11 juni 2018

Onko siitä vihdoin tullut aikuinen? (uusi ratsastusvideo)

Te Instagramissa olevat seuraajat olette varmaan jo lukenut hehkutuksiani kyllästymiseen asti. ;) Mutta se on tällä hetkellä tosiasia, että Rink on juuri nyt paras ikinä. Ihan kuin se olisi kasvanut yhdessä viikossa 4-vuotiaasta 5-vuotiaaksi, niin henkisesti kuin fyysisesti.

(Pahoittelen surkeita kuvia, otin kuvakaappauksia lopussa näkyvältä videolta.)

Syytä tälle muutokselle ei voi sanoa ihan varmaksi, mutta muutos on tapahtunut aika samoihin aikoihin kun Rink alkoi astumaan. Voiko sillä sitten olla jotain tekemistä, ei voi tietää, mutta ei kai se mahdotontakaan ole. Ennen Rink oli lähes joka ratsastuksen alussa jännittynyt, liikkui lyhyin, jännittynein askelin ja pää korkealla. Nyt se on 3-4 ratsastuskertaa liikkunut heti alusta asti rentona, selkä ja takajalat aktiivisina ja ajatus oikein eteenpäin. Olen voinut ensimmäistä kertaa ikinä työstää sitä harjoitusravissa ihan kunnolla useamman minuutin putkeen ilman pahempaa jännittymistä tai (kummankaan) väsymistä. En osaa edes kuvailla, miten onnellinen olen! Yhtäkkiä syksyn kisasuunnitelmat eivät enää tunnu ihan niin kaukaisilta. :)







Meillä on vielä muutama kouluvalmennus edessä ennen valmentajamme kesälomaa. Aion ottaa niistä kaiken irti! Meille saattaa nimittäin tulla kesän jälkeen eteen valmentajan vaihto aikataulullisista syistä. Ei se vielä varmaa ole, mutta viime aikoina valmennuksien sopiminen on ollut lähes mahdotonta, joten saa nähdä. En haluaisi hukata hyvää ja meille sopivaa valmentajaa. Vaikea tilanne. Katsotaan miten käy.

Pakko muuten mainita, että vatsalihakseni ovat kyllä vahvistuneet tämän kevään aikana ihan sikana. :D Nyt ei enää kramppaa viiden Rinkin harjoitusraviaskeleen jälkeen, kuten pari kuukautta sitten teki! ;)

Linkki videoon



Inga kommentarer:

Skicka en kommentar