16 apr. 2018

Ihana, ihanampi, Rink!


Kun sanat eivät riitä kertomaan, miten ihana hevonen Rink on.

Kevät saapui tänne rytinällä ja olemme saaneet nauttia ihanista, aurinkoisista ja lämpimistä päivistä. Loppuviikoksi on luvattu jopa yli +20 astetta! Meidän treenit sujuivat viikonloppuna erinomaisesti ja Rink näytti parastaan. Okei, ei kyllä toisaalta lauantaina aluksi: kovin oli jännittynyt, kulki niska korkealla ja steppasi hieman sivuaskelia tohkeissaan. Mutta on se vaan niin hieno, viisas ja yhteistyöhaluinen hevonen, kunhan oli ensin saanut purkaa ylimääräistä energiaa muuttui se rennoksi, rauhalliseksi ja tyytyväiseksi tyypiksi.

Kuvaajamieheni oli mukana tallilla lauantaina, joten sain vihdoin ihania kevätkuvia. Osoittautui valitettavasti aivan mahdottomaksi tehtäväksi saada Rinkistä edustuskuntoinen - tuo tarhoissa vaaniva hiekka jossa on niin ihana piehtaroida on kyllä katala kaveri. Luulet saaneesi pahimmat pölyt pois ennen ratsastusta, mutta ei, ratsastuksen aikana (tai ennen kuin ehdit edes kentälle) on pinnalle jo noussut uusi kerros. Kääk. Mustan hevosen kirous!

Kuvissa näkyvät vaatteet (paita, vyö ja housut) olen saanut sponsoroituna jenkkiläiseltä yritykseltä nimeltä GhoDho. Minulla ei ole velvoitetta kirjoittaa näistä blogiin sanaakaan, mutta haluan mielelläni näitä täälläkin mainostaa - tulevaisuudessa merkin vaatteita saa toivottavasti myös Suomesta! Aivan mieletön istuvuus ja mukavat materiaalit.

En aina ymmärrä miten saan naamani niin järkyttäviin irvistyksiin. Ja suurin kysymys - miksi?



Keskityn treeneissä nyt lähinnä kahteen asiaan: mennään sinne minne minä haluan ja siinä tahdissa kuin minä haluan. Erilaisia teitä, käännöksiä, voltteja, siirtymisiä, kolmikaarista kiemurauraa - tehdään niin kuin ratsastaja haluaa, ei niin kuin Rink luulee. Liikutaan myös eteen siinä tahdissa ja vauhdissa kuin ratsastaja tahtoo - ei matelua, eikä liian lujaa.

Ensin istunta, sitten kevyt pohje, hieman kovempi pohjeapu ja jos ei toimi niin napautus raipalla. Käynti on ollut Rinkille hieman hankalampi askellaji, taspaino saattaa kadota ja askel horjahtaa jolloin Rinkille on tullut tavaksi mieluummin kävellä etanavauhtia. Eteen tulee kuitenkin liikkua, valmentajani sanoin "Oletko tyytyväinen tähän tahtiin? Jos et, pyydä kerran nätisti, seuraavalla kerralla sano kunnolla."
Mitään taistelua tästä ei haluta tehdä, mutta jos ei käynti ole tahdikasta ja niin nopeaa kuin haluan, tulee seuraavaksi pieni muistutus/kutitus raipalla ja heti kun tahti miellyttää ratsastajaa, kiitetään ja kannustetaan.

Homman tulee pelata myös toiseen suuntaan, eli ei juosta alta. Tätä ei saa ymmärtää väärin - olen erittäin kiitollinen ja iloinen, kun Rink näyttää intoa ja liikkuu reippaasti. Sen tulee kuitenkin vastata pidätteisiin ja liikkua oikein päin. Käytän paljon istuntaa, rauhoitan kevennystä samalla ratsastaen pohkeella. Voltit ja siirtymiset toimivat erinomaisena apuna.



