24 mars 2017

Rink: Valmennus 2


Tällä viikolla oli toinen kerta kun ratsastan Rinkillä valmentajan silmien alla. Ja samalla Rinkille toinen valmennus sen koko elämänsä aikana! :) Olen todella iloinen, että olemme löytäneet valmentajan josta sekä minä että omistaja tykkää. Olin aluksi hieman epäileväinen kannattaako meidän heti aluksi ottaa tunnin mittaisia valmennuksia, mutta nyt kahden kerran jälkeen olen erittäin tyytyväinen! Meillä on hyvin aikaa tehdä asioita ja levätä välissä, ehdin juttelemaan rauhassa valmentajan kanssa ja hän puolestaan ehtii tarkkailla Rinkiä pidemmän aikaa ja monessa eri tilanteessa sekä selittämään asiat kunnolla läpi.

Nyt meillä on aika selkeät suunnitelmat tuleville kuukausille. Kerran viikossa valmennus ja muuta ratsastusta 1-3 kertaa viikossa, vaihdellen maaston, maneesin ja kentän välillä. Ohjasajo 1-2 kertaa viikossa ja irtohypytys mahdollisuuksien mukaan kerran viikossa tai kahdessa. Ja kunhan pohjat paranevat ja ympäristö tulee tutuksi, niin Rink pääsee myös kärryjen eteen säännöllisesti. :)


En ole liiaksi ratsastanut Rinkillä nyt viime viikkoina, suunnilleen 2-3 kertaa viikossa. Se on silti edistynyt ihan hurjasti näiden muutaman viime kerran aikana! Viikonloppuna ratsastin ensimmäistä kertaa samaan aikaan kahden muun hevosen kanssa ja alkujännityksen jälkeen Rink keskittyi 100% muhun ja ravasi rennosti pääty-ympyrällä. Lisäksi se on nyt oppinut kakkaamaan liikkeessä. Antakaa anteeksi dementiani, taisin kertoa näistä jo muutama postaus takaperin mutta pieni kertaus tuskin haittaa. ;) Se on myös herkistynyt istunnalle todella paljon ja tekee ainakin pysähdykset niin täsmällisesti pienellä istunnan tiivistämisellä, että mua melkein itkettää joka kerta kun se on niin hieno ja taitava! <3 Myös ravisiirtymiset sujuvat yhä paremmin.



Rinkin tasapaino kehittyy myös nopeassa tahdissa. Oikea kierros on sille hankakampi ja varsinkin ratsastuksen aluksi teen kulmat suht suoralla hevosella kääntäen, mutta Rink kevenee ja "pehmenee" yhä nopeammin. Laukkaa emme ota vielä hetkeen selästä käsin vaan Rink saa ensin kehittää tasapainoa ja lihaksia ohjasajossa, sekä hakea tasapainon käynnissä ja ravissa ratsastajan kanssa.





Kokeilin pidentää jalkkareita yhdellä reiällä, mutta se ei ollut niin onnistunut kokeilu. :D Ensi kerraksi lyhennän takaisin. :) Hassua muuten miten pitkältä näytän Rinkin selässä! Se on melkein 5 cm Maaikea korkeampi, mutta nuoren ikänsä takia sillä on vähemmän pyöreyttä ja lihaksia, mikä saa sen näyttämään ja tuntumaan pienemmältä.




Mutta, itse valmennukseen.

Valmentaja painotti samoja asioita kuin viimeksi, eli suunnittele mihin ratsastat, tunne miten hevonen liikkuu: tekikö se miten halusit? Menikö se sinne mihin halusit? Kerro sille mitä tehdä, anna sille tehtävä ja palkitse se. Hän puhui paljon niistä pienistä eleistä ja avuista joiden kautta hevonen tietää tehneensä oikein. Kun ratsastaja suunnittelee etukäteen seuraavan tehtävän - ihan vain vaikka kulman ratsastamisen tai pysähdyksen, ja hevonen tekee oikein niin ratsastaja on "tyytyväinen" ja rentoutuu, edes pienen hetken ja samalla palkitsee hevosen lähes tietämättään. Toki käytämme myös palkitsemiseen tietoisesti ääntä, kaulan silittämistä tai tietoisesti myötäämme. Mutta myös ne tiedostamattomat avut ovat hevoselle palkinto. On hevosia jotka ovat niin herkistyneitä ratsastajan avuille, että ne saavat palkinnon jo kun ratsastaja hymyilee.

Rink on siitä yksinkertainen ja hyväluonteinen hevonen, että sille jokin "ongelma" ei ole kauan ongelma. Se oli aiemmin hieman jännittynyt maneesin oven kohdalla ja saattoi tehdä siinä sivuttaisliikkeen, mutta nyt tämä "hirvö" on jo unohtunut. Se oppii todella nopeasti ja on harvinaisen cool nuori hevonen, joten tämä on mieletön etu uusien asioiden opettelussa! Ja kun se keskittyy hommiin ja ratsastajaan, niin muut asiat unohtuvat. Toki vielä ei olla ihan siinä 100 % keskittymisessä, mutta parempi se on kuin moni muu ratsastamani hevonen. :)



Rink pääsi tällä kerralla jo tekemään töitä ihan kunnolla, ja se oli selkeästi siitä mielissään! :) Sain ratsastaa sitä eteen ensin pitkällä sivulla ja hidastaa istunnalla lyhyellä sivulla, sitten ratsastin eteen "ulos kulmasta" ja hidastin ravia pitkällä sivulla. Jälleen kerran Rink kuunteli istuntaa todella hyvin ja saimme paljon kehuja valmentajalta!

Pääty-ympyrän aloitimme taas ratsastamalla "suoraan" - pienin käännöksin. Tällä kerralla sain kuitenkin tehtäväksi esitellä Rinkille johtavan sisäkäden ja sisäpohkeen merkityksen ja kokeilla taivuttaa sitä. Sisäpohje ei ollut Rinkille ongelma eikä mikään, ja postauksen lopusta löytyvällä videolla valmentaja sanookin, että sille tulee olemaan helppo oppia sivuttaisliikkeet.


Katsokaa tuota sen keskittynyttä ilmettä! ♥


Anteeksi vaeltava pohkeeni, mutta Rink on tässä upea.


Olimme kaikki niin tyytyväisiä Rinkiin! Se osoitti upeaa työmoraalia ja sen liikkuminen ja tasapaino ovat selkeästi kehittyneet. Kehuin valmentajalle miten höyhenen kevyt Rink on kädelle, on hirmu tasainen ja miten se "pysyy muodossa" ihan itsestään. Siihen valmentaja vastasi, että minä koen sen sellaisena koska käteni on todella kevyt. Kovakätisellä ratsastajalla Rink ei tarjoaisi ollenkaan samanlaista tuntumaa, vaan luultavasti tällainen ratsastaja kokisi Rinkin epätasaisena. Olen välillä huono ottamaan kehuja vastaan ja näin nuorta ratsastaessa en ole niin varma tekemisistäni kuin ehkä pitäisi olla. Mutta nyt valmentajan myötä olen saanut paljon itseluottamusta ja tuntuu siltä, että ei tässä ihan hukassa (ainakaan enää) olla.

Tänään pääsen ratsastamaan Maaikella, sunnuntaina on toivottavasti tiedossa Rinkin irtohypytys ja ensi viikolla lähden Alpeille joten en itse pääse valmennukseen, mutta toivottavasti Rinkin omistaja menee tai sitten valmentaja saa istua selkään ja kokeilla millainen Rink on ratsastaa. :) Täällä Tukholmassa paistaa aurinko ja viikonlopuksi on luvattu +15 lämmintä, sitä siis odotellessa toivotan teille lukijoille oikein mukavaa ja aurinkoista viikonloppua! ♥

2 kommentarer:

  1. Ihana Rink, tosi nätti nuori hevonen! Se on kyllä edistynyt ihan huimaa vauhtia :0 Näin välihuomautuksena - musta on tosi kiva nähdä, että käytät Rinkin kanssa turvaliiviä, koska harvemmin näitä kouluratsastajilla näkee. Itse käytän joka ratsastuskerta, paitsi tietenkin koulukisoissa. Itse olen sitä mieltä, että turvaliivi on halpa henkivakuutus, vaikkei se kovin mukava päällä olekaan :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiva että edistyminen näkyy ulkopuoliselle. Rink on kyllä kiva tyyppi <3

      Sen kanssa on tosiaan tullut käytettyä turvaliiviä ihan alusta asti, on kuitenkin nuori hevonen jonka liikkeistä ei aina tiedä kuten tuli todistettua rodeopukkisarjan jälkeen... :D En tosin tykkää itse ratsastaa turvaliivillä, tuntuu että oma istunta on jäykempi. Saattaa olla, että dumppaan lähitulevaisuudessa sileän maneesitreeneissä turvaliivin jos kehityskaari ja Rinkin tasainen mieli jatkuu yhtä hyvänä. :)

      Radera