10 mars 2017

Maaike: Pois mukavuusalueelta


Maaiken tiistaitreeni tarjosi haastetta meille molemmille. Mulle siinä oli haastetta sen puolesta, etten ole ratsastanut kunnolla pariin viikkoon joten vatsalihakset sanoivat au niiden yrittäessä mukautua Maaiken isoon raviin. ;) Kävimme myös Maaiken comfort zonen ulkopuolella jopa niin paljon, että hikikarpalot pyrkivät esiin - ei vain omalla otsallani, vaan myös Maaiken. Kymmenen tuntiratsukon lämmittämä eristetty maneesi saattoi tosin auttaa asiaa. Eristetty maneesi - mikä lyx! Varsinkin täällä riehuneen lumimyrskyn keskellä. Ai että mikä kevät?

Sain kisalupauksen Maaiken omistajalta, ja starttaan Maaikella kevätkaudella yhdet tai kahdet koulukisat. Luokkatavoitteena on tietysti helppo B, mutta aiempien kokemuksien mukaan siihen ilmoittautumiseen tarvitaan nopean nettiyhteyden lisäksi reaktiokykyä. Viime keväänä yksi havittelemani luokka täyttyi 26 sekunnissa. Älkää siis kivittäkö jos näette meidät helppo C:ssä. ;) Omistaja kisaa Maaikella luonnollisesti enemmän eikä ensimmäisiin kisoihin ole enää kauaa! Joten treeniä, treeniä. Jos muuten kiinnostaa lukea Ruotsin kilpailujärjestelmästä, niin kirjoitin aiheesta viime keväänä (linkki postaukseen). Mitään suuria tavoitteita ei mulla ole näiden kisojen suhteen, ratsastan Maaikella nykyään melko harvoin joten treenaaminen sen kanssa ei ole tällä hetkellä kovin nousujohteista. On kuitenkin kiva päästä vähän haistelemaan kisatunnelmaa, pukea ylleen kisavaatteet ja viettää mukava päivä hevosihmisten parissa. :) Jos me se 60 % saadaan niin olen tyytyväinen, kaikki siihen päälle on tietysti tervetullutta. Aina voi kuitenkin tapahtua mitä tahansa, kuten todistin viime keväänä mokattuani helposta C:n ja tuloksena 54 %. Ja kyllä, nykyään osaan nauraa tapahtuneelle ja musta on tullut lähes neuroottinen laukan varmistelija ja tarkistelija. ;)

Maaike esitti helmikuussa upeaa liikettä!

Ajoitin ratsastuksen ratsastuskoulun hyppytunnille, joten aikaa ei ollut liiaksi. Tunti on mielestäni liian lyhyt aika ratsastaa hevonen kunnolla. Ja selventääkseni mielipidettäni: Haluan kävellä hevosen kanssa alkukäynnit pitkin ohjin mielellään vähintään 10 minuuttia ja sen jälkeen verkata laukassa ja ravissa pidemmässä muodossa keventäen noin 5-10 minuuttia. Tässä vaiheessa on kulunut jo 20 minuuttia, minkä jälkeen alan ratsastamaan hevosta harjoitusravissa ja työstämään tehtäviä. Maaike on vähän hitaasti lämpiävä ja syttyvä hevonen, joten se alkaa yleensä olla hyvä vasta 10-15 minuutin kunnon treenin jälkeen. Loppuverkka ja kävelyt ovat mielestäni todella tärkeitä, ja näihin käytän optimaalisessa tilanteessa vähintään 15 minuuttia.

Mulla on viha-rakkaussuhde sulkutaivutuksiin, ja silti päädyin ratsastamaan niitä. Se ei ole helpoin liike Maaikelle, joten hyvää treeniä sille. Ratsastin sulkutaivutuksen kääntämällä C:stä radan poikki ja suoristuksen jälkeen kohti pitkän sivun keskikohtaa, jossa yritys sulkutaivutukseen. Ah - niin vaikeaa. Aina ennen itse sulkutaivutuksen alkua huolehdin Maaiken olevan suora, siitä oli hyvä lähteä asettamaan ja ratsastamaan itse sulkua. Oikeaan tuli muutamia hyviä pätkiä, vasempaan hieman heikompi. Tein lyhyellä sivulla aina 10 m voltin ja pitkä sivu tultiin pohkeenväistössä.

Laukkatreeni olikin sitten tosi hauskaa, mutta haastavaa. Ohjelmassa oli laukan kokoamista ja eri muodoissa ratsastamista. Maaiken laukka on kehittynyt huomattavasti kuluneen puolen vuoden aikana ja sen kantokyky, muoto ja tahti pysyy hyvänä tavallisessa harjoituslaukassa ja myös pidemmässä muodossa isommassa laukassa, mutta heti jos laukkaa haluaa koota lyhyemmäksi ja muotoa korkeammaksi niin Maaike jännittyy, se tarvitsee enemmän voimaa ja lihaksia tähän laukkaan.

Alla olevissa kuvissa tehtiin hieman samankaltaista treeniä joulukuun lopussa, tässä tosin pelkästään sitä tavallista harjoituslaukkaa ilman varsinaista kokoamista (vähän hitaampi tahti ja astetta kootumpi laukka), ja siitä sitten eteen keskilaukkaan. Ja kiitos, olen hyvin tietoinen omasta epävakaasta istunnastani ja epätasaisesta kädestä. :)

Tässä eteen keskilaukkaan.
Yritys hidastaa ja vähän koota laukkaa tiivistämällä istuntaa, tässä Maaike on vähän jännittynyt.
Ja tässä mennään sitä hitaampaa, astetta kootumpaa ja hitaampaa harjoituslaukkaa.

