1 juni 2017

Jännitysnäytelmä


Voi voi, maanantain treenikerta meni kyllä ihan penkin alle. :D Kentällä oli esterata, yhtä hevosta juoksutettiin ja niiden lisäksi kentällä oli 2-3 muuta ratsukkoa. Rink oli jännittynyt kuin viulun kieli, tarkkaili koko ajan muita hevosia, kulki alitemmossa ja pää korkealla. En saanut siihen oikein kontaktia ja ratsastus meni lähinnä siihen, että teetin paljon siirtymisiä, pysähdyksiä, kaarteita ja voltteja.

Toki Rinkillä menee aina vähän aikaa rentoutumiseen, joskus riittää pari kierrosta ravia ja se jo asettuu, välillä menee vartti. Tällä kerralla ratsastin puoli tuntia ja vasta sitten se alkoi kuuntelemaan ja rentoutumaan. Kuvaaja joutui lähtemään puolessa välissä ratsastusta, joten lopun rennommasta menosta ei ole kuvia. No vaihtelua elämään, tällaista tämä arki nuoren orin kanssa välillä on.

Pyrin pitämään melko hyvän etäisyyden muihin hevosiin. Siinä oli kyllä haastetta, varsinkin kun piti puikkelehtia esteiden välissä. Sain kuitenkin ihan hyviä pätkiä loppua kohden. Sellaisia, että kehtasi lopettaa ja molemmille jäi hyvä fiilis.

Näinä päivinä ei auta muu kuin "gilla läget", eli hyväksyä tilanne ja tehdä parhaansa. Laskee vaatimustasoa ja tavotteita, silloin on tärkeintä ratsastaa hevonen sinne minne ratsastaja haluaa ja pyrkiä edes vähän rennompaan menoon. Tällaiset ratsastuskerrat ovat hyvää harjoitusta ja Rink pääsee näkemään eri asioita ja tilanteita. Jokainen ratsastuskerta on arvokas ja opettaa jotain. Ainakin ratsastaja oppii kärsivälliseksi jos ei muuta. ;)





2 kommentarer:

  1. "Gilla läget" on hyvä ilmaus - ja asia joka tulee jokaisen ratsastajan eteen aina silloin tällöin. Kuten totesit, niistäkin kerroista voi oppia jotakin, ainakin kärsivällisyyttä jos ei muuta. :-)

    Kahdessa viimeisessä kuvassa Rink on minusta jo rennomman oloinen. Oliko?

    Kuvaamasi tilanne oli kyllä todella haastava, minusta jo esterata tai juoksutettava hevonen tai ne 2-3 muuta ratsukkoa olisivat olleet ihan yksinään riittävä hämmästelyn kohde mutta teillä oli kaikki kolme yhtä aikaa! :O Toisaalta erilaisia tilanteita tulee vastaan joten hyvähän niihin on tottua kotona...

    Minua taas nauratti tiistain tunnilla kun siirryimme sateen alta maneesiin ja herrasmies 21 vee katsoi korvat tötteröllä sitä yhtä ainokaista ristikkoa siihen malliin että joko hypätään... Oli sitten hänen tyytyminen "vaan" laukkavoltteihin ja vastalaukkoihin. :-)

    Iloista perjantaita!
    Maarit L. :-)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Viimeinen ravikuva on vielä aika keskeltä ratsastusta, mutta siinä on menossa hetkellinen rentoutuminen. Näitä hetkiä oli siellä kaoottisuuden välissäkin! :D Ja tuo viimeinen käyntikuva on kuten arvasitkin vähän sieltä loppupuolelta kun Rink oli rennompi.

      Kyllä näissä tilanteissa tulee mietittyä miten me tulevaisuudessa pärjätään kisaverkassa, mutta eiköhän Rink totu näihinkin tilanteisiin. Viimeistään siellä Saksassa sitten... ;)

      Mukavaa viikonloppua! :)

      Radera