Oikominen ei ole toivottavaa, mutta Rinkin tietäessä pian olevan laukannoston vuoro, voi meno näyttää hieman vinolta.

Ja sitten katosivat jarrut...

Parempi <3




Rinkin laukka on kehittynyt NIIN PALJON! Sen nostot alkavat tuntumaan "aikuisen hevosen" laukannostoilta, se nostaa laukan niin täsmällisesti kunnolla laukaan hypähtäen, laukka-apua odottaen. Välillä matkaan jää pieni pukin tapainen, mutta se on enemmän sellainen "Kas NOIN nostin laukan!"-tyylinen loikka, jolla Rink varmistaa hyvän laukannoston. Tein myös yhden noston käynnistä!



Oikea laukka oli hieman kehno. En saanut Rinki kulmiin, mutta näitä päiviä tulee.









Lopuksi ravattiin pitkin ohjin. Hieno nuori. <3



Outfit:
Kypärä - Back on Track Eq3
Paita - GhoDho Alia (saatu)
Vyö - GhoDho Cruelty free (saatu)
Housut - GhoDho Elara (saatu)
Hanskat - Roeckl
Saappaat - Mountain Horse Supreme
Raippa - Fleck
Salakuva. Ei sentään, mutta housujen istuvuus on aivan nappi!


Olen kyllä iloinen, onnellinen, kiitollinen, siunattu - mitä näitä some-adjektiiveja onkaan - siitä, että saan tätä hienoa nuorta hevosta ratsastaa. Ei sitä voi tarpeeksi toistaa.

6 kommentarer:

  1. Näyttää superhienolta!

    SvaraRadera
  2. Tää on nii superhieno! Mut voisko laukkaan auttaa ympyrällä ratsastaminen (laukassa siis) suoralla laukkaaminen on monelle oikeastaan rankempaa :) kun pitää juurikin pysyä suorassa ja tasapainossa, ellei sitten pääse menemään ja kovaa :) ympyrällä tulisi treeniä myös siihen kulmien ratsastukseen sisäpohkeen kautta :) Jos aina laukkaa suoraan kenttää ympäri, aika helposti sitä sitten kulmat jää ratsastamattakin :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos vinkeistä! Me ei tarkoituksella tehdä ympyrällä työskentelyä kovinkaan paljoa, monen osaavamman mielestä se on liian kuluttavaa nuorelle ja raskaalle hevoselle. Tottakai siis välillä harjoitellaan ympyröiden ja volttien ratsastamista ja välillä olen niitä enemmänkin tehnyt Rinkin innostuttua liikaa. :) Nyt kuitenkin tasapainon parannuttua ja laukan laadunkin parannettua olen alkanut välillä tekemään muutaman iiiison pääty-ympyrän. Pikkuhiljaa! :)

      Radera
  3. Ihanan keväistä!

    Rink on minusta "miehistynyt" ja on hyvällä tavalla voimakkaan näköinen.

    Kivan näköisen paidan ja housut olit saanut, pitääpä etsiä lisätietoja, en ollut tästä merkistä kuullutkaan aiemmin.

    Nauttikaa lämmöstä!
    Maarit L. 😊

    SvaraRadera
    Svar
    1. Se on kasvanut niin paljon, en edes ymmärrä miten isoksi se on muuttunut. Näen sen edelleen honkkelina 3-vuotiaana ja vasta kuvia katsoessa ymmärrän, miten iso ja jykevä Rink onkaan! :D

      Katsotaan jos saisimme merkille jälleenmyyjän Pohjoismaihin - tällä hetkellä lähin on UK:ssa. :) Olen itse ollut vaatteisiin todella tyytyväinen alkuepäilyksen jälkeen!

      Radera

Valitettavasti blogiini tulee paljon spämmi- ja roskapostikommentteja, joten sanavahvistus on käytössä ainakin toistaiseksi. Pahoittelen lisävaivaa, toivottavasti se ei estä sinua jättämästä kommenttia.