24 feb. 2018

Vaatimustaso nousee


Mutterin treenit ovat menneet uudelle levelille. Se on nykyään niin hieno ja miellyttävä ratsastaa. Valmentajamme on alkanut vaatimaan meiltä entistä enemmän. Samalla kun vaatimustason nosto tuntuu hyvältä on valmennuksista tullut todella rankkoja ja välillä tuntuu etten osaa yhtään mitään. ;) Mukavat sunnuntairatsastelut ovat ohitse.

Nämä kuvat ja videot ovat muutaman viikon takaa itsenäisestä treenistä.






Meillä oli aivan mahtava valmennus tällä viikolla! Ensimmäistä kertaa elämässäni joku selitti minulle miten oikeaoppinen takaosakäännös tehdään ja miltä sen kuuluu tuntua. Silloin joskus kauan sitten ratsastuskoulussa niitä kyllä tehtiin, mutta lähinnä "tee takaosakäännös"-käskyn kera. Ei kukaan silloin opettanut miten se tulee oikeasti ratsastaa. Valmentajallani on mahtava kyky selittää asiat niin, että ne oikeasti ymmärtää. Hän kertoo heti jos jokin menee oikein (ja myös väärin) ja kysyy multa tunsinko eron. 

Ensin kävimme takaosakäännöksen läpi teoriassa valmentajan samalla piirtäen hiekkaan hevosen "jalat" ja miten niiden tulee liikkua, millaiset avut mun tulee antaa ja mitä EI saa tapahtua. Yleiset virheet takaosakäännöksessä ovat (ainakin meillä) joko ettei takaosa polje ollenkaan tai että takajalat karkaavat ulos. Sain kuulla välittömästi kun takajalka lähti seilaamaan ja muutaman kerran jälkeen oikeasti ymmärsin miltä se tuntuu. Kunnon "eye-opener, tajusin miten iso rooli ulkopohkeella on ja sen jälkeen homma oli sillä selvä, takaosakäännökset alkoivat sujumaan. 





Otimme ajatuksen takaosakäännöksestä mukaan myös laukkatyöskentelyyn. Ratsastin voltilla, jota pienensin ulkopohjetta käyttäen. Mutteri kokosi itsensä tavalla mitä en ole ennen sen kanssa tuntenut. Muutaman hyvän laukka-askeleen jälkeen ratsastin eteen "ulos" voltilta, ja sitten uudestaan. Ihan mahtava fiilis kun Mutter oli täysin kuulolla, teki kaikkensa. En edes tiennyt siltä löytyvän tuollaista kokoamiskykyä, huh mihinköhän se vielä yltää? Saimme valmentajalta paljon kehuja ja saatesanoina tämän olleen hyvä "baby piruettgalopp".









Juttelimme myös vähän koulukisoista. En vielä tarkalleen tiedä milloin starttaamme ensimmäisen kerran, luultavasti huhtikuun lopussa jos ei maalis-huhtikuussa ole lähiseudulla mitään harjoituskisoja. Ensimmäinen/-set startti otetaan joku minulle tuttu + turvallinen HeB-luokka, "sellainen minkä osaat silmät kiinni". Tavoitteena kuitenkin startata HeA kesään mennessä. Valmentajamme mielestä jos Mutter vain jatkaa kehittymistä näin hyvin niin syksyllä MsvC ei todellakaan ole ongelma (MsvC on lähes HeA-tasoinen luokka). No katsotaan nyt, kunhan selvitään meidän ensimmäisistä ulkopuolisista kisoista edes siitä HeC/HeB-luokasta. ;) Mutterista ei ikinä tiedä, se on välillä niin kova kyttäämään ettei siihen saa mitään kontaktia jos se oikein pelästyy. Toisaalta vieraassa paikassa kaikki asiat ovat uusia - ehkä parempi kuin jokin outo asia kotimaneesin nurkassa.

Ensi viikon missiona on siis koota jotain kisakalenterin tapaista, tilata lisenssit ja ehkä jo ilmoittautua ensimmäisiin kisoihin. Kääk!




Päivän loppukevennys



Päivän asu:
Kypärä - Back on Track Eq3
Paita - Kingsland
Takki - CRW
Hanskat - Roeckl
Raippa - Fleck Carbon Composite
Housut - GhoDho Jenna (saatu yhteistyön kautta)
Saappaat - Mountain Horse Victoria
Kannukset - Lorenzini

Loppuun jotain vähän erilaista - tein ääniraidallisen treenivideon englanniksi, sitä kun kovasti toivottiin Youtuben/Instan puolella viime kesän ensimmäisen vastaavan (suomenkielisen) jälkeen. Ei ollut helppo nakki tää mulle ja jäädyin jo muutaman minuutin jälkeen, ottakaa vaikka äänet pois jos tulee liian kova myötähäpeä. ;) Yritin ainakin!

8 kommentarer:

  1. Hei!

    Mahtavaa, että kehitytte Mutterin kanssa kohti haastavampia tehtäviä. Jokainen ratsastaja tunnistaa tuon tunteen "äh, en osaa mitään" kun noustaan sille seuraavalle tasolle. Epämukavuusalueelle pitää mennä, vaikka välillä tulee toivoton ja avuton olo kun tekeminen takkuaa. Silloin on hyvä muistaa, miten monta aluksi vaikealta tuntunutta vaikeaa asiaa on ratsastuksessa jo oppinut.

