24 feb. 2015

Suomen ja Ruotsin eroavaisuudet

Tämä postaus on ollut mulla suunnitelmissa jo pitkään, osittain toteutettunakin ja nyt se näkee vihdoin päivänvalon. Vaikka Suomi ja Ruotsi ovat aika samanlaiset maat niin on olemassa joitakin pieniä, jokapäiväisiäkin asioita mitkä eroavat. Tässä on muutama asia joihin olen itse kiinnittänyt paljon huomiota. En jaksanut kirjoittaa tätä ruotsiksi vaan olkaapa hyvä, tää on teille suomenkielisille yksinoikeudella.


ASUMINEN

Tiesittekö, että keskimääräinen jonotusaika julkisen puolen asuntoihin on Tukholman alueella noin 10 vuotta? Keskustassa jopa 20 vuotta. 40 km keskustasta saat hyvällä tuurilla kämpän viidessä vuodessa. Käsittääkseni Suomessa jopa Helsingin alueella kämpän saa kuitenkin vähintään vuodessa, yleensä muutamassa kuukaudessa? Kun itse hain asuntoa vuonna 2011 Espoosta sain VIIKOSSA hyvän kämpän. Ruotsiin muuttaessa en ollut yhtään valmistautunut tai tietoinen täällä vallitsevasta asuntokaaoksesta ja kyllähän saatavuus ja hinnat vähän järkyttivät. Yksityisiä vuokra-asuntoja on kyllä markkinoilla mutta niistä pyydetään ihan hirveitä hintoja. Myös asuntojen ja talojen hinnat ovat aika suolaiset Tukholman ympäristössä (yksiö keskustassa maksaa n. 3 milj. kr).



FIKA
 
Tämä on yksi ruotsalaisen kulttuurin parhaita puolia! Joka paikassa on ihania kahviloita ja tarjonta on useimmiten loistava. Löytyy ihania leivoksia, muffinsseja, leipiä, salaatteja, pullia jne. Oma kestosuosikkini on hieman kauempana, Gustavsbergissa oleva Delselius Konditori. Vielä en ole löytänyt parempaa vaikka toki keskustastakin löytyy hyviä paikkoja mm. John ChrisCafé 60 ja Fresco kuuluvat lemppareihini. Yllättäjänä myös kahvilaketjut Fabrique ja Espresso House ovat yleensä todella hyviä - varsinkin Fabriquen kardemummapullat ovat jotain aivan taivaallista...


KALLIS RUOKA

Suomalaiset valittavat yleensä ruoan hinnasta mutta kyllä mun mielestä Ruotsissa on melkein kalliimpaa tai vähintäänkin saman hintaista... Ravintolaruokaan saa myös helposti rahaa uppoamaan, jos löydät hyvän annoksen alle 200 kr niin onneksi olkoon. Alkoholi sitten taas on ehkä hieman halvempaa täällä.



KAUNIS SAARISTO

Saan nauttia päivittäisellä työmatkallani tällaisesta maisemasta ja ei kyllä ole ikävä kolmostien näköalaa... Okei, aurinko ei tosin joka päivä laske näin kauniisti mutta kaunis se maisema on silti. :D



PÄÄKAUPUNKISEUTU

Tukholma on iso paikka. Läänillä on pituutta reilu 200 km ja leveyttäkin melkein 100 km kun lasketaan saaristo mukaan. Itse Tukholman keskustalla ei hirveästi kokoa ole mutta kaikki ympäröivät (ja niitä ympäröivät) kunnat/kaupungit lasketaan mukaan Tukholman lääniin. On ihan mielenkiintoista lukea esim. vuokrahevosilmoituksia joissa lukee paikkakuntana vain Tukholma. Niin että onko se sitten 100 km länteen vai 90 km pohjoiseen? :P



