30 dec. 2017

Uusi kotitalli


Nyt on hyvä fiilis.

Tällaisiin maisemiin jätimme Rinkin eilen. Viihdyimme kohtalaisen hyvin vanhalla tallilla, mutta kentän sekä maastojen puuttuminen, ajomahdollisuudet nollassa, huonot tarhat sekä maneesin epätasainen pohja, vessan puute, vaihteleva heinän laatu sekä korkea tallivuokra olivat ratkaisevia tekijöitä tallipaikan vaihtoon. Uudelta tallilta löytyvät kaksi hyväpohjaista kenttää (joista toinen ensisijaisesti valjakkoajoa varten), maastoreittejä, iso hyväpohjainen maneesi, sisätalli, (ne vessat), iso tarha, no listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle... Tallia pitää eräs Ruotsin valjakkoajon maajoukkueeseen kuuluva ohjastaja ja tallia hoidetaan viimeisen päälle. Uskon meidän viihtyvän täällä hyvin.


Ja hei - mitä sanotte kuvausolosuhteista tällä uudella tallilla? ;)

(Kunhan ensin totutamme Rinkin tuohon ankkalaumaan.)


Rink hoiti omasta puolestaan muuton erinomaisesti. Se hieman ihmetteli kulkuneuvoa - iso hevosrekka ja jyrkkä lastaussilta. Muutama minuutti siinä ehkä meni, kun se astui ensimmäisellä kaviollaan lastaussillalle ja kohta olikin koko hevonen kyydissä. On se fiksu! Uudella tallilla se tutki kaikessa rauhassa karsinan, joi automaattikupista ja alkoi kaikessa rauhassa syömään heiniään. Muiden hevosten tultua sisälle se haisteli pari minuuttia karsinanaapuriaan (valloittavan suloinen pieni poniruuna), minkä jälkeen molemmat jatkoivat tyytyväisinä heiniensä syömistä. Omistaja kävi uudelleen illalla tallilla ja silloin Rink oli yltä päältä purussa - rento hevonen, check!


Tämä talli mihin Rink muutti on toinen kahdesta talliyksiköstä ja tällä hetkellä tällä puolella asuu vissiin 8 hevosta, mutta tuonne tulee vielä pari karsinaa lisää. Toisella puolella on tietääkseni joku parikymmentä hevosta, ja sen lisäksi ulkotalleissa asuu muutama hevonen.



Jännittäväähän tämä on kun on ihan uusi paikka ja rutiinit vieraita, mutta uskon meidän (ihmisten) kotiutuvan nopeasti. :) Maneesin varaussysteemi ja valmentajakuviot ovat vielä toistaiseksi hieman epäselviä - hieman jännittynyt fiilis on, sillä en ole ihan 100 varma saammeko nämä kaikki osumaan yhteen... No, pidetään peukkuja että asiat ja aikataulut järjestyvät. En todellakaan haluaisi vaihtaa valmentajaa ja uskon kyllä meidän onnistuvan järjestämään menomme sen mukaan, että yhteistyö jatkuu. :)



Tässä auringonlaskussa tulemme varmasti kuvaamaan monet kuvat tulevaisuudessa!

4 kommentarer:

  1. Nyt on komeet puitteet treenata, vau!

    SvaraRadera
    Svar
    1. On kyllä, innolla odotan että paikat tulevat tutuiksi! :)

      Radera
  2. Vau mikä paikka! Onnea Rinkin uuteen kotiin! Viihdytte varmasti kaikki erinomaisesti. Hienoa!Ja mitä kuvia - ah!

    Maarit L. 😊

    SvaraRadera
    Svar
    1. Muutosta on hyvä fiilis, tällä tallilla tuntuu toimivan asiat paremmin. Ei enää vedenpaisumuksia tallinkäytävällä... ;)

      Radera