4 feb. 2018

Treenit jatkuvat ensi viikolla!


Rink on alkanut pikku hiljaa vihjailemaan, että hei eikö olisi jo aika jatkaa treenejä. Tallityöntekijä kertoi terveisiä, että oripoika on ollut hieman rauhaton tarhaan viedessä ja hakiessa viimeisimmän viikon aikana. Vaikuttaa kuulemma kaipaavan tekemistä. ;) Kuukauden lepo oli kuitenkin varmasti hyvä tähän väliin. Ensi viikolla aletaan paiskimaan taas hommia. Rink aloitteli jo nyt viikonlopun aikana ohjasajon merkeissä, ja oli kuulemma ollut niin tyytyväinen ja taitava poika! En malta odottaa Rinkin selkään nousemista. Aion kuitenkin kaiken varalta pukea turvaliivin päälle eikä kaulanarustakaan varmasti haittaa ole. Lempimottoni: better safe than sorry. 






Talvi on ollut ihan on/off täällä. Pohjois-Ruotsissa on lunta yli 1,5 metriä, mutta meillä on tällä hetkellä hädin tuskin 1 cm. Nämä kuvat on otettu muutama viikko sitten, kun lunta ja pakkasta kesti hurjan viikon ajan. 

Tämän tallin ympäristö on niin upea! Maantien toisella puolella on lähes 400 vuotta vanha linna/kartano. Ajattelin kesällä selvittää saammeko viedä linnan pihalle hevosen valokuvia ottaaksemme. Linnan omistaa kunta, joten en usko sen olevan varsinaisesti kiellettyä, mutta tähänkin pätee hyvin better safe than sorry








2 kommentarer: