23 maj 2018

Valmennus: Pohkeenväistöjen esittely


Laskinpa tässä juuri, että Rinkin kanssa olemme olleet kouluvalmennuksessa kaksi kertaa tänä vuonna. Hävettää melkein. No, alkuvuosi oli katkonainen levon ja satulaongelman takia, ja nyt keväällä olemme keskittyneet enemmän maastoilemaan. Toivon mukaan valmentajamme ehtii käymään luonamme vielä muutaman kerran ennen kesälomaansa.

Omistaja kysyi multa viime viikolla, että joko lähdetään syksyllä koulukisoihin. Mulla meinasi siinä vaiheessa tarttua suklaanpala kurkkuun, sillä en ole yhtään ajatellut että saisin mahdollisuuden kilpailla Rinkillä. Saa siis nähdä mihin tässä vielä joudutaan! :D Rehellisyyden nimissä, eihän Rink tällä hetkellä ole valmis edes helppoon C:hen, pitää saada lisää kuntoa ja kantaa paremmin. Mutta katsotaan, kai tässä kesän aikana ehtii tapahtumaan asioita. :) Yksi vaihtoehdoista olisi ratsastaa IBOP-ratsastuskoe syksyn friisien kantakirjaustapahtumassa, mutta se jää luultavasti tänä vuonna kuitenkin välistä. Hollannin KFPS-kantakirja on todella tiukka, ja varsinkin jos sinne lähtee Saksan FPZV-kantakirjassa olevalla orilla - huolimatta siitä, että Rinkillä on KFPS:n keuringista saatu ster-titteli. Joten jos Rink ei ole 101% valmis siihen, ei ole järkeä lähteä, ehkä ensi vuonna sitten. Mutta mikään ei ole lyöty lukkoon. :)

Kuvista kiitos Zandralle!


Rink pääsi nyt kuitenkin tämän viikon valmennuksen myötä eskarista ensimmäiselle luokalle. Meillä oli nimittäin vuorossa ensimmäinen pohkeenväistötreeni! Lähdettiin liikkeelle ihan siitä, että valmentaja naputti Rinkiä kylkeen ja kehuttiin runsaasti sen tehdessä oikein. Sen jälkeen mä naputin pohkeella, hieman raipalla avustaen ja paljon kehuja jos teki oikein. Samalla idealla ravissa kulmissa, sisäpohkeella ja pieni raipan kosketus tarpeen mukaan jotta saadaan kulmat paremmin läpi. Tämähän meillä on ollut isona ongelmana, että Rink ei mene kulmiin kunnolla eikä näin ollen kuuntele (/ymmärrä) sisäpohkeen merkitystä täysin. Sain ohjeeksi ottaa välillä kannukset jalkaan, vaikka vain kesken ratsastuksen jolloin saa sisäpohkeeseen hieman lisää apua.



Siinä se sisäpohje yrittää jotain.











Rink oli ollut toissapäivänä oriasemalla "naisissa" (tai keino-sellaisissa) ja täällä on ollut tosi lämmin, joten puhti oli ihan poissa. Vielä kun opeteltiin uusia asioita, niin ei jäänyt laukalle kovin paljoa energiaa. Harmi, laukka ja laukannostot kun ovat viime aikoina olleet entistäkin parempia. Olisi ollut kiva näyttää valmentajalle edistymistä. :)




Varsinkin vasen laukka oli jopa melkein voimaton, joten nousin kevyeeseen istuntaan siihen suuntaan laukatessa.



En ole viime viikkoina ehtinyt Rinkin selkään kovin montaa kertaa astutusreissujen takia, ja nyt lähden viikonlopuksi minnepä muualle kuin SUOMEEN! Kesällä olisi kuitenkin tarkoitus "ottaa treenejä kiinni" kunhan astutuskausi loppuu, lähteä muualle haistelemaan treenituulia ja sitten pikku hiljaa jossain vaiheessa syksyä uskaltautua isoon, pelottavaan maailmaan harjoittelemaan kilpailemista. Tai ainakin hengissä selviämistä. :D

6 kommentarer:

  1. Tsemppiä treeneihin, hienolta näyttää!

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos, aina ei tunnu helpolta mutta kai tää tästä. :D

      Radera
  2. Tyhmä kysymys, mutta jos Rink ei osaa pohkeita niin millä sä käännät? Kädellä?

    SvaraRadera
    Svar
    1. Ei yhtään tyhmä kysymys, varsinkin kun olen kirjoittanut postauksen väsyneenä ja se on hieman sekava. :D Käytän kääntäessä pohkeita, istuntaa ja kättä yhdessä, mutta varsinaisesti taivuttavaa sisäpohjetta se ei oikein ole sisäistänyt. Kuitenkin esim. takaosakäännöksen se oppi helposti yhdellä ratsastuskerralla.

      Radera
  3. Svar
    1. Vasen...oikea... kuka noita suuntia nyt edes erottaa. XD Haha, kiitos, pieni ajatuskatkos käynyt. :D

      Radera