19 mars 2018

Hankitreeneihin pakotetut ratsukot


Nää on taas näitä "i-landsproblem", first world problems. Toiset treenaavat koko talven lunta ja jäätiköitä vastaan taistellen, ja itse on ihan hajalla kun ei yhtenä päivänä pääse maneesiin sinne rikkoutuneen traktorin takia... No ei nyt sentään, mutta kyllähän se ärsytti kun oli suunnitellut tekevänsä tehokkaan koulutreenin ja vielä Suomen vierailija Daniela odotti pääsevänsä testailemaan Mutteria.

Kuvista kiitos Daniela/Kultahippuja!

Viikko sitten hangessa pystyi vielä onneksi ratsastamaan, mutta nyt sää on ollut viimeisimmän viikon niin outo, että joka paikka on ihan kivikovaa ja super liukasta jäätikköä. Meidän oli esimerkiksi lauantaina tarkoitus tehdä maastoretki Rinkin ja Bryggis-ponin kanssa, mutta ei uskallettu lähteä pelaamaan rulettia jäisille, koville teille.



Mutterille hangessa liikkuminen on sen heikohkon kuntonsa takia hieman raskasta, joten en sen kanssa edes viitsi/halua/voi tehdä mitään kunnollista treeniä. Varsinkin kun hanki on jo mennyt sellaiseksi hieman liukkaaksi, on lumen tarjoama vastus jo paljon rankempi kuin pakkasen kuivattamassa puuterilumessa. Nämä treenit jäivät siis käyntipainotteisiksi, hieman ravia suorahkolla uralla ja siirtymisten sekä pysähdyksien harjoittelua.

Mutteri painuu väsyessään hieman etupainoiseksi.

"Muuten hyvä pysähdys mutta takaosa huono."







Hyvin Mutteri jaksoi, ja ratsastajakin jaksoi hymyillä hyvin sujuneen treenin jälkeen. Nämä olivat (toivottavasti) kauden viimeiset hankitreenit, nyt saisi kyllä kevät tulla jo. Tämä on viides talveni putkeen Ruotsissa eikä minään vuonna ole ollut näin kylmä ja näin paljon lunta tähän aikaan vuodesta. Katsokaa vaikka!

2014 (Anteeksi, topissa ratsastamista maaliskuun puolessa välissä...??)
2015 (Maaliskuun alussa oli +15 astetta lämmintä. Siis lähes 25 astetta lämpimämpää kuin tänä vuonna.)
- 2016 (Tänäkin vuonna maastoretkeiltiin jo maaliskuun alussa lumettomassa maisemassa, reilusti nollan yläpuolella auringon paistaessa.
2017 (Viime vuodelta ei olekaan näköjään yhtään ulkokuvaa maaliskuulta. Tässä siis kuvia Rinkin ensimmäisestä kouluvalmennuksesta. En kuitenkaan muista, että olisi ollut yhtä kylmää ja lumista kuin nyt).

Miltä sää näyttää Suomessa, yhtä talvista veikkaisin? Haluaisin jo heittää pitkikset ja villasukat talvivarastoon, mutta sääennusteita katsellessa taidan pitää ne vielä esillä ainakin muutaman viikon...

4 kommentarer:

  1. Meille tulee Itä-Suomeen vaan lisää lunta 😅 Tää lumimäärä ei oo varmaan sulanu ees kesäkuussa vielä. Pari vuotta sitten kun Fasu syntyi, niin huhtikuun 14pv ei ollu meillä enää lunta ja pääsivät heti ulos. Nyt tulee olemaan.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Tännekin on vähän väliä satanut lisää lunta mutta toistaiseksi se ei onneksi jää pitkäksi aikaa maahan. Ihan hullua, kyllä kevät jo saisi tulla! :D

      Radera
  2. Siis mikä hanki? Tuohan on normaali ratsastuskenttä :D Meillä on metri lunta. Hevoset pääsisivät kävelemään tarhan aidasta yli jos vaan tajuaisivat...

    SvaraRadera
    Svar
    1. Haha jep, tällainen on tukholmalainen lumikaaoksen jälkitunnelma - 20 cm lunta ja kaikki sekaisin. :D pohja oli kuitenkin hieman epätasainen ja raskas joten oltiin varovaisia. :) ja apua, metri lunta maaliskuun lopussa. Ei käy kateeksi, toivottavasti kevät saapuu pian!

      Radera