10 feb. 2018

Mutter ennen ja jälkeen


Syyskuu 2017 - Helmikuu 2018

Puolessa vuodessa ehtii tapahtumaan paljon. Ihan pitää melkein hieroa silmiä näitä kuvia vertaillessa. Miten paljon Mutter onkaan saanut lisää voimaa, ryhtiä, liikettä ja lihaksia! Ja mun mielestä se oli niin hieno tuolloin syyskuussa... Hehheh. Little did I know.

Syyskuussa Mutter jaksoi tuskin laukata kahta keskiympyrää putkeen.
Nyt me treenaamme laukanvaihtoja käynnin kautta (ruotsalaisittain "enkla byten") ja vastalaukkaa.

Syyskuussa Mutteri tuntui kevyeltä ratsastaa - vaikka oikeasti se oli etupainoinen ja ryhditön.
Nyt se tarjoaa ajoittain upeaa, liitelevää ravia, kantaa itsensä hienosti ja on saanut aivan uuden työnnön takaosaansa.

Syyskuussa Mutteri säikkyi joka asiaa.
Nyt voin kävellä maastossa pitkin ohjin ja tehdä kokonaisen koulutreenin ilman sivuloikkia.

Uskallankohan jo alkaa haaveilemaan ääneen HeA-startista, tai jopa MsvC loppuvuodelle? Vielä meillä on toki ihan hirveästi työtä edessä, mutta eipä se työ tekemällä lopu - ainakaan tässä harrastuksessa. Aina riittää kehitettävää ja parannettavaa. Mielestäni olemme kuitenkin hyvällä tiellä! :) Helppoahan tämä sinänsä on ollut, Mutter on kuitenkin sen verran hyvin peruskoulutettu ja -ratsastettu hevonen joka nauttii työnteosta ja ratsastajan miellyttämisestä. Mitään se ei kuitenkaan anna ilmaiseksi - sen olen saanut todeta monet kerrat! :D



4 kommentarer:

  1. Aivan mahtavaa! Näiden PRE yms. heppojen kanssa puuhailu on parasta ever. Niillä on niin käsittämätön työmoraali ja niille luonnostaan on aika helppoa olla ryhdikäs.
    Vielä parempaa on, että hevonen on lähtökohtaisesti hyvin peruskoulutettu, jolloin itse pääsee oppimaan tämmöisellä "valmiilla hevosella", näin raaemman kanssa harjoittelu myös on itselle helpompaa.

    Jatkahan samaan malliin, tsemppiä!

    SvaraRadera
    Svar
    1. Mulle PRE on ollut viime vuoteen asti rotuna melko vieras. On ollut kiva tutustua edustajiin tämän vuoden aikana! Ja on kyllä ollut lottovoitto päästä Mutterin ratsastajaksi, se opettaa joka kerta mulle todella paljon ja on kyllä oiva tuki nuorta hevosta ratsastaessa ettei itse pääse täysin ruostumaan. :)

      Kiitos Suvi!

      Radera
  2. Hieno hevonen ja hienoa työtä sinulta ja muilta treeniin osallistuneilta ��
    Tälläisiä postauksia pitäisi kaikkien hevosihmisten lukea, se on kumma miten moni ihmettelee kun hevonen on säpsy ja ei jaksa ja ties mitä, mutta sitten ei kuitenkaan nähdä sitä vaivaa kohottaa kuntoa (hevosen ja ratsastajankin). Hyväkuntoinen hevonen on yleensä tyytyväinen hevonen, motivaatiotakin on helpompi löytää kun ei väsähdä alkuverkassa ��
    Kiitos tästä ja muista hyvistä postauksista, blogiasi on ilo lukea

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos ihanasta kommentista! :) <3

      Mutterin kanssa touhuaminen on kyllä opettanut mulle ihan mielettömästi! Miten paljon sopiva satula tekee ja kuinka hyvä treeni kehittää hevosta. Olen Mutterin ratsuttajalta/valmentajaltamme kuullut, että tuo säikkyily on paljon kytköksissä jaksamiseen - kun kunto loppuu, on kiva yrittää luistaa hommista hieman sivuloikkimalla. Toisaalta uskon myös meidän luottamuksemme parantuneen, maastossa pakoilu on vähentynyt lähes olemattomiin ja voin huoletta antaa pitkät ohjat käynnissä eikä tarvitse ihan koko aika olla varuillaan sivuloikkien varalta :)

      Radera

Valitettavasti blogiini tulee paljon spämmi- ja roskapostikommentteja, joten sanavahvistus on käytössä ainakin toistaiseksi. Pahoittelen lisävaivaa, toivottavasti se ei estä sinua jättämästä kommenttia.