6 dec. 2016

Karvainen paita ja muita lifestyle-bloggaajan virheitä


Yksi meidän talouden ostetuimpia kotitaloustarvikkeita ovat teippiharjan vaihtorullat. Silti ne ovat aina loppu tai sitten on koko rulla kadoksissa. Näköjään sitä rullaa ei ollut olemassakaan näissä kuvissa. Onneksi Photoshop pelastaa ja sain poistettua pahimmat karvatukot, mutta en jaksanut alkaa piipertämään joten kärsikää. Ei tämä blogi ole mikään täydellistä illuusiota ylläpitävä valkoinen lifestyle-blogi! Tai ainakaan tarkoitus ei ole olla. (Näköjään juurikasvukin pitää taas värjätä eikä tuon aluspaidankaan tarvitsisi tuolta paidan helman alta kurkkia...) Välillä ehkä on vähän, olenhan tylsä ja en kerro kaikkia paheitani teille. ;) 

Mutta just nyt on täydellisyys kaukana tästä kaikesta. Elin koko loppusyksyn siinä uskossa, että muutamme vasta uuden vuoden aattona. Viime lauantaina sain sitten kuulla, että muutto on joulukuun kolmantena viikonloppuna. Reilun viikon päästä. Öö... Kiva. :D Olen pakannut tasan kaksi laatikkoa, ja tämän illan kovana tavoitteena oli pakata kolme. Koko tuleva viikonloppu on siis pyhitetty lempihommalleni, pakkaamiselle. Eikä siinä mitään, mutta olen kotona vain sunnuntain sillä pe-la huitelen työpaikan kanssa konferenssissa Keski-Ruotsissa.

Puhutaanko seuraavaksi vaikka tästä pimeydestä? Aivan järkyttävän kamalaa. Joka vuosi se iskee vasten kasvoja kuin märkä rätti. Vuosi toisensa jälkeen se on yhtä iso ja kova yllätys/järkytys. Aurinko nousee kivasti puoli yhdeksän aikaan, jolloin olen ollut töissä jo 1,5 tuntia ja se laskee varttia vaille kolme jolloin on vielä kolme tuntia siihen, että olen kotona. Jepjep, onneksi Floridan matkaan on enää reilu kuukausi aikaa.

Työt... Yksi murheenkryyni joka vuosi ennen joulua. Kaikki projektit on saatava päätökseen ja toimitettua asiakkaalle, sillä elämähän toki loppuu vuoden vaihtumiseen. Ainakin yritysmaailmassa kun laskut tulee saada matkaan ja vuoden tulos varmistettua. Eli teen nyt sellaista 65-tuntista työviikkoa. En toki fyysisesti, mutta työmäärä on tuo. Normaaliolosuhteissa laskutus on 45-50 h/viikko.



Blogi on jäänyt aivan viimeiselle sijalle tässä kaikessa, pyydän nöyrästi anteeksi. Kuvanmuokkausurakkaa on vieläkin jäljellä reilun viikon takaiselta SIHS-rupeamalta, ja postauksiakin siitä aiheesta olisi vielä tulossa ainakin pari kappaletta. Mutta kiinnostaako teitä lukijoita enää ne jos tapahtumasta on aikaa jo useampi viikko? Kraah. Onpa mulla vielä syksyn metsämenninkäiskuvauksista kaikki kuvat muokkaamatta, paitsi siis ne "previewit" mitkä valokuvaaja mulle lähetti.

Hevoselämä sitten?

Näin hiljaista ei ole sillä saralla ollut useampaan vuoteen. Kun mulla ei ole "oikeaa" vakkarihevosta ja Maaikenkaan kanssa en ole hirveästi mitään tehnyt. Niitä muutamaa pimeää maastoreissua lukuun ottamatta, joilta ei tietenkään saa muuta materiaalia kuin "hei, kävin kävelemässä maastossa, oli perseestä". Meidän talli on karanteenissa pääntaudin takia ja näin ollen yksärit eivät saa käyttää maneesia ja kenttä on umpijäässä/mutakerroksen kuorruttama/lumiloskaa täynnä (valitse jokaiselle päivälle haluamasi vaihtoehto) = liikutus on maastoilua pimeillä asfalttiteillä. Tai varovaista ratsastusta liukkaalla pellolla. Olisi nyt sitten jompi kumpi - lunta ja pakkasta tai sulaa ja märkää, mutta ei kun sää vaihtuu ihan koko ajan. Eilen oli +8, tänään -5. Yritä siinä sitten treenata koulua. Onneksi Maaike sentään on ollut terve *kopkop* ja muutenkin karanteenijärjestelyt ovat toimineet hyvin, mutta onhan tämä todella syvältä jos rehellisiä ollaan.

