5 aug. 2017

Road trip: Norway, Preikestolen

Morgedal - Paikkojen nimiä klikkaamalla pääset katsomaan reittiä Google Mapsista!

Norja ilahdutti jälleen! Neljä yötä, 2300 ajettua kilometriä. Aika tehokas ja tiivis, raskaskin, mutta niin ihana reissu! Lähdimme Norjaan appiukon asuntoautolla kahden päivän varoitusajalla. Meidän oli tarkoitus lähteä äkkilähdöllä Välimerelle, mutta en periaatteestakaan maksa viikon reissusta kahden tähden hotellista 800 e/naama, joten se suunnitelma kariutui alkuunsa. Olisihan sitä lämpöä kaivannut tämän surkean kesän keskelle aika kovasti ja Norjan sateiset säät eivät ehkä olleet ihan sitä mitä kesälomalta halusin, mutta maisemat olivat sitäkin upeammat.

Reittimme oli Tukholma - Oslo - Preikestolen - Flåm - Oslo - Tukholma. Ajoimme päivässä 6-12 tuntia, pisin siirtyminen oli Oslon ja Preikestolenin välillä kapeita ja mutkaisia teitä pitkin jolloin lähdimme Oslosta klo 12.30 ja olimme perillä puolen yön jälkeen. Yksi tie oli suljettu, joten puolen tunnin "oikotie" vaihtui kahden tunnin kiertoreitiksi. Asuntoautolla ajaminen ei ole ihan niin sutjakkaa, henkilöautolla välimatkat olisivat varmasti taittuneet paremmin.


Yövyimme ensimmäisen yön Oslossa hotellissa, Scandic Holmenkollen Parkissa. Aivan ihana hotelli korkealla Oslon yläpuolella, Holmenkollen-hyppyritornin juurella. Näköalat olivat mielettömät (joskin meidän huoneesta ei näkynyt muuta kuin vastakkaisen talon seinä :D), ja aamupala paras sekä suurin tähän asti kokemani. Hotellista löytyi myös iso hyvin varusteltu kuntosali sekä spa-osasto, mutta näihin en ehtinyt sen tarkemmin tutustumaan. Matkan päätavoitteena oli nimittäin Stavangerin lähellä oleva Preikestolen, jonne lähdimme ajamaan heti seuraavana päivänä aamupalan jälkeen.

Matka oli pitkä ja mutkainen, kapeita serpentiiniteitä ylös alas tuntureita ja vuorenrinteitä pitkin. Mulla on aika pahakin korkeanpaikankammo, joten olin ison osan matkasta aivan kauhusta kankeana. Taisin pari kyyneltäkin tirauttaa. :D Onneksi oli hyvä, peloton kuski ison auton puikoissa.

Valle

Myklevatnet, Rysstad






Maisemat matkan varrella olivat aivan mielettömän upeita! Vesiputouksia, korkeita vuoria, suloisia lampaita, vuorijärviä... Koko ajan piti pysähtyä ja se tietysti verotti matka-aikaa. :D Meidän piti olla perillä Preikestolenin luona illalla yhdeksän aikaan, mutta kuten alussa mainitsin, yksi vajaa 20 kilometrin tienpätkä oli suljettu joten jouduimme ajamaan ympäri 75 km. Välimatkat eivät kuulosta niin pahoilta, mutta tuokin 75 km kulki välillä niin kapeita teitä pitkin, että matkaan meni melkein pari tuntia. Lopulta olimme perillä Preikestolenissa siinä puolen yön aikaan, mutta parkkipaikalla ei saanut olla yötä asuntoauton kanssa joten jouduimme ajamaan takaisin alas kylään jossa yövyimme kaatosateen ja myrskytuulen ääniä kuunnellen. Vähän jännitti mitä seuraavan päivän vaelluksesta tulisi! :D

Preikestolen - 600 m korkeudessa

Aamulla ei kuitenkaan onneksi satanut! Söimme aamupalan asuntoautossa ja lähdimme kapuamaan ylös kohti Preikestolenia vähän ennen puoli kahdeksaa. Matkaa on yhteen suuntaan noin 4 km ja arvioitu vaellusaika on kaksi tuntia/suunta. Reitti oli mielestäni kuitenkin melko helppo, ja selvitimme matkan ylöspäin 1.5 tunnissa ja takaisin meillä meni vähän vajaa sen. Koko reitti kulki kivistä kasattuja polkuja ja rappusia pitkin, kallioita ylös/alas ja välillä pitkospuita pitkin. Vaikka kivillä hyppely oli välillä raskasta, oli niiden olemassaolo kuitenkin ihan loistavaa - muuten reitti olisi varmasti ollut yhtä mutaliejua!

Olimme ylhäällä vähän ennen yhdeksää ja olin ihan ihmeissäni miten vähän ihmisiä siellä oli! Odotin isoa väkijoukkoa. Meidän saapuessamme siellä oli ehkä kymmenisen tyyppiä, vähitellen ihmisiä alkoi valumaan lisää ja meitä oli siellä ehkä parisenkymmentä. Paluumatkalla totuus kuitenkin paljastui, matkalla kohtasimme aivan järjettömät määrät ihmisiä ja suuri suositukseni onkin lähteä matkaan mahdollisimman aikaisin välttyäkseen ihmismassoilta. Iltapäivällä olisi ollut parempi sää, mutta oli ehdottomasti sen arvoista olla paikalla aikaisemmin pilvisestä säästä huolimatta. Pahimpaan ruuhka-aikaan näyttää kuvien perusteella melkein siltä, ettei sinne kivelle edes mahdu kaikki ihmiset... :D





Voitin pienen osan korkeanpaikanpelostani tuolla, mutta en kyllä uskaltanut mennä kahta metriä lähemmäs reunaa ja silloinkin jouduin ryömimään. En olisi voinut kuvitellakaan kurkistavani reunan yli, tai istuvani reunalla jalat alas roikkuen niin kuin jotkut tekivät! Apua, meinasin pyörtyä vain nähdessäni muiden tekevän niin. Tässä yllä olevassa kuvassa tunsin jo olevani ihan tarpeeksi rohkea, eikä tuossa alla edes ollut se korkein pudotus. :D

Suosittelen varustautumaan hyvin näinkin lyhyelle ja "helpolle" vaellukselle. Itselläni oli päällä Fjällrävenin sadetakki (alla tekninen pitkähihainen sekä fleece), Hööksin vaellushousut ja Asicsen Goretex-juoksu/kävelykengät. Teki melkein pahaa nähdä suuret turistijoukot huonoissa kengissä, sadeponchot ja valkoiset Converset jalassa (Yhdellä japanilaisella turistilla näin puvun housut ja mustat nahkakengät, onnea! :D). Selviäähän toki niilläkin... ;) Mutta ei noita varusteohjeita turhaan anneta, itse olin kyllä erittäin tyytyväinen hyvistä, joustavista ja sateenkestävistä vaatteistani, kenkien vedenpitävyydestä ja pohjan urituksesta. Uskon, että jo tavallisilla juoksukengillä olisi ollut liukastuminen lähellä monet kerrat märillä kivillä hyppiessä.

Meillä oli varoksi mukana pakastekuivattua vaellusruokaa, retkikeitin ja vajaa 3 litraa vettä, mutta ilmankin olisi pärjännyt. Söin ylhäällä yhden suklaapatukan ja yhteensä join noin puoli litraa vettä. Pusikossa ei tarvinnut käydä kertaakaan runsaan hikoilun ansiosta. :D Parkkipaikalta löytyi hyvät vessat ja vierailu siellä riitti ennen ja jälkeen vaelluksen.



Mulla oli ranteessa sykemittari, minkä avulla sain kerättyä aika mielenkiintoista dataa! Koko reissu kesti pysähdyksineen 3 h 45 min, josta liikkeellä olimme 2,5 h. Keskinopeus oli 3,6 km/h (paljon ylös- ja alaskapuamista epätasaisia kivenlohkareista rakennettuja portaita pitkin). Keskisykkeeni oli 132 bpm, maximisyke 183 bpm. Kiviportaiden kiipeäminen oli oikeasti raskasta ja pulssini huiteli 160 tuntumassa aika kauan. :D Korkeimmillaan olin sykemittarin mukaan 584 m korkeudessa. Kaloreita kului 1200 kcal, eli aika tehokkaasta treenistä tuo kyllä kävi!