    Kilpailuihin ilmoittautuminen on mielestäni teille se looginen seuraava askel. Onko mahdollista päästä ratsastamaan kisapaikalla kerran tai pari ennen kilpailuja?

    Videosta pidin kovasti. Puhut ihanan selkeästi ja rauhallisesti. Selität hyvin mitä teette ja miksi. Ja englantisi kuulosti erinomaiselta!

    Teimme torstaina harjoitusta, jossa maneesin ura piti jakaa mielessä neljänneksiin, sivun keskipisteestä seuraavan sivun keskipisteeseen. Ensimmäinen neljännes tuli ratsastaa avotaivutusta, seuraava vasta-asetuksella hevonen suorana ja kolmas pohkeenväistöä - ja tätä toistettiin. Taivutukset saivat olla suhteellisen loivia ja kulmissa vielä loivempia. Aloitimme käynnissä, mutta kun saimme tehtävästä kiinni, siirryimme harjoitusraviin. Oletko tehnyt Mutterilla jotakin vastaavaa? Jos et, niin kokeile ihmeessä!

    Ratsastin kaksi tuntia peräkkäin. Ensin rakkaalla "prinsessallani", jolla olen ratsastanut valtaosan tunneista tänä vuonna. Toisen tunnin ratsastin prinsessan tarhakaverilla, jonka satulassa olen ollut viimeksi elokuussa 2015. Hämmästyttävintä oli, että jälkimmäisellä tunnilla onnistuin harjoituksessa paremmin. Niin ihanaa kuin onkin saada ratsastaa samalla hevosella usein, on äärimmäisen opettavaista kavuta myös jonkun muun hevosen satulaan.

    Jälkimmäinen tamma "pakotti" minut istumaan suorana keskellä satulaa, katsomaan eteenpäin (ainakin suurimman osan aikaa) ja ratsastamaan pohkeella. Erityisesti laukassa tamman meno nimittäin muuttui heti, jos unohdin pohkeen ja/tai jäin kädellä kiinni ohjaan (kuten videolla totesit: "ride with your legs"). Liike meni tuolloin enemmän ylös- kuin eteenpäin. Kun muistin pohkeen, tamma "nousi" taas ylös ja eteni tasapainossa - kunhan myös istuin keskellä satulaa, suorassa.

    Aurinkoisia päiviä ja miellyttäviä ratsastuksia!

    Maarit L. 😊

    SvaraRadera
    Svar
    1. Tuo on niin totta. Jos miettii ihan vain muutama vuosi taaksepäin omaa osaamistaan, niin kehitystä on tapahtunut!

      Kisapaikkoja on ympäri Tukholmaa eikä meillä ole omaa traikkua (tai edes vetoautoa, joten lainakaluston varassa ollaan ihan täysin...), joten vieraassa paikassa harjoittelu ei valitettavasti ole mahdollista. :/ Soitellen sotaan vain! :D

      Hyviä harjoituksia, kiitos vinkistä täytyy kokeilla. Tykkään itse tehdä nopealla tahdilla eteen tulevia tehtäviä jolloin hevonen pysyy hereillä ja kuulolla, esim. pohkeenväistö-pysähdys-peruutus-voltti-avotaivutuskomboa uraa pitkin. :)

      Sinulla on ollut loistavat ratsastustunnit! Ja huh, itse en kyllä varmaan edes jaksaisi ratsastaa "täysiä" kaksi tuntia putkeen - olen vähän mennyt pilalle näiden "raakileiden" kanssa, kun me tehdään töitä max 30 min kerralla ja nekin 5-10 minuutin pätkissä. :D

      Radera
  2. Sun blogia ja instaa on ihana seurata, oot ehdottomasti yks inspiroivimmista ratsastajista joita tiedän ja sulla on niin upeat hevoset ratsastettavana! ♥

    SvaraRadera
    Svar
    1. Oi että, kiitos ihanasta kommentista! <3

      Radera
  3. Ihan offtopic, mutta mitä materiaalia tuo teidän maneesi on? Ihan mielettömän valoisan näköinen! Mutter on upea ja oot tehnyt sen kanssa hienoa työtä, kiva seurailla teidän matkaa täältä blogista :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Tuo on vanha kasvihuone, että ihan taitaa olla lasia katto ja seinät jotain kovaa muovia! :D Se on kyllä aivan ihanan valoisa ja nyt jo tarkenee ratsastaa kevyemmällä vaatetuksella aurinkoisina päivinä. Jos ulkona on -5, niin maneesissa on ainakin +5 tai jopa enemmän. Haittapuolena toki sitten se, että kesällä se on oikeasti kuin kasvihuone ja pohja kuivuu/pölyttyy... :/

      Kiitos, kiva kun olen saanut sinut lukijaksi! :)

      Radera
  4. Ihania kuvia ja kiitos päivän nauruista "Päivän loppukevennys" kuvalla :-D.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos! :D ei sitä suotta sanota, että hevonen peilaa ratsastajaansa (tai toisinpäin...)

      Radera