14 mars 2017

Rink hyppää!

Tallillamme on sunnuntaisin irtohypytyspäivä ja viime sunnuntaina Rink pääsi mukaan hauskanpitoon! Rink on hypännyt yhden kerran aiemmin ja silloin jotain 30 cm kavalettia, joten jännitimme tietysti vähän mitä se tykkää hommasta. Ei siitä estehevosta olla tekemässä, mutta pienten esteiden hyppääminen tulee kyllä kuulumaan sen ohjelmaan sitten tulevaisuudessa ja friisiorien  on ylitettävä 60 cm korkeita maastoesteitä Saksan käyttökokeissa. :) 

Rakensimme kujaan kaksi estettä, aluksi molemmat olivat noin 20 cm korkeita ristikkoja joiden välissä oli n. 7 m. Ensimmäisellä lähestymisellä Rink oli ihan järkyttynyt ja ihmetteli miksi sen tiellä on tuollaisia outoja tikkuja... :D Mutta pienen rohkaisun jälkeen se hyppäsi ensimmäisen ristikon johteiden päältä ja seuraava este ylittyi samalla vauhdilla. Toisella kerralla homma sujui jo vähän paremmin, ja sen jälkeen Rink pääsi hyppäämisen makuun ihan täysillä!

Pidimme tehtävän todella helppona ja Rink hyppäsi kujan ehkä viisi kertaa. Kerran nostimme toisen esteen n. 60 cm korkeaksi pystyksi ja Rink ylitti sen todella helpon näköisesti! Se oli touhusta aivan innoissaan ja selkeästi tajusi mistä tässä on kyse.

"Miksi mun eteen on laitettu tällaisia ihmeelisiä asioita?"


"Wihii, täältä tullaan!"



"Tässä kohdassa on parasta pysähtyä, sillä tarjolla on porkkanoita."



Letit hulmuten. :D

Lentävä lihapulla xD <3


"Pois alta risut ja männynkävyt!"

"Ainiin, porkkanatyttö on tässä. Äkkijarrutus!"




"Vitsi tää homma on kivaa!"


"Katsokaa kuinka taitava mä olen."



"Siis niin hauskaa!"

Ihan kuin Rink hymyilisi tässä kuvassa :D


Korvat hörössä menossa jo seuraavalle esteelle <3




Este loppui jo kauan sitten



Tyytyväinen, ja niin taitava nuori! <3

8 kommentarer:

  1. Ihan mahtava liike tossa neljännessä kuvassa, wau! Muutenkin hienoja kuvia ja upea kuvattava ;)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Rink on perinyt isänsä liitokaviot! :) Kiitos, kuvausolosuhteet tässä maneesissa ovat haastavimmat mitä olen koskaan kokenut, mutta parhaani yritän. :)

      Radera
  2. Ihana :D Täällä on yksi PSG tason koulufriisi joka myös rakastaa hyppäämistä! Kuskilla vaan meinaa mennä välillä pupu pöksyyn,kun ratsulla on enemmän intoa kuin älliä :D

    SvaraRadera
    Svar
    1. Haha friiseistä voi kuoriutua yllättävän kovia estehirmuja! :D Maaike ei ymmärtänyt Hollannista tullessaan esteistä mitään ja tuskin uskalsi hypätä kavalettia, mutta nykyään se rakastaa hyppäämistä yli kaiken. Ja into ja yritteliäisyys korvaavat ajoittain hieman vajavaisen tekniikan... ;)

      Radera
  3. Ihana lapsi!! <3

    Mahtavaa tuo riemu ja silkka elämänilo! Ja hellyyttävää tuo _lievä_ ylihyppääminen.. ;)

    Hienot kuvat oot saanut napattua maneesissa. Ja hei, kyllä täällä meidän nurkilla yksi friisi käy ihan kenttäkisojen harrastetta ja tuttaria kisaamassa..

    SvaraRadera
    Svar
    1. Rinkillä on kyllä niin positiivinen ote kaikkeen tekemiseen, että sen riemu tarttuu itseenkin. :)

      Kiitos! :) En ole koskaan aiemmin kuvannut yhtä heikosti valaistussa maneesissa, päivälläkin täytyy ISO:n olla vähintään 2500 (tai vaihtoehtoisesti f-arvon alle 2...), illalla venytäänkin sitten aina sinne ISO8000 asti. :D No...

      Radera
  4. Ainakaan ei mennä ilmavaralla :D 😘 Ihana Rink, poika on niin innoissaan ❤

    SvaraRadera
    Svar
    1. Hahaha täytyy ottaa varman päälle kun on tuollaisia epäilyttäviä tikkuja laitettu eteen. ;) Rinkin into on tarttuvaa! <3

      Radera