15 aug. 2017

Peltoralli - paras asia maailmassa!


Laidunkausi on nyt ohi ratsastuskouluhevosten osalta, ja se tietää pellolla baanailua! Maaiken tallin lähellä on kaksi isoa laidunta joilla molemmilla on kokoa jotain 300 m * 600 m luokkaa. Pelloilta löytyy myös helppoja maastoesteitä, joten se on täydellinen paikka hauskanpidolle!

Rinkin kanssa ei olla enää maastoiltu ja summer bucket listin maastossa laukkaaminen jää nyt syksylle/ensi vuodelle, sillä Rinkin omistaja päätti pari viikkoa sitten ettemme enää maastoile ennen Saksaan lähtöä - ihan vain varotoimenpiteenä. Jonkun mielestä ehkä turhaa höösäämistä ja olin itsekin ensin vähän harmissani (varsinkin kun tallimme 2 km pitkä ihana hyväpohjainen ratsastustie valmistui juuri), mutta riskien minimointi on tässä tilanteessa enemmän kuin paikallaan. Se Saksan reissu on kuitenkin niin iso juttu kaikin puolin - Rinkin tulevaisuus siitosorina, taloudellinen puoli, monen vuoden työ - turha ottaa yhtään riskejä muutama viikko ennen. Tottakai Rink voi katkaista jalan vaikka karsinassa ja jossitella voi aina, mutta näin me nyt teemme.


Maaike oli aivan täpinöissä päästessään pellolle! :D Kuten yllä olevasta kuvasta huomaa, aluksi oli vähän jännittynyttä menoa korvat tötteröllä. Lyhyen alkuverkan jälkeen laukattiin hissukseen (Maaiken mielestä) parisataa metriä suoraa pitkin edes takaisin muutaman kerran. Maaike nosti laukan melkein ajatuksen voimalla, myötäsin vain ihan vähän ohjasta niin se ampaisi eteen. Hidastuskin onnistui melkein yhtä hyvin, jarrutin vain istunnalla ja sanoin hou - okei, ehkä vähän pidätin myös ohjalla... ;) Mutta Maaiken kanssa on niin ihana tehdä vähän tällaista "villimpää" kun se kuitenkin pysähtyy heti just silloin kun ratsastaja haluaa. Muutaman metrin jarrutusmatkalla, mutta koskaan ei tarvitse pelätä sen lähtevän käsistä.






Ensimmäisten baanailujen jälkeen rauhoitin menon vähän, laukattiin pienemmällä alueella ja hidastin vauhtia. Sitten oli aika hypätä! Tultiin ensin pieni "sarja", kaksi matalaa tukkia joiden väliin mahtuu 1-2 laukka-askelta. Maaike oli ihan innoissaan ja hyppäsi seuraavan esteen ihan mielettömällä powerilla! En ole hypännyt sillä pitkään aikaan, varsinkaan näitä maastoesteitä, joten jännitin vähän... En ole vieläkään tottunut, ettei Maaike enää kyttää tai epäröi hypätä! Muistan hyvin ajan kun se pelkäsi tavallista okseria ja ei olisi voinut kuvitellakaan hypätä näitä "pelottavia" esteitä.



 
Hypättiin tukki/rengaseste kolme kertaa ja alemman kuvan rengaseste kaksi kertaa. Niin hauskaa!



Hyppäämisen jälkeen pidensin jalustimia pari reikää ja tuuppailtiin hetki koulua. Maaike lähti näissä kuvissa painelemaan vähän reilumpaa ravia pikku hiljaa karaten tuntumalta, mutta itse en osannut muuta kuin nauraa ennen kuin tajusin vähän hidastaa ettei se ihan juokse pitkänä kuin mäyräkoira. Ihanaa kuitenkin kun löytyy energiaa! :D 







Yötä päivää laiduntaminen on tehnyt tehvänsä, kohta alkaa kesäkilojen sulattelu. ;) (molemmilla)



Lopuksi päästin Maaiken vielä laukkaamaan täysiä pellon pitkän sivun ja ai että nautimme molemmat! Tällaisesta osasin vain haaveilla pikkutyttönä: mustalla upealla hevosella laukkaaminen auringonlaskuun. ;) 




Mulla alkoi eilen työt neljän viikon kesäloman jälkeen. Miten voikaan aika mennä niin nopeasti? Ihan kuin ei olisi mitään lomaa ollutkaan. Ei ehkä ollut hyvä idea lähteä kuvaamaan friisinäyttelyitä loman viimeisenä päivänä, nyt mulla on koneella melkein 900 kuvaa upeista friiseistä odottamassa renssaamista ja muokkaamista. :D No, kaikki aikanaan. Tulevana viikonloppuna edessäni on ensimmäinen keikka häävalokuvaajana (jännittävää!), joten ne kuvat menevät prio-listassa luonnollisesti ensimmäiseksi. Täytyy yrittää ehtiä sitä ennen vähän purkaa kuvajonoa, sieltä löytyy aika kivoja kuvia myös Rinkistä... <3

Jaaritusjaaritus, nauttikaahan kesän (toivottavasti ei) viimeisistä lämpimistä päivistä oikein kunnolla! Itse suuntaan taas Maaiken luokse suoraan töistä. Aurinkoista päivää!

4 kommentarer:

  1. Mahtavasti
    Aivan
    Aidosi
    Innoissaan
    Kirmaa
    Esteitä

    Ihania kuvia! Tuli itsellekin iloinen ja hyvä mieli - teillä oli hauskaa! 🙆 Aika menee käsittämättömän nopeasti. Siksi onkin niin tärkeää tehdä niitä kivoja asioita mistä tykkää ja muistaa nauttia hetkestä. Mukavaa viikon jatkoa!
    Maarit L. 😊

    SvaraRadera
    Svar
    1. Oli kyllä mielettömän kivaa! :) Maaike on ihana hevonen kun sillä voi tehdä kaikkea monipuolisesti ja turvallisesti. Mukavaa viikkoa sinulllekin! :)

      Radera
  2. Svar
    1. Kiitos! :) Oli kyllä loisto reissu, ihana kun saatiin kuvia. :)

      Radera