15 feb. 2018

Rinkin talviriemu


Haluan kiittää kaikista kommenteistanne edellisiin postauksiin. Samalla kun on helpottavaa kuulla etten ole ainut, on se myös erittäin surullista. Oma oloni on helpottunut todella paljon, kun vihdoin uskalsin avata suuni ja kertoa miltä minusta tuntuu. Se vaati paljon rohkeutta, pelkäsin ihan hirveästi, liikaa, muiden reaktioita. Miksi? Mitä väliä sitä loppujen lopuksi on, mitä muut ajattelevat. Kaikki, joiden kanssa olen asiasta puhunut, ovat olleet kannustavia, lohduttavia ja tukeneet. Ainakin kaikki he, joiden mielipiteillä on väliä - ja se on tärkeintä. :)

Askel kerrallaan, paraneminen on jo käynnissä. Haluan sanoa kaikille muille uupumuksen, väsymyksen, ahdistuksen, stressin tai minkä tahansa muun asian kanssa painiville, uskaltakaa kertoa muille miltä teistä tuntuu! Joskus asiat saattavat järjestyä itsestäänkin, mutta ei ole heikkoutta myöntää tarvitsevansa apua.

Nyt jätetään tylsät puheet tähän ja keskitytään tulevaisuuteen! :) Talvisista maisemista ei täällä tosin ole tällä hetkellä tietoakaan. Talvi kesti viikon - ihana puuterilumi, pirteä talvipakkanen ja auringonpaiste ovat jo poissa. Uskomatonta - ei tarvitse ajaa kuin kaksi tuntia Tukholmasta pohjoiseen niin siellä on yli metri lunta. Paikoittain Pohjois-Ruotsissa on kaksi metriä lunta. Ehdin onneksi nauttia lumesta sekä kameran kanssa että hevosen selästä käsin. Laukkaaminen 20 cm syvässä puuterilumihangessa on ihan toista kuin eilinen maastoreissu kovalla mutakoppuralla. Mutta hei, kohta on kevät! ;)














6 kommentarer:

  1. Talvi on kyllä kaunista aikaa, etenkin kun sävyt ovat hieman vaaleanpunaisia! Ihana tuo keskellä peltoa oleva yksinäinen, huurteinen puu joka näkyy taustalla muutamassa kuvassa. Tulee ihan mieleen joku hattarasieni. :D Kauniita kuvia!
    Rink on kyllä mahtava, toivottavasti se säilyy yhtä energisenä aina, eikä vauhti hiivu iän myötä. :) Munkin hevonen nauttii nimenomaan talvesta, kesällä kiusaa paarmat ja helle, mutta talvella parinkymmenenkään asteen pakkaset ei tunnu haittaavan.

    Reetta

    SvaraRadera
    Svar
    1. Talvi on ihanaa, kunhan se pysyy oikeana talvena eikä mutalillu-vesisade-talvena. Näistä kauniista päivistä pitää muistaa nauttia! <3

      Radera
  2. Hei Rosita

    Kiitos ihanista talviriemukuvista! 😊 Rink on kyllä upea 😍. Tuntuu, että komistuu ja miehistyy kerta kerralta.

    Mutterin kanssa olet myös tehnyt hienosti töitä - suuri muutos hevosen ulkonäössä, kunnossa ja käytöksessä. Hyvä te! 😊 👍

    Tekisi kyllä niin hyvää ottaa enemmän kuvia ja verrata menoa esim. muutaman kuukauden välein. Tosin omasta ratsastuksestani otetut kuvat viikko sitten tutuivat enemmän kylmältä suihkulta kuin kannustukselta... 😂 Hieman lohdutti palaute tänään: "Hevonen oli tänään vähän notkeampi, ja itse istuit vähän enemmän pystyssä". Jospa sitä sitten pikkuhiljaa, vaikka sentti kerrallaan saisi sen asennon kuntoon. 😂

    Lopuksi vielä lämmin etähalaus. Hyvä, että rohkenit puhua jaksamisestasi. Asian myöntäminen ja siitä puhuminen ovat ensimmäinen askel kohti parempaa oloa. Kuten olet huomannut, myös moni muu kamppailee samanlaisten ongelmien kanssa. Lepo ja palautuminen ovat äärimmäisen tärkeitä meille kaikille. Niin ihmisten kuin eläintenkin hyvinvoinnille. Ei ole itsekästä huolehtia omasta itsestään, se on välttämättömyys. Jokaisella meistä on oikeus herätä hyvin levänneenä, ja nauttia elämästä. Oman näköisestä, itselle sopivasta elämästä. Ihan joka päivä.

    Aurinkoisia, hymyntäyteisiä päiviä!
    Maarit L. 😊

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos Maarit taas yhtä ihanasta ja kannustavasta kommentista! <3 On ilo kirjoittaa blogia kun matkassa on niin mukavia lukijoita.

      Rink on kasvanut ja miehistynyt hurjasti. Lapsen oikut ovat väistyneet ja se on ollut ratsastaessa tauon jälkeen selkeästi aikuismaisempi, mutta samalla sillä on jonkinlainen 5-vuotiasuhma päällä ja maasta käsin se on välillä ihan kamala riiviö. xD Nää on näitä kausia, tiukkana vain - onneksi meillä eivät tallityöntekijätkään pienestä hetkahda ja ovat kuitenkin kehuneet Rinkin fiksuutta. :)

      Mutteri on tapaus sinällään, välillä on kyllä päiviä (kuten tänään...) kun mikään ei tunnu onnistuvan mutta sitten se on taas aivan mahtava hetken päästä. Ja kyllähän nuo kuvat puhuvat puolestaan.

      Kivaa palautetta, istunta ei ole helpoin asia ratsastuksessa. Siihen päälle vielä hevoseen keskittyminen... Mikä tässä lajissa onkaan edes helppoa. ;)

      Radera
  3. PS. Lisäys edelliseen kommenttiini. Ostin itselleni uuden kahvimukin, koska sen teksti kolahti: "Rakastu arkeen, nauti hetkestä". Muki muistuttaa minua päivittäin siitä, miten tärkeää on nauttia hetkestä, pysähtyä ja erityisen tärkeää se on juuri silloin, kun tuntuu ettei mitenkään voi pysähtyä. Jo minuutti, silmät kiinni ja syvään, rauhallisesti hengittäen tekee ihmeitä.

    Suosittelen lämpimästi tutustumaan "Hidasta elämää" -sivustoon, jos et vielä sitä tunne. 😊

    Maarit L.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Tuo on hyvä mietelause! Kiitos sivuvinkistä, käyn ehdottomasti katsomassa. :)

      Radera

Valitettavasti blogiini tulee paljon spämmi- ja roskapostikommentteja, joten sanavahvistus on käytössä ainakin toistaiseksi. Pahoittelen lisävaivaa, toivottavasti se ei estä sinua jättämästä kommenttia.