JULKINEN LIIKENNE

Yksi asioista joita rakastan Tukholmassa! Joka paikkaan on helppo mennä julkisilla. Metro toimii loistavasti ja on nopea sekä mukava tapa matkustaa. Helsingin minimetron jälkeen vähän jännitin tänne muuttaessa, että osaanko kulkea metrolla mutta opin sen ihan muutaman viikon aikana enkä eksynyt kuin pari kertaa. Töihini metro kulkee todella lyhyillä vuoroväleillä ja jos odotusaika on enemmän kuin kolme minuuttia tuntuu se jo pitkältä ajalta. :D Toki sitten kun jotain sattuu ja metroliikenne on seis niin koko kaupunki menee käytännössä sekaisin. Olen muutaman kerran kävellyt sen 3-4 km matkan bussin vaihtopysäkiltä töihin sillä matka kestäisi lähes kauemmin bussilla. Toisaalta sitten taas häiriötiedotteet toimivat todella hyvin, kuulutuksia tulee koko ajan ja SL:n kännykkäsovelluksesta näkee myös ajankohtaiset häiriöt.


VIRASTOT

Tänne muuttaessa koin pienen järkytyksen siitä, kuinka vaikea asiat on hoitaa. Suomessa verohallinto ja maistraatti ovat erikseen mutta täällä kaikki niiden asioita hoitaa verovirasto eli Skatteverket. Asiointijonot ovat aika pitkät. Mun maahan rekisteröinti taisi kestää kolme vai neljä viikkoa vaikka olen Ruotsin kansalainen ja ainakaan Nordeasta en saanut avattua tiliä ennen kuin näyin "systeemissä" joten siinä sai sitten vähän jännittää täytyykö eka palkka hakea käteisenä. :P Onneksi ehti! KELAa vastaava taho on Försäkringskassan ja voi juku, sen kanssa sitten vasta kestääkin. Mä muutin tänne viime vuoden helmikuussa ja nyt tammikuun lopussa sain vihdoin sieltä kirjeen, että nyt mut on sitten rekisteröity sinne. Huhhuh ja tervepäivää sanon vaan. Onneksi en ole tarvinnut kyseisen puljun palveluja vielä. Siinähän sitä sitten olis oltu jos olisin vaikka tullut raskaaksi tai joutunut pitkälle saikulle tässä välissä...


KERJÄLÄISET

Näen joka aamu VÄHINTÄÄN viisi kerjäläistä puolen tunnin työmatkani aikana. Useimmiten enemmän. Niitä istuu joka ikisen pienen kioskin ja kaupan edessä, jokaisessa metrotunnelissa on useampia ja jokaisen metroaseman ulkopuolella on vähintään yksi mummeli huutamassa "Pliispliispliis korooonaaaa". Vähintään kolme kertaa viikossa metrovaunuun tulee tyyppi kerjäämään. En oo missään muualla tähän asti nähnyt yhtä paljon kerjäläisiä. Esim. Berliinissä en nähnyt ainuttakaan.



HERKUT

Kaikkihan sen tietävät, että suomalainen suklaa on parasta. No onko. Saa täältäkin tosin Fazerin perus suklaalevyjä, luojan kiitos! Mutta siihen se jää. Jäätelövalikoimasta en viitsi edes puhua. Siinä missä Suomessa on tottunut monen kymmenen metrin mittaiseen jäätelöaltaaseen, täältä löytyy isostakin marketista max kaks tai kolme sellaista pientä pakastearkkua. Lisäksi ikävöin mielettömästi suomalaista leipää mitä sitten Suomessa ollessani hamstraankin mukaani usealla kymmenellä eurolla. Nyt mulla taitaa olla yks pussi Ruisrealia pakkasessa ja sitten se on finito. Yääh. Oon myös ihan hajalla kun täällä ei ymmärretä pääsiäis- ja joulukarkkien päälle. Joulukarkit on niitä samoja Aladin ja Paradis konvehtilaatikoita mitä Suomestakin(?) saa ja sitten ehkä vaahtokarkkijoulupukkeja ja joku Kinderin pakkaus. Nyt pääsiäisen aikaan itken verta kun en saa mun lempikarkkeja (Pupuneidin hedelmärakeita) mistään! Äiti taisi laittaa postissa tulemaan yhden pussin ja pakotan sen ostamaan mulle pienen varaston jonka saan seuraavalla Suomen reissullani mukaan, mutta voi kökkö kun mulla on ikävä sitä tunnetta kun meet kauppaan ja näet pääsiäiskarkkihyllyt ekan kerran. Taivas.


