16 nov. 2016

The most beautiful horse in the world


Tässä on toinen setti kuvista mitä otin lauantaina. Talvisia poseerauskuvia - ja mallina tietysti maailman kaunein hevonen. Erityisesti tykkään näistä kahdesta ensimmäisestä kuvasta - itse asiassa tämä yllä oleva pääsee kyllä tämän vuoden kymmenen lempikuvani joukkoon. Voitteko uskoa, että tämä on ihan spontaani tilannekuva minkä otin suunnittelematta? Joskus parhaat kuvat syntyvät täysin ex-tempore!


Muistan kun Jilla julkaisi viime vuonna blogissaan November kills the passion-postauksen - miten voikaan jokin postaus sykähdyttää ja pitää täysin paikkansa! Mistä ihmeestä löytää intohimon nyt, marraskuun puolen välin jälkeen kun aurinko laskee kolmelta, sataa/tihuttaa/on muuten vaan pimeää joka päivä, kenttä on täynnä vesiloskapaskaa ja viikon paras hetki on kun perjantai-iltana saa istahtaa alas siideri kädessä ja tacoveneet uunissa. Eikä unohdeta sitä tärkeää suklaalevyä.

Passion(hedelmiä) oli onneksi työpaikan hedelmäkorissa, mutta tallilla sitä ei näkynyt. Luulin olevani tosi ajoissa 14:35 mutta totuus iski aika kovaa vasten kasvoja hämärän laskeutuessa ihan liian nopeasti. Tallissa oli onneksi vastassa ihanan pirteä hevonen mielellään lähdössä töihin! Maaiken intoa katsoessa ei voi itsekään tehdä muuta kuin hymyillä. Kun se saa suitset päällensä niin se on jo menossa - hei beibi nyt töihin, jee! Minäkin löysin ylleni sadetakin, heijastinliivin, talvi-rökkelit ja rainlegsit, niillä mentiin. Eristetyssä maneesissa tämä varustus olisi ollut vähän liioittelua, mutta maneesiin ei aina pääse kun jaamme sen ratsastuskoulun kanssa. 45 min maastoreissu kaatosateessa asfalttiteitä pitkin - ihkua. Tehtiin toiveikas kierros ulkokentällä mutta kaivettuani Maaiken kavioista 5 cm tilsat yhden kävelykierroksen seurauksena, tuntui siellä ratsastaminen lähinnä idiotismilta. Talvi yllätti, tilsakumit tuntuivat turhalta viime kengityksessä. Viime vuonna oli vielä ennen joulua +15 astetta lämmintä.


Onneksi asenne ratkaisee ja vaikka tilanne suoraan sanottuna vähän ketutti, siellä me menimme hämärässä heijastimet vilkkuen. Olen aina ollut sitä mieltä, että myös maastossa voi ratsastaa koulua ja halutessaan tehdä kunnon treenin. Tosin kun liikuntaa ei voi harrastaa kuin asfalttiteillä tilsakumien puuttuessa, täytyy vauhti pitää maltillisena. Avot, pysähdykset, väistöt, siirtymiset - kaikki nämä ovat hyvää treeniä myös ulkona. Maaike oli aika jännittynyt ja pelkäsi lumikasoja, puskia ja ojia, mutta se oli kuitenkin tosi hyvä ratsastaa. Kotiin päin tempo vähän kiihtyi ja pysähtymisharjoitukset tulivat tarpeeseen - keskustelimme vähän siitä, saako pysähdyksessä steppaille sivulle/taakse/eteen. Yksinkertaiset asiat ovat hyödyllisiä ja pienet onnistumiset iloisia! Viimeiset pysähdykset maneesin kulmalla sujuivat niin täsmällisesti ja hyvin. Jee!


Ensi kerralla sitten sinne maneesiin kiitos. ;) T. Kermaperse


Loppuun pieni reality check - ilman täydellistä valoa ja Photoshoppia.

Ja hei koska näin vaivaa ja kaivelin vähän blogin postausarkistoa, niin heitän tähän teille vertailuksi kaksi videota Maaikesta. Voi terve, kyllä se on muuttunut ja liikkuu ihan eri tavalla nyt. Vai onko mulla vaan ne sydänlasit päässä, pitääkö riisua? En halua. ;)

4 kommentarer:

  1. Minusta nuo kuvat olisi kivempia jos riimu olisi säädetty oikein. Nyt se roikkuu häiritsevän paljon pään ja turvan alla. Soljet on selkeästi ekoissa rei'issä joten seuraaviin kuvauksiin pari reikