2 juni 2017

Rink: Valmennus 7, paras ikinä


Ääripäästä toiseen!

Mulla ei ollut oikeastaan mitään odotuksia tämän viikon valmennuksen suhteen. Rink on ollut aika jännittynyt viime aikoina ja ollaan lähinnä haettu rentoa menoa, ja varsinkin nyt maanantain ratsastuskerta oli aika sekava. :D Saatiin viime kerralla kotiläksyksi käyttää raippaa laukannostoissa, mutta paha kun niitä nostoja ei ollakaan sen valmennuksen jälkeen tehty... ;) Onneksi valmentaja pääsi taas kaitsemaan meitä ja heti onnistui.

Me ollaan nyt päästy siihen vaiheeseen, että pääsen Rinkin selkään ihan täysin ilman avustajaa. Tämä oli kolmas kerta putkeen kun nousin itsenäisesti sen selkään, pari kertaa sain siirtää pallia mutta Rink oli niin kiltisti nätisti odottaen. Vielä se vähän taivuttaa turhan paljon kaulaa sivulle namin toivossa, mutta paranee kerta kerralta. Nousen siis selkään kyllä nami kädessä, mutta Rink saa sen vasta kun olen päässyt selkään ja olemme kävelleet eteenpäin muutaman askeleen.




Rink oli ihan eri fiiliksellä kuin maanantaina. No, eipä kentällä ollut esterataa tai muita hevosia, ja tarhatkin olivat jo tyhjät joten häiriötekijät oli eliminoitu. ;) Lievää, tuttua jäykkyyttä/jännityneisyyttä oli ensimmäisten kierrosten aikana, mutta Rink rentoutui tosi nopeasti. Alla olevassa kuvassa näkyy miten Rink on vähän jännittynyt ja itsekin istun tuolla vähän turhan tönkkönä.




Aloitimme hommat tekemällä ravissa lisäyksiä ja hidastuksia. Rink oli aluksi hivenen hidas pohkeelle, mutta heräsi nopeasti ja ravasi lopulta niin hienoa ravia ettei ole varmaan koskaan mennyt niin hienosti! Kuvistakin näkyy ihan erilainen ryhti ja tahti.

Tällä kerralla valmentaja pääsi myös vähän neuvomaan mua istuntani kanssa, jee vihdoin. :D Tähän asti huomio on ollut paljon Rinkissä ja olen pyrkinyt ratsastamaan sitä mahdollisimman kevyesti ja "häiritsemättä", mutta nyt kun sillä alkaa olla voimaa enemmän ja kuntokin on kasvanut niin voin oikeasti alkaa vaatimaan siltä myös omalla istunnallani asioita. Valmentaja huomautti, että mun täytyy pitää lantio suorana - vaikka Rink lähtee punkemaan lapa edellä, on vino tai ei mene suoraan, niin mun täytyy istua suorassa. En saa kompensoida Rinkin sivu- tai vinoliikkeitä myötäämällä istunnalla siihen suuntaan. Tunsin heti eron omassa ratsastuksessani kun noudatin tätä ohjetta. Näkyykö ero kuvista? Itse olen huomaavinani. :D Sain myös neuvon pitää raippakäden ranteen pehmeänä ja taivuttaa rannetta ihan vähän. Raippakäsi on helposti kovempi kun ratsastaja keskittyy pitämään raipan irti hevosesta. Kun kättä vähän taivuttaa, niin raippa pysyy irti mutta käsi pehmeänä. :)





Sain noottia siitä, että lisäyksessä heitän käden pois. Ikään kuin sanon hevoselle "Ole hyvä, ota kaikki, juokse kovaa hummani hei, nähdään perillä". :D Siinä kun riemastuu hevosen lisäksi ratsastaja, että jee nyt se nuori liikkuu eteen, joten minäpä heitän tuntuman pois ja annan sen mennä!

Ei näin. :D "Käsi ei tiedä mitä jalka tekee". Lyhyesti virsi kaunis, valmentaja käski mun pitää täysin saman tuntuman myös lisäyksissä. Vanha koira ei opi uusia temppuja jne, sain kuulla muistutuksen tästä varmaan kolme kertaa. Fiksu neuvo, tätä on treenattava - älä kadota tuntumaa!





