20 dec. 2017

Sweden International Horse Show: Paljon muuta kuin ratsastuskilpailu


Friends Arenalla järjestettävä Sweden International Horse Show (tai lyhyesti SIHS) on ehdottomasti koko perheen tapahtuma. Euroopan parhaiden koulu- ja esteratsastajien lisäksi areenalla nähdään upeita show-numeroita ja lauantain perhematinea onkin koko tapahtuman suosituin näytös. Tänä vuonna lauantain iltapäivänäytöksessä oli katsojia huikeat 15 066 ja koko lauantaina kävijöitä oli 32 826. Katsomot ovat aivan täynnä kolmessa kerroksessa ja paikalle tullaan todellakin koko perheen voimin.

Suomalaiselle HIHS:in (anteeksi...) heikohkoon väliaikaohjelmaan tottuneena tämä oli itselleni aikamoinen kulttuurishokki. Että oikeastiko lauantain "tylsä" show vetää koko areenan täyteen katsojia? Ohjelma ja esiintyjät vaihtuvat joka vuosi (tosin shettisten laukkakilpailut ovat jokavuotinen perinne), ja tänä vuonna esiintymässä olivat mm. vapaat friisit (Santi Serra), maajoukkueratsastajat agilitykilpailussa, Rosi Hochegger pilkullisen hevosen kanssa, issikkashow sekä eri rotujen joulukulkue. Jos haluaa nähdä sekä huippuratsastusta että showta, ei ole pakko ostaa lippuja moneen eri näytökseen vaan useampi näistä esiintyy myös muina päivinä!

Toivottavasti kukaan ei nyt käsitä tätä väärin! Olen itse katsojana ehdottomasti eniten kiinnostunut huipputason kilparatsastuksesta ja sitä myös haluan nähdä mutta mielestäni on hienoa, että tapahtuman "oheisohjelmaan" panostetaan sen verran paljon, että siitä tulee "pääohjelma" ja näin saadaan luotua upea hevostapahtuma, mikä kiinnostaa myös muita kuin hevosihmisiä.

En ollut itse antanut lauantain iltapäivälle paljonkaan ajatusta, mutta ehdin areenan laidalle juuri pressistä juuri sopivasti friisien ollessa areenalla. Niiden seurana oli voikko lusitano sekä kaksi koiraa. Ohjelmanumero oli aluksi aika perus "hevoset vapaudessa", vähän espanjalaista käyntiä, hevoset makuulle ja pystyyn nousemista. Vähitellen mukaan tuli kuitenkin vähän erilaisempia temppuja mitkä saivat katsojat haukkomaan henkeään - yksi hevosista hyppäsi muiden yli ja lopuksi friisi nousi seisomaan etukaviot lusitanon lautasten päällä. Hurjan näköistä ja temppu puhututti ihmisiä somessa - itse en osaa ottaa tähän kantaa muuten kuin sanomalla sen olleen oikeasti vähän kiikkerän ja pelottavan näköistä.






Tämä temppu puhututti ihmisiä somessa - aika hurjan näköistä se oli...




Issikoiden esitys oli aivan mielettömän upea ja sai aikaan kylmiä väreitä. Upea tausta, valoshow ja hienot issikat. Musiikki loi loppusilauksen maagiselle tunnelmalle - kuunnelkaa vaikka!






Päivän kohokohta oli kuitenkin shetlanninponien laukkakilpailu/steeplechase! :D Aivan ihania pieniä poneja! Ensin radalle päästettiin poneja nuket selässä ja sen jälkeen oli vuorossa oikea laukkakilpailu. Olen aina luullut tämän olevan vain yksi hupinumero toisten joukossa, mutta ponilaukkaratsastus on ilmeisesti aika kova ja totinen kilpailulaji täällä Ruotsissa.




Upeita poneja ja taitavia nuoria ratsastajia! Lähtö oli aikamoista kalabaliikkia... Muutama poni riistäytyi täysin taluttajiensa hallinnasta, tältä valkoiselta ponilta putosi suitset (jatkoivat silti kilpailun loppuun) ja ensimmäisen kierroksen jälkeen 3-4 ratsastajaa putosi poniensa selästä. 








Joulukulkue päättää perinteisesti aina jokaisen näytöksen SIHS:ssä ja musiikkina on ainakin ruotsalaisille tuttu "Tomteverkstan"-teemabiisi (Kalle Ankas jul). Kulkueessa nähdään kaikki paikalla olevat eri hevosrodut, Beridna högvakten-ratsukoita sekä "teemaratsukko" eli SIHS:n pegasos.

Nyt olen vihdoin muokannut kaikki lauantain kuvat - viimeistä esteluokkaa lukuun ottamatta. Vielä on sunnuntain kuvarupeama jäljellä ja sitten on iso urakka valmis. Oli kiva kuvata vähän erilaisia kuvia ja samalla haastaa itsensä valokuvaajana haastavissa kuvaus- ja valo-olosuhteissa, onneksi ehdin näkemään nämä hienot esitykset!

5 kommentarer:

  1. Vau, mielettömän hienoja kuvia! Ja tuo tapahtuma alkaa kuulostaa varsin houkuttelevalta... Itse kun en ole hirveän kiinnostunut kilparatsastuksesta. Joten HIHSissä ei tarvitse käydä kuin kerran 10 vuodessa.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos! :) Tule ihmeessä käymään Tukholmassa ja laita viestiä niin nähdään! :)

      Radera
  2. Ohjelma kuulostaa tosi hyvältä siellä Ruotsissa, mutta vielä kun ymmärtäisikin kieltä... Onko siellä kuulutuksia lainkaan englanniksi?

    SvaraRadera
    Svar
    1. Majoriteetti on kyllä ruotsiksi kansainvälisten ratsukoiden tuloksia lukuunottamatta, valitettavasti... :/

      Radera
  3. Älyttömän hienoja kuvia, vau!

    pollenkirjakarsina.blogspot.fi

    SvaraRadera