Vaelluksen jälkeen söimme lounaan Preikestolen Fjellstuessa ja sieltä jatkui matka heti eteenpäin. Seuraava kohteemme oli Flåm, pieni kylä Sognefjordenin rannalla. Ajoimme Oddan kautta ja matkaan meni kahdeksan tuntia. Yövyimme noin tunnin päässä Flåmista ihan vain yhdellä taukopaikalla kosken vieressä.

Hjelmeland

Hjelmelandsvågen, Boknafjorden


Hjelmelandsvågen, Boknafjorden

Jouduimme tällä reissulla menemään kahdella lautalla, ja lauttamaksu oli noin 300 NOK (30 e) 7 m asuntoautolta. Emme käyttäneet maksullisia tunneleita ollenkaan, mutta Hardangerfjordin yli menevä silta maksoi about samaa luokkaa. Oslon ympärillä on paljon tietulleja joiden läpiajamista ei voi välttää, mutta en osaa ollenkaan sanoa mikä summa sieltä tulee laskuna kotiin. Viime vuonna saimme noin 80 e suuruisen laskun Norjasta, mutta silloin ajoimme useamman maksullisen tunnelin läpi.

Nesflaten

Gudvangen

Gudvangatunneln

Flåm

Flåm on pieni kylä, jota on hehkutettu aika paljon mm. Visit Norway-sivustolla. No, olihan se "ihan jees" ja vesi rannassa ja koskessa aivan mielettömän kirkasta, mutta ei se nyt niin itseäni sykähdyttänyt. Olenko liian vaativa, en tiedä... ;) Tie Flåmiin ja sieltä pois oli aika hurja, sinne päin ajoimme 11,5 km pitkää Gudvangatunnelnia ja sieltä pois sitten maailman pisintä, 24,5 km pitkää Lærdalstunnelnia. Se meinasi jo vähän kyllä ahdistaa!





Flåmin lähellä on pieni kylä Aurlandsvangen, minkä yhteydessä on aivan mieletön näköalapaikka Stegastein. Noin 640 m korkeuteen rakennettu puinen näköalatasanne oli kyllä ehdottomasti vierailemisen arvoinen paikka! Tie sinne oli vaan oikeasti pahin tähän asti ajamistamme teistä, 8.5 km superkapeaa serpentiinitietä mistä puuttui monesta paikasta ohitustaskut ja pari kertaa olimme kyllä ihan pulassa kun vastaan tuli pari asuntoautoa. Kärsivällisyydellä (ja mulle lasi viiniä) siitä onneksi selvittiin, vaikka olin ihan varma meidän kohta kierivän asuntoauton sisällä alas rinnettä. 



Siis nämä näköalat!! <3

Tää tie oli sitten vähemmän hauska.

Borgund stavkirke

Näköalatasanteelta alas tultuamme mietimme hetken seuraavaa suuntaa, mutta sade alkoi tympimään meitä sen verran, että päätimme lähteä ajamaan takaisin kohti Osloa ja nukkumaan seuraava yö hotellissa. Alun perin meidän piti olla reissussa perjantaihin asti, mutta lähdimme ajamaan takaisin kotiin jo keskiviikkona. Mikäli sää olisi ollut hyvä, olisimme parkkeeranneet asuntoauton jonnekin kauniille paikalle pariksi yöksi. No, milloin Norjassa varsinkin länsipuolella ei sada?? :D Esim. Bergenissä koettiin uusi sade-ennätys kesäkuussa jolloin siellä satoi 26 päivää putkeen. Miten kukaan pystyy ja jaksaa asua siellä, en käsitä. Luulin meillä Tukholmassa olevan asiat huonosti, mutta ei sentään!

Matkalla Lærdalista Osloon löytyy Norjan vanhin (rakennettu 1180) sauvakirkko. Rakastan pohjoismaalaista historiaa ja The Vikings on (tai oli, pari ekaa kautta) lempisarjani, joten kaikki viikinkijutut kiinnostavat paljon. Olihan se mahtipontinen ja upea näky, emme tosin käyneet sisällä vaan ihastelimme kirkkoa ulkoapäin.