Rinkin lämmettyä ja ollessa täynnä energiaa oli aika laukata. Olen ihan rehellinen sanoessani, että mua jännitti ja vähän jopa huolestutti. :D Kaksi viikkoa taukoa laukkaamisesta, joten en tiennyt yhtään mitä odottaa. Tein ensin muutaman lisäyksen ravissa, ja kun Rink tuli takaisin/rauhoitti vähän tahtia, oli aika nostaa laukka. Valmentaja neuvoi mua napsauttamaan raipalla nostossa jotta Rink "erottaa" noston ravilisäyksestä ja tekee ensimmäisen noston selkeästi. Selkeä se kyllä oli, kunnon pukin kera. Haha. Rink ikään kuin sanoi mulle, että mitä sä akka siellä tökit raipalla, kyllä mä tiesin että nyt laukataan! Ensimmäisessä laukkakuvassa näkyykin miten täti on vähän epätasapainossa ja sain myös samalla suonenvedon oikeaan pohkeeseen, mitä ihmettä nyt taas. Vanhuus ei tule yksin, nimim. täytän tänään 27 vuotta...

No, laukka jatkui ongelmitta ja Rink oli niiiin hieno, että vaan hihkuin innosta. Laukkasimme melkein koko kentän ympäri, hienoa tahdikasta laukkaa! Kulkeehan se vähän pitkänä ja epätasapainossa, mutta pikku hiljaa. Rinkin laukka on niin isoa ja mahtipontista, että pienemmästäkin väsyy, varsinkin jos kyydissä keikkuu 65 kg ylimääräistä lastia.





Enempää laukkakuvia ei tullut ja pukista ei valitettavasti ole kuva- tai videomateriaalia, mutta postauksen lopusta löytyy video jossa näkyy useampi nosto. <3

Laukan jälkeen raviin siirtyminen on vähän *töks* ja yritän siinä lähteä heti keventämään jotta saan rauhoitettua tahdin. Rink on siitä ihana tyyppi, että sillä ei ole ylimääräisiä menohaluja, eli sen saa rauhoitettua tosi nopeasti ja voi heittää vaikka pitkät ohjat. Laukkasimme tällä kerralla eniten ikinä ja pidempiä pätkiä, eikä Rink ollut mitenkään super väsynyt edes!

Laukan jälkeen ratsastin serpentiiniä ensin käynnissä, sitten ravissa. Pari kertaa molempiin suuntiin, käynnissä useampi tiukempi kaari ja ravissa sitten kolme vähän loivempaa kaarta. Sitten tehtiin jotain ihan uutta - ratsastin harjoitusravia! Onhan sitä tullut mentyä muutama askel jo vaikka kuinka pitkään kaikissa ravi-käynti siirtymisissä, mutta että oikein tarkoituksella pidempi pätkä, ei. Maanantaina testasin ensimmäistä kertaa about puolikkaan pitkän sivun. Mun piti ratsastaa harjoitusravia "sopivalta tuntuva pätkä", eli niin pitkään kunnes tuli tunne, että nyt täytyy siirtää käyntiin tai jatkaa kevyessä ravissa. Tein pari pätkää harjoitusravia molempiin suuntiin, kerran melkein puolet kentästä! :) Oikeaan Rink punki vähän vinoon ja siinä valmentaja muistutti mua heti pitämään oman lantion suorassa.

Rink on ihan mahtava tyyppi, ei sillä ole mikään asia ongelma. Se ei jännity ollenkaan ja kantaa itsensä hienosti, sen harjoitusravissa on oikeasti mielettömän mukava istua vaikka sen ravi ei mitään vaatimatonta ole. Toki me ei nyt kaasutettu menemään vaan tehtiin harjoitusravia hieman hitaammassa temmossa kuin tavallisesti mennään kevyttä ravia ja se on tässä vaiheessa ihan luonnollista. Hipsutus-hiipimisvaihde jäi kuitenkin tällä kerralla käyttämättä joten hyvin meni. ;)



En kestä tota sen ylisöpöä ilmettä! :D Rink tietää selkeästi olevansa taitava. <3

Ja hei - kerrankin mulla ei ole naama norsun v:llä ratsastaessani. :D


Oli kyllä niin onnistunut valmennus! Viime kerralla valmennus kesti vain vajaa 40 minuuttia alkukäynteineen, nyt jumppasimme aktiivisesti melkein 50 minuuttia, eikä Rink ollut mitenkään mainittavan väsynyt. 