Toivottavasti hevoset paranevat ja maneesi avautuu pian käyttöömme. Mulla on ihan kamala hinku päästä ratsastamaan kunnolla! Nyt joululomalla (tai se mikään loma ole, yksi vapaapäivä, ihana tämä vuosi) pääsen ratsastamaan Maaikella päivittäin kahden viikon ajan. Kovasti oli suunnitelmia sillekin ajalle. Koulu- ja estevalmennuksia ja peräti yhdet (harjoitus)estekilpailut. Mutta saa nähdä miten tilanne etenee vai meneekö koko sekin aika pohjien ja pimeyden kanssa taistelemiseksi.



Huomaatteko tän mun positiivisuuden? :D Anteeksi. Mutta ei mulla ole edes uusia hevoskuvia mitä laittaa tänne, joten nämä nolot poseerauskuvat kelvatkoon. Kai näistä voisi höpistä vaikka mitä ja kertoa miten ihanat rakkausfarkut ovat ja kenkiä on metsästetty ja ebay-ninjailtu kissojen ja koirien kanssa (ei oikeasti ole), mutta ei musta ole siihen. Voin mä tuosta paidasta kuitenkin kertoa kun se hevosiin liittyy, että ostin sen SIHS:stä ja rakastan näitä Kingslandin peruspaitoja. Ostin viime vuonna myös tällaisen, mutta angoravillaisen. Nyt löytyi samasta kaupasta (Börjes Tingsryd) toinen, puuvillainen neulepaita edulliseen hintaan. Toistaiseksi tämä on toiminut hyvin työpaitana (ja kissan karvamagneettina), mutta tarkoitus on käyttää tätä myös ratsastuksessa toppaliivin alla.


Tällaista tämä on, ei koko ajan jaksa eikä voi olla positiivinen. Tämä marraskuusta helmikuuhun kestävä kaamosaika on osa elämää, ja paras resepti siihen on höllätä otetta (ei niin helppoa perfektionistina), sytyttää pari kynttilää, avata skumppa ja kaivaa kaapista suklaakätkö esiin. Tämä vuosi on ollut ihana, nämä viimeiset viikot tulevat olemaan tapahtumarikkaita ja kivoja, ja ensi vuodesta tulee mahtava. Kyllä tästä taas selvitään, eikö! ;)

6 kommentarer:

  1. juuei, on täälläkin samankaltaisia sääolosuhteita :D
    toissapäivänä oli aamupäivästä plussaa, lumia suli, vettä tippu taivaalta, sitten iltapäivästä nousi pieni pakkanen = liukasta. Eilen sitte vielä päätti sääherra puhaltaa 20 pakkaset kovilla tuuliolosuhteilla. Ja tänään on taas melkein nollakeli. :D että sellasta täällä Suomessa.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Mä ihmettelinkin niitä keskusteluja mitä hevoselle pukea päälle -25 asteen pakkasilla, että eihän se nyt ole ajankohtaista? :D Apua, täällä tuntuu -1 jo tosi kylmältä kun meren lähellä asutaan...

      Radera
  2. Blogien esittelypostaus #2 on julki, käykäähän lukemassa mielipiteeni blogeistanne!

    Joulukalenteri: Lukemani blogit #2

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos, kiva kun olet panostanut ja kiitos esittelystä! :)

      Radera
  3. Kyllä vielä kiinnostaa sihs postaukset, vaikka aikaa onkin kulunut:))

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiva kuulla! :) tässä on nyt ihan tosi iso urakka pakkaamisen ja muuton kanssa, mutta jospa ehtisin ensi viikolla saamaan yhden postauksen aiheesta ulos.

      Radera

Valitettavasti blogiini tulee paljon spämmi- ja roskapostikommentteja, joten sanavahvistus on käytössä ainakin toistaiseksi. Pahoittelen lisävaivaa, toivottavasti se ei estä sinua jättämästä kommenttia.