Nyt siis tavoite oli vielä kootumpi laukka, niska vähän ylempänä ja hevonen lyhyempi. Jouduin käyttämään istuntaani todella paljon, samalla jarruttamaan jännittämällä vatsalihaksia ja istumaan vähän syvempään/tiiviimmin, hieman liikettä vasten mutta kuitenkin liikkeen mukana. Joo, musta ei koskaan tulisi hyvää pedagogia, en ole hyvä selittämään asiaa tämän paremmin. :D Tämä tehtävä oli odotetusti Maaikelle aika raskas, ja se suoritti oikeaan paremmin kuin vasempaan. Oikeassa laukassa tunsin eron selkeästi, ja Maaike alkoi röhkimään/pärskimään ihan uudella tavalla. En ole koskaan kuullut juuri sellaista ääntelyä siltä, kuulosti oikeasti aivan siltä kuin se keskittyisi aivan täysillä ollen samalla tyytyväinen ja tykkäävän hommasta! :) Ratsastin aina ehkä neljäsosan pääty-ympyrästä lyhyempää, koottua laukkaa ja sitten puoli ympyrää eteen matalammassa, pidemmässä muodossa. Vasen laukka oli heikompi enkä onnistunut saamaan yhtä hyviä pätkiä kuin oikeaan. Maaike rikkoi raville muutaman kerran ja oli selkeästi jännittynyt ja voimattomampi siihen suuntaan. Olisi varmaan pitänyt vaatia vähän enemmän ja ratsastaa paremmin, mutta olin tyytyväinen kun Maaike yritti parhaansa ja laukkasi kootummin muutaman askeleen, ehkä 4-6 laukka-askelta. Jokaisen onnistuneen pätkän jälkeen annoin sille pidempää ohjaa ja se sai venyttää itseään matalammassa, pidemmässä muodossa. Hyvää ja hyödyllistä treeniä, mutta raskasta Maaikelle. Se sai tehdä tätä molempiin kierroksiin viisi minuuttia ja välissä käveltiin pitkällä ohjalla muutama kierros maneesin ympäri.

Olen lähiaikoina päässyt tyydyttämään shoppailuhimojani uuden kypärän ja ratsastusvaatteiden merkeissä. Uuden kypärän ostaminen tuli ajankohtaiseksi saatuani edellisen kanssa aivotärähdys. Olin alunperin ajatellut ostaa OneK:n, mutta Back on Trackin testitulokset, MIPS-teknologia sekä halvempi hinta vakuuttivat mut. Olin vähän epäileväinen noita isoja tuuletusaukkoja kohtaan, mutta nyt on silmä tottunut ja olen joka kerta yhtä iloinen kun saan laittaa tämän kypärän päähäni. Se on mielestäni tosi hieno! :)

Tässä se uusi kypärä on. Kauniisti kissan raapimapuussa. Minusta ei koskaan tule tuotevalokuvaajaa.


Kerrankin olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan: Stockholms Hästbutik tarjosi viime viikolla loistavat alennukset ja sain nämä kaikki puoleen hintaan.

Spooksin kisatakki - miten voikaan kisatakki istua niin hyvin kuin tämä? Takki on kuin toinen iho! Vähän eri fiilis kuin Pikeurin takkini, mikä oli valitettavasti jo ostettaessa hieman iso ja on nykyään kuin teltta kun olen vielä laihtunut muutaman kilon. :(

Kingslandin kisapaita - ei erityistä sanottavaa. Tavallinen kisapaita, ostinpahan kun oli hyvä alennus. ;) Ja kisapaitoja on ihan hyvä olla kaksi, mikäli esim. oksentaa jännityksestä sen ensimmäisen päälle?

Equilinen housut - metsästin kokogrippipaikkaisia housuja, mutta sellaisia ei ollut alessa. Joten ostin nämä tummansiniset strasseilla koristellut housut. Ihan kuin kolmet tummansiniset ratsastushousut eivät riittäisi... Mutta minkäs teet, housut istuvat kuin hansikas, ei sellaisille voi sanoa ei.

HV Polon kouluhuopa - tämä oli Rinkille. Se on tuollainen vähän kiiltävä/kimalteleva musta huopa ja näyttää todella hyvältä Rinkin päällä!

6 kommentarer:

  1. On se Maaike vaan hieno! Tsemppiä teille jo etukäteen kaikkiin kisoihin, joihin ootte menossa :) Mullakin on nyt kisakamppeiden hankkiminen edessä, kun viime syksyn viimeisetkin kisat menivät vähän - krhm ahtaissa tunnelmissa, kun kasvoin kaikesta yli. Nykyään ei varmaan enää mene enää päälle :D

    Linkki blogiini ->Pörheää Menoa

    SvaraRadera
    Svar
    1. Maaike on kyllä ihana hevonen jolla on kauniin ulkomuodon lisäksi sydän puhdasta kultaa! <3 Kiitos tsempeistä. :)
      Uusia vaatteita on kiva ostaa, toivottavasti löytyy hyvät kisavaatteet! :)

      Radera
  2. Oi vitsi, miksei mulle osu ikinä kohdalle puoleen hintaan alennuksia? Uusi kisatakki kelpaisi tännekin :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Täällä Ruotsissa on kyllä hyviä aleja, ja tuotteet on myös oikeasti alennuksessa eikä mitään -15% :D

      Radera

Valitettavasti blogiini tulee paljon spämmi- ja roskapostikommentteja, joten sanavahvistus on käytössä ainakin toistaiseksi. Pahoittelen lisävaivaa, toivottavasti se ei estä sinua jättämästä kommenttia.