Hemsedal

Lærdalista ja Borgundista matka jatkui tunturin yli melkein 1100 m korkeuteen, Hemsedalin läpi ja sieltä taas alas päin kohti Osloa.



Tyrifjorden

Oli kyllä upea reissu, ja mitä maisemia pääsimme näkemäänkään! Suosittelen ehdottomasti road trippiä Norjaan, näin kaksi vuotta peräkkäin siellä olleena. Sateeseen kannattaa kuitenkin varautua ja asennoitua, saa olla aika paljon tuuria matkassa jos ei sada - varsinkin siellä länsipuolella. Saattaa myös olla niin, että vuoren toisella puolella sataa ja toisella puolella paistaakin aurinko, kuten meillä kävi ajaessamme Sognefjordenin Gudvangatunnelin läpi.

Monet kauhistelevat Norjan hintoja, mutta ainut mikä siellä mielestäni on kallista on pizza ja alkoholi. Peruspizza maksaa ravintolassa noin 20-25 e, kun reilu 30 eurolla saa jo hyvän pihvin. En tiedä mihin tämä perustuu. :D Ruoka on ravintoloissa muuten mielestäni Suomen ja Ruotsin tasoa, bensa ja ruokaostokset myös.

Mielestäni on ihan mieletöntä, miten hyvin Norjassa pärjää ruotsinkielentaidolla! Muutaman kerran tuli vastaan ihan outoa murretta puhuva tyyppi jolloin oli pakko vaihtaa englantiin, mutta muuten siellä tulee puhuttua ihan ruotsia, ja paikalliset taas norjaa - kaikki ymmärtävät toisiaan loistavasti. Tanskassa taas ei tulisi mieleenkään yrittää ymmärtää yhtään mitään, luettuna tanska vielä menee mutta puhutusta kielestä en ymmärrä oikeasti melkein sanaakaan. :D

Oletko käynyt Norjassa tai oletko suunnitellut reissua sinne?
Itselläni on vielä toiveissa päästä Lofooteille, mutta ei ehkä ihan lähivuosina. Keskitytään niille lämpimimmille leveysasteille nämä tulevat vuodet. ;)

4 kommentarer:

  1. Wau, näyttää hienolta toi Norja! Muakin kiinnostaa kamalasti Norja ja etenkin Lofootit <3 Onko muuten Suomen, Ruotsin ja Norjan välillä eroa niinkuin ilmastossa, tai muuten luonnossa (erilaista kasvustoa tmv?)? :) Sinne vaan Välimerelle yli +40°C nauttimaan helteestä :D Ihan käsittämätöntä että on noin kuuma Euroopassa!

    SvaraRadera
    Svar
    1. Norja on kyllä upea maa, voisin hyvin kuvitella asuvani siellä. Tosin siinä tapauksessa Oslon puolella missä on vähän paremmat kelit, mutta ei tarvi Oslostakaan mennä kuin puoli tuntia pohjoiseen niin maisemat ovat jo upeat!

      Onhan niissä paljon eroja. Norja nyt tietysti ihan omaa luokkaansa korkeine vuorineen ja sade-ennätyksineen, joskin Norjan itäpuoli ja Oslon alue on jo vähän "normaalimpaa" sään ja maaston suhteen. Ruotsista melkein puolet on Suomea etelämpänä, ja jo täällä Tukholman seudulla näkee paljon tammimetsää. Sää on myös paljon leudompaa varsinkin talvella, kesä nyt on yhtä surkea täälläkin. ;)

      Radera
  2. Siis vau! Me on just mietitty, että lähdettäis muutamien päivien reissulle Ruotsiin autolla, mutta josko sittenkin Norjaan.. :D

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kyllä mä norjaa ehdottomasti suosittelen, ei Ruotsista ihan vastaavia maisemia mun mielestä löydy :) Suomesta toki pidempi siirtyminen, kannattaa melkein lentää ja vuokrata auto. :)

      Radera