Olin yhtä hymyä koko loppuillan ja miehenikin ihmetteli, että miksi olen yhtäkkiä niin iloinen... :D Hienon hevosen kanssa treenatessa on helppo hymyillä. On se sellainen aarre tämä ihana ori. Täyttää ensi viikolla neljä vuotta ja nyt jo näin upea. Valmentajakin sanoi, että Rinkissä on kyllä potentiaalia - paljon nähneen ammattilaisen suusta se on arvokas lause! Hän sanoi myös, että olemme edistyneet paljon sitten valmennussuhteen alkamisen. 

Näitä onnistumisia on kyllä pakko vaalia, ja onnistuminen tuntuu kymmenen kertaa paremmalta sen jälkeen kun ensin on mennyt vähän kehnommin. Saa nähdä miten sujuu ensi kerralla, ehkä me ollaan taas back to basics silloin, eli jännittynyttä sipsuttelua. Täytyy silloin muistella että hei, ainakin meni hyvin viime viikolla. :D

Hurja ori xD Nauroin tälle kuvalle kyllä, Rink on ihan väsyneen näköinen. :D

Loppuun vielä videonpätkä valmennuksesta - tässä näkyy siis useampi laukannosto. Tuossa loppupuolella tein pienen virheen kun lähdin nostamaan laukkaa huonolla valmistautumisella ja se kostautui heti sillä, ettei laukka noussut. Mun olisi pitänyt käyttää raippaa siinä toisella epäonnistumisella. Kun tulimme saman tehtävän uudestaan ja tein uutta nostoa meinasin ottaa raipan avuksi, mutta sain selkään sen fiiliksen että nyt nousee laukka hyvin. Rink oli samaa mieltä ja laukannosto oli onnistunut. Tästä on hyvä jatkaa harjoituksia, pitkä tie edessä ja paljon uutta opittavaa ja kehitettävää, mutta olen tyytyväinen tämänkertaiseen panokseemme. <3

4 kommentarer:

  1. Ihanaa, hurjan hieno Rink! =) Hyvä te! Rink on kyllä uskomattoman lahjakas ja syystäkin iloitset hyvin menneestä valmennuksesta.

    Täällä sää on taas kylmennyt, jouduin palaamaan kevyttoppatakkiin kun tuulee niin jäätävästi. Vettäkin on tullut. Toivottavasti ainakin huomenna aurinko paistaisi kun juhlitaan uusia ylioppilaita!

    Ihanaa viikonloppua!
    Maarit L. =)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos! :) Minäkin vedin eilen päälle kevyttoppiksen, ei tuolla muuten tarkene. :/ Tylsä kevät ja kesä tänä vuonna. :(

      Radera
  2. Ai että! Kyllä tämä on niin upeaa katsottavaa, aivan alkaa hymyilyttämään :) Kyllä noi friisit on vaan mahtavia tyyppejä! Itse vuokrasin yhtä puoli vuotta ja hän oli kyllä sellainen nallekarhu <3 Jotenkin tuo noiden askellajien ilmavuus tuo sellaisen omanlaisen fiiliksen! Toki myös omat haasteensa istua siellä, hehheh ;)

    Toivon sulle ja Rinkille paljon hyviä hetkiä jatkoon! Aivan ihana kyllä lukea teidän menosta :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos, ihana kuulla! :) Mulla ei ole kokemusta kuin neljästä friisistä, mutta mitä olen muiltakin kuullut niin rodun edustajat ovat kyllä yleisesti aivan mahtavia ja kilttejä persoonia. :) Ja ainakin Maaiken ja Rinkin kohdalla se pitää paikkansa!

      Olen samaa mieltä askellajeista, nyt kun en ratsasta Maaikella niin usein on mulla aina vatsalihakset tulessa ensimmäiset 5 minuuttia harjoitusravissa... :D

      Kiitos paljon, kiva että olet mukana lukijana! :)

      Radera