kun on esim helppo A jne. ?

    SvaraRadera
    Svar
    1. Täältä löytyy kaikki Ruotsissa käytössä olevat kouluradat: http://www.ridsport.se/Tavling/Dressyr/Dressyrprogram/

      Helppoja luokka on kuten Suomessa, HeC, HeB ja HeA = Lätt C, Lätt B ja Lätt A tai LC, LB ja LA kuten ne lyhennetään.

      Sitten on nämä "keskivaikeat", medelsvår (Msv C-A), mitkä vastaavat Suomen vaativia luokkia. Toisaalta medelsvår C on jotain HeA:n ja VaB:n välimaastosta, ja jotkut MsvB-radat taas saattaa olla lähempänä VaA:ta. Näin sivustaseuraajan havainnoilla. ;) Kangilla saa kisata vasta MsvB-luokissa, ja silloinkin se on vapaaehtoista. :)

      Radera
    2. Ok, kiitos avaavasta vastauksesta! :) Hauska nähdä, miten paljon jo ihan Ruotsin puolella nuo voi vaihdella, kun yrittää ottaa selkoa näistä M ja L leveleistä jo ihan Baltian suunnasta puhuttaessa..!
      Kangillako saa mennä vasta noin vaB-vaA suunnilla? :o jännä ero, kun Suomessahan se taitaa olla että vaB alkaen kanget pakolliset..

      Radera
    3. Täällä vielä mennään aika hyvin suomen kaavan mukaan, mulla ei ole mitään hajua sitten muun maailman kisatasoista. :D

      Mun mielestä toi kankisääntö on loistava, liian usein Suomessa näkee ratsukoita HeA-tasolla jotka saisivat jättää kanget kotiin. Lisäksi on mielestäni hienoa, että kanget (kuten kannukset) ovat täysin vapaaehtoinen varuste täällä. :)

      Radera
  4. Totta! Liian usein näkee Suomessa ratsukoita kankien kanssa vaikka ei edes nivelillä onnistu rauhallinen ja tasainen muoto. Kivannäköinen rata, pisteitä lukiessa ajattelin että onpas ollut tiukka arvostelu harjoitusradaksi :D

    SvaraRadera
    Svar
    1. Mulla ei ole mitään kankia vastaan, mutta niillä ei tulisi (yrittää) peitellä tai korjata muita puutteita. :)

      Kiitos, tuomaritäti oli tiukka muidenkin mielestä, mutta toisaalta mielestäni arvostelu oli hyvin linjassa sujuneen radan kanssa ottaen huomioon molempien treenitaustan. :D Vähän olisin ehkä kaivannut muutaman positiivisen sanan loppukommentteihin tai suulliseen palautteeseen, mutta kaikilla tuomareilla on oma tyylinsä. :)

      Radera