21 aug. 2017

Rink: Valmennus 9, viimeinen tältä erää


Ratsastin Rinkillä "viimeistä" kertaa nyt torstain valmennuksessa, viimeistä kertaa nyt siis ennen Saksaa. Tällä viikolla se lähtee, ja palaa takaisin vasta lokakuun lopussa. Ai että tulee ikävä! Rink on niin persoonallinen hevonen: utelias, kiltti, raisu, ihmisrakas, viisas ja lempeä. Tykästyin siihen aika nopeasti ja nyt se on vienyt mun sydämen ihan kokonaan.

Olen kirjoittanut tätä postausta perjantaista asti (okei, olin viettämässä häitä 300 km päässä lauantaina), enkä jotenkin saa ajatuksia puettua sanoiksi. Tuntuu hassulta kirjoittaa "viimeistä" (live)postausta Rinkistä hetkeen. Hevosjuttuja tulee kuitenkin riittämään koko syksyn ajan niin paljon kuin vain ehdin kirjoittaa. Menen huomenna koeratsastamaan yhtä valmentajani asiakkaan hevosta, joka tarvitsee liikuttajaa. Siitä nyt en tietenkään osaa sanoa vielä yhtään mitään, mutta katsotaan millainen hevonen siellä on vastassa! :) Hevosen nimi on muuten Mutteri, nauroin sille vähän... Haha. Sen lisäksi olen sopinut Ässän omistajan kanssa ratsastavani sillä kerran viikossa, ja myös Maaiken omistaja tarvitsee tavallista enemmän ratsastusapua työmatkojen yms takia.

Se vaan tässä bloggaamisessa on huono puoli, että se vie ihan hirveästi aikaa. Varsinkin nyt palattuani kesäloman jälkeen takaisin töihin tuntuu ettei kirjoittamiselle ole ollenkaan aikaa. Viime viikko oli ensimmäinen työviikko, ja tein jo silloin 10 ylityötuntia. Tällä viikolla mulla on töissä koulutettavana uusi työntekijä, kiva juttu tietysti ja pitkällä tähtäimellä saan helpotusta työmäärääni, mutta juuri nyt se vie paljon aikaa... Ei saisi valittaa, jokainen valitsee elämänsä. ;)

Odotin tätä valmennusta kuin kuuta nousevaa! Oli ihana nähdä valmentaja ja saada vähän feedbackia kesän touhuista. Hänen ensimmäinen kommenttinsa oli, että onpa Rink kasvanut! En tiedä unohtiko hän miltä Rink näyttää, mutta ehkä se tosiaan on kasvanut ja saanut ryhtiä 1,5 kuukaudessa jonkin verran. Olihan sen selkä leventynyt 4 cm maaliskuun jälkeen. Rink oli myös kuulemma hyvin tasapainoisen näköinen ja kulki hyvässä muodossa käynnissä ja ravissa.

Jouduimme pitämään valmennuksen lyhyenä, sillä kuuman aamun takia Rink tuntui tosi väsyneeltä ja hitaalta. Sillä ei oikein ollut energiaa, ja normaalisti nykyään hyvin sujuvat laukannostot eivät vain tällä kerralla rullanneet. Tehtiinkin eniten hommia käynnissä, neliöllä jossa mun piti kääntää 90 asteen kulmaa ajatellen, pitää huoli ettei Rink käänny lapa edellä ja että takajalkojen poljenta säilyy. Ravissa ajattelin vähän samaa, mutta käänsin pikku hiljaa pitäen Rinkin aika suorana, vaikkakin ajatellen sisäpohkeen ympäri.

No, videolta näette miten meni. Lämpötila lähenteli +25 jo yhdeksältä aamulla ja Rink oli tosiaan hidas sekä vähän vaisu, sellaista se välillä on. Olen kuitenkin todella tyytyväinen tähän(kin) valmennukseen. Tykkään valmentajastamme todella paljon, "huonosti" menneestä valmennuksesta huolimatta olin jälkeenpäin iloinen ja tunsin saaneeni paljon kannustusta ja apua. Valmentajallamme on taito lukea hevosta ja vielä kun sanoin Rinkin tuntuvan epänormaalin hitaalta, niin hän laski vaikeusastetta entisestään ja ymmärsi tilanteen. Sain neuvoksi jatkoa ajatellen tällaisina päivinä unohtaa omat vaatimukset ja sen "tönkön kouluratsastajan mentaliteetin", ja vain pitää hauskaa. Ponityttömäisesti kannustaa hevonen eteenpäin ja lähteä vaikka maastoon laukkailemaan. No, se nyt ei meillä tässä vaiheessa ennen Saksan matkaa ollut mahdollista, mutta jatkoa ajatellen.

Huonoina päivinä on tärkeä nähdä ne hyvät puolet, ja siinä olen yleensä aika hyvä. Toisaalta jos olisin ratsastanut tällä kerralla yksin, olisin luultavasti ollut paljon huonommalla fiiliksellä ratsastuksen jälkeen. Nyt sain kuitenkin vaihtaa valmentajan kanssa ajatuksia sekä loppukäyntejä kävellessä, että vielä kahvikupin ääressä. Olen sanonut tämän varmaan useasti aiemminkin, mutta olen niiiin tyytyväinen ja iloinen löydettyäni näin hyvin meille sopivan valmentajan!

Keskiviikkona näen Rinkin viimeisen kerran ennen Saksaa... Haikeaa, mutta sillä menee varmasti hyvin siellä! Paikka, missä kokeet järjestetään, on aivan MIELETTÖMÄN upea. Huhhuh, en malta odottaa loppukokeita ja reissua sinne!

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar