Mihin sitä satulaa enää edes tarvitsee?

Kaikki kuvat © Petra Lönnqvist, Hestafoto, kiitos!

Maaikella on nyt menty kuukausi ilman satulaa, ja ainakin oma tasapainoni on parantunut hurjasti! Ei se vieläkään priima ole ja teen ihan suosiolla suurimman osan laukkasiirtymisistä käynnin kautta, mutta kelvatkoon. :) En muista olenko täällä kertonut, mutta Maaike sai siis hiertymän satulavyöstä ja sitä parannellessa sillä on menty ihan täysin satulatta niin koulutreenejä kuin maastoreissujakin. Omistajakin mulle ihan innoissaan kertoi miten hänen tasapainonsa on parantunut ja kuinka hyvältä Maaike tuntuu tällä hetkellä. Olen ihan samaa mieltä, Maaike on selvästi ollut tästä vaihtelusta mielissään ja sen hankalampi vasen laukka on saanut hurjasti lisää voimaa ja pyöreyttä. Toisaalta myös satulattomuus tuo mukanaan vähän takapakkia, sillä ainakin itse huomaan etten jaksa ratsastaa Maaikea samanlaisella energialla kuin satulan kanssa ja se näkyy ajoittaisena hipsutteluna ja luovuttamisena. "Aijai kun on nyt rankkaa, otetaanpas käyntipaussi." :D

Nämä kuvat ovat viime keskiviikon pikaratsastukselta, siltä kerralta kun mulla oli Suomesta vieraanani Daniela ja Petra. Kuvaustouhuissa meni aika kauan ja tytöillä oli kiire lennolleen, joten ratsastin vain parisenkymmentä minuuttia kevyen läpiratsastuksen. Daniela sai myös kokeilla ratsastaa ja taisi tykätä Maaikesta kovasti! Se on niin kiltti hevonen, että selkään voi laittaa kenet tahansa ja Maaike mukautuu ratsastajan tarpeisiin sopivaksi. En yhtään ihmettele, miksi omistajaperhe Maaiken osti - se on täydellinen perhehevonen!

Hevosen ostosta puheen ollen, olen pähkäillyt todella paljon millaisen hevosen sitten joskus ostan. Selväähän on, että ponitytön haave toteutuu kyllä joskus. Milloin, se on sitten toinen asia. Ehkä viiden, ehkä kymmenen vuoden päästä. Olen nyt siinä vaiheessa elämää, että lasten saanti alkaa pikku hiljaa olla toiveissa. (Älkää kuitenkaan please yrittäkö bongailla raskausvatsaa vielä hetkeen, ilmoitan kyllä sitten kun se on blogin ja heppailun kannalta ajankohtaista. :D) En halua omistaa hevosta ja elää pikkulapsiarkea samaan aikaan, joten sen takia en ole vienyt vielä hevosaikeita sen pidemmälle.

Mutta niin, millainen hevonen?

Nyt kun olen reilu pari vuotta friisillä ratsastanut ja tällä hetkellä käytössäni on kaksi upeaa yksilöä, alan kallistua friisiläisen puoleen. Älä koskaan sano ei koskaan jne, voi tietysti olla että puoliverisen ostaminen onkin järkevämpää, mutta nyt kun silmä ja kroppa on tottunut friisiläisen liikkeisiin niin harva puoliverinen aiheuttaa samaa wow-elämystä. Sitä ei toki ole kieltäminen, etteikö friisiläisissä ja puoliverisissä olisi eroja niin hyvässä kuin pahassa ja ratsastuksellisesti voisikin olla järkevämpää ostaa peruspuokki. Friisiläisissä on niin paljon eroja rakenteen, liikkeen ja kaiken muun suhteen, että sopivan friisin löytämiseen tulee varmasti kulumaan ikuisuus. Nyt Rinkin myötä mua on alkanut houkuttamaan ostaa itsekin nuori, 3-4 vuotias friisi suoraan Hollannista. Hintaa on näillä laadukkailla nuorilla jo aika paljon, saatika sitten jos lähtee ostamaan valmiiksi koulutettua, laadukasta friisiä. Oria en "riesakseni" jaksa hommata, ja kokovaatimuskin on (yli 165 cm, mieluiten 167-170 cm), joten näillä kriteereillä sopivin vaihtoehto voisi olla ster-tittelin saanut ruuna.

Puoliverinen sitten... Aiemmin mulla oli tälle tietty ajatus, mutta nykyään en rehellisesti sanottuna osaa nähdä itseäni puoliverisen omistajana. Jos kuitenkin puokkiin päädyn, niin yli 165 cm korkea kaunis allroud-ruuna olisi mulle hyvä match. Sellainen, joka menee koulua MsvB-tasolle (VaB Suomessa, vai?) ja hyppää 110 cm. Ei sillä, että mulla hinkua estekisaamiseen olisi (ainakaan nyt), mutta olisi kiva että hevonen on sitten sellainen jolla voi tehdä kaikkea.

"Se tunne kun ohjat jää jumiin polven alle"

No, nää on näitä, haaveita. Joku on joskus sanonun ettei niistä kannata puhua ääneen sillä silloin ne eivät voi toteutua (tai joku lyttää haaveet parhaansa mukaan). Haaveilu on kuitenkin ihanaa, ja mistä sitä tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu? :)