MOBILT BANK-ID

Eli kännykkäpankki. Siis ehkä maailman parhain keksintö. Sen sijaan että joka kerta pankkisovelluksia (ja virastojen puhelinpalveluja) käyttäessäsi joudut kirjautumaan pitkällä tunnuksella ja viivaamaan kertakäyttösalasanoja yli, niin sen kun vaan laitat kännykästä sovelluksen päälle ja näppäilet valitsemasi pin-koodin. Toimii myös henkilötietotunnistuksena.


RATTIJUOPUMUS
  
Suomen 0,5 promillea on aika kiva jos vertaa Ruotsin 0,2:een. Ja hei - en TODELLAKAAN kannata autolla ajoa jos on ottanut, mutta lukekaapas tää: jos sulla on vähänkään yli 0,2 niin sulta lähtee kortti ja saat aivan törkeän kovat sakot. Jepjep. Reilu peli. Taitaa olla Ruotsi yks ainoista maista joissa on niin alhainen raja ja korkeat rangaistukset? Ei kannata siis ottaa ja ajaa.


JONOTUSMUSIIKKI

Arvatkaa kuinka ihana yllätys oli kun soitin ekan kerran johonkin virastoon ja sieltä EI kuulunut sitä ärsyttävää, särisevää ja aivan totaalisen surkeaa jonotusmusiikkia? Melkein tanssin paikallani autossa istuessani ja mieheni katsoi mua vähän oudosti. Lisäksi saat tietyin väliajoin kuulla monennellako sijalla olet jonossa. Klockrent!


PULLOPANTTI

Täällä ei pääse rikastumaan pulloja keräämällä (ehkä täällä on sen takia niin paljon kerjäläisiä?). Saat tölkeistä ja pienistä pulloista 1 kr ja isoista pulloista 2 kr. Systeemin (Alkon) pulloista et saa mitään.



SJÄLVSCANNING

Ihana keksintö kun et jaksa kommunikoida kassan kanssa. Tosin just kun oot ostanut koko viiko ruoat tonnilla niin iskee "avstämning" eli tarkastus(?) ja joudut ottamaan kaikki kamat pois pusseista, iskemään ne hihnalle ja hymyilemään väkinäisesti kun kassa vetää kaikki uudelleen skannerin läpi. Jos summa täsmää saat palkaksi suklaapatukan tai jotain muuta yhtä hyödyllistä.


"LAITETAANKO PAKASTEET PUSSIIN?"

No ei laiteta. Eikä edes kysytä. Ostoskassiakaan ei kassa avaa valmiiksi.


KAUPPOJEN AUKIOLOAJAT

Joka päivä 7-22, isotkin kaupat. Pyhinä ne ovat myös auki todella hyvin, jouluaatto (vai -päivä, en nyt muista) taitaa olla ainut päivä vuodessa jolloin osa kaupoista on kiinni ja osa auki vain lyhyen ajan. Shoppailemaan ei tosin pääse kovin myöhään sillä muistaakseni kauppakeskukset sulkevat klo 19 tai 20.



NO SE IHANA TUKHOLMA.

Kyllä tää on mun lempikaupunki kaikesta huolimatta. Mikään ei voita kahvihetkeä Vanhassa kaupungissa töiden jälkeen tai kesäpäivää ja hyvää drinkkiä TGIF:n terdellä. Ja shoppailumahdollisuudet ei lopu kesken.


TYÖT
  
Täällä ei ammattisaikuttaja pääse rikastumaan. Ensimmäinen saikkupäivä on nimittäin palkaton, ja sitä seuraavistakin saa vain 80% palkan. Toisaalta hyvä juttu, mutta toisaalta huono sillä kynnys jäädä kotiin on oikeasti TODELLA korkea ja olenkin ollut muutaman kerran vähän liian kipeänä töissä... Onneksi on etätyömahdollisuus mutta ei sekään kivaa ole jos on kuume tai halaa vessanpyttyä. Verot ovat täällä myös korkeammat, joten vaikka palkat ovat yleisesti Suomea korkeammat niin käteen jäävä osuus ei olekaan sitten ihan yhtä paljon enemmän. Harmi.

23 kommentarer:

  1. Tosi hyvä ja mielenkiintonen postaus! Harvoin jaksan edes luke postausta, mutta tän jaksoin ja kiinnosti loppuun asti:)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos, tosi kiva kuulla että oli mieleinen! :)

      Radera
  2. Jestas jos Ruotsissa on vielä korkeammat verot kuin täällä... Lennonjohtajan tuloilla veropros olisi täällä jo 40%.. Taidan muttaa Sveitsiin :Dd mielenkiintonen postaus!

    SvaraRadera
    Svar
    1. Jep :( en tiedä missä se raja täällä menee et verot nousee entisestään, "normaalilla" tulotasoilla vero on vielä suht ok. Mut vissiin ne rikkaimmat maksaa 50-60% veroa et ei paha :D Sveitsi olis jees ;)

      Radera
    2. Ja en tiedä meneekö ne verorahat kerjäläisille vai Venäjälle kun tääl toimii kuulemani mukaan terveydenhuolto huonommin kuin Suomessa (ja on kalliimpaa) *emojipeukku* onneks on vakuutus :|

      Radera
  3. Pupuneidin hedelmärakeet :D <3 mahtavaa kuulla etten oo ainut joka on ihan hulluna niiihin

    SvaraRadera
    Svar
    1. Mä oon OBSESSED. Odotan kun kuuta nousevaa sitä äidin kirjettä! :D
      Enkä muuten valehtele jos kerron että oon pahimmillaan syönyt kaks pussia päivässä :'D

      Radera
    2. Kaks pussia menis helposti. Onneks meiltä on kauppaan sen verran pitkä ettei kerkeä hakemaan niitä useempaan kertaan päivässä :D Nyt niitä on täälläki näkyny jo muutamassa kaupassa ja pakko on ollu ottaa mukaan :D

      Radera
    3. Jepjep, pupunamit for the win! <3

      Radera
  4. Voi kauhistus noita veroja! Tää oli tosi silmiä avaava postaus, vaikka se Ruotsi tässä vieressä onkin, niin kyllä se on vaan taas niin oma maansa. Ruotsi on kyllä kaunis maa ja himottais hirveesti tulla treenaa hevosen kanssa sinne, jollekin hyvälle treenarille/ratsastajalle. :) Mutta kattellaan. Saanko kysyä, että miten päädyit itse muuttamaan Ruotsiin? (Varmaan on lukenut jossain, mutta tää laiskimus ei enää jaksa etsiä infoa!)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Täällä on kyllä loistavat treenimahdollisuudet, joten tänne vaan haha ;)

      Mietin Ruotsiin muuttoa jo pari vuotta sitten keväällä kun halusin jotain muutosta elämääni (oon siis syntynyt + asunut täällä lapsena joten kynnys ei ollut niin iso). Se sitten jäi kun pääsin yliopistoon, mutta samaan syssyyn tapasin mieheni (joka asui siis Ruotsissa) ja pari kertaa kuukaudessa edes takaisin lentäminen kävi vähän hermoille (ja kukkarolle), joten tänne muutto oli helpoin ratkaisu. :D

      Radera
  5. Suomalaisia namihyllyjä on kyllä vaikea voittaa, olen usein miettinyt kun eri paikoissa kuljen. :D No onhan Ruotsissakin vielä ihan ok:t mutta jos asuisi vaikka etelä-Euroopassa niin itku tulisi! Ja pupuneidin hedelmärakeet ON hyviä. Mun äiti hamstraa niitä aina itselleen ja käyn sit siellä "kyläilemässä" :)

    Tuo saaristomaisema on kyllä aika pysäyttävä, meillä pitäisi kai asua Turuuus jos haluaisi nauttia samoista, pk-seudulla ei onnaa. ;)

    Hauska postaus ja mukavasti tuli "pros ja cons" kummastakin paikasta, en tiennyt esim. että toi rattijuopumusraja on noin alhainen! Pieni asia tietysti, mutta tehokkaasti estäisi sen, mitä nyt voi tehdä, eli mennä Hesaan autolla, käydä syömässä ja juoda viinilasillinen ja ajaa kotio...

    SvaraRadera
    Svar
    1. Suomi on kyllä paras karkeissa. Kyllähän toki Maraboukin tekee hyviä juttuja, mutta joku niissä suomalaisissa karkeissa on... Ja tuo on niin totta, että Etelä-Euroopan karkkikulttuuri on aivan kamalaa. Mun kaveri asuu Bulgariassa ja kertoi että sieltä ei löydä karkin karkkia lähes mistää. Voi raukkaa :(

      Jep, saaristo täällä on kyllä tosi jees!

      Kiitos, kiva että pidit! Molemmissa maissa on ne hyvät ja huonot puolet, kuten kaikkialla muuallakin. :) Se on vaan hassua kun nyt kun ei asukaan enää Suomessa tai käy siellä niin usein niin alkaakin yhtäkkiä romantisoimaan Suomea ja pikkuhiljaa unohtaa negatiiviset asiat... :D

      Radera
  6. Parasta ruotsalaisissa puhelinjonoissa on se, että useimmiten siellä kerrotaan, monesko olet jonossa ja kuinka kauan pitää suunnilleen jonottaa. Tätä palvelua ei ole _missään_ suomalaisessa paikassa...

    SvaraRadera
    Svar
    1. Ei niin, joten arvaa kuinka kiva yllätys tämä mulle oli! :) Tosin usein käy sitten niin, että junnaat jonossa ekalla tai tokalla sijalla 20 min 25:en minuutin puhelusta. :D

      Radera
  7. Tosi kiva ja mielenkiintoinen postaus! Hyvin kirjoitettu :)

    SvaraRadera
  8. Tämä oli kyllä tosi mielenkiintoinen ja avartava postaus, kiitos! :)
    Itsekin itken hiljaa mielessäni, kun missään muualla ei tunnu olevan n.100m mittaisia makeishyllyjä, kuin Suomessa...

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos :)
      Täällä karkkihyllyt on ihan ok mittaisia, mut ne parhaat tietysti puuttuu ;D

      Radera
  9. Tuo karkkihomma on kyllä niin totta, ei tarvitse kuin Ruotsiin lähteä, niin on jo aika huonot valikoimat.
    Olen asunut Ausseissa ja Belgiassa ja niissäkin teki kyllä tiukkaa, kun joutui aina ostamaan pahoja karkkeja. :D :D

    SvaraRadera
  10. Pupuneidin hedelmärakeet kuuluu kevääseen. Huh, ilman en selviäisi :D

    Tosi hauska postaus! Voisin helposti kuvitella asuvani Tukholmassa ja istua vanhan kaupungin kahviloissa joka päivä. Ei varmasti tekisi tiukkaa :D Helsingissä kun saa kaivamalla kaivaa kivan kahvilan, ja muualla Suomessa niitä ei sitten juuri olekaan ... Aina vaan samaa fazeria joka paikassa. Onneksi on ne hyvät karkkihyllyt ;)

    Heppakulttuurista olisi myös kiva lukea vastaavanlainen postaus, vink vink ;)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Joo arvaa vaan katosiko se pussi joka eilen vihdoin postissa tuli jäljettömiin muutamassa tunnissa! :D

      Kiitos! :) Mäkin kuvittelin noin ennen tänne muuttoa, mutta harmittavan vähän on sitä istuskeluaikaa. Toki voin myöntää, että lähes viikoittain tulee käytyä "fikalla" ;)

      Voi hitsi, oliskin kiva tehdä sellainen postaus! En tosin tiedä tiedänkö tarpeeksi täkäläisestä hevoskulttuurista kun mun kokemukset rajoittuu lähinnä yhtään alueeseen, yhteen vakkaritalliin ja muutamaan satunnaiseen muuhun. Mutta ehkä kokemukset niistä riittävät...? Täytyy laittaa mietintämyssyyn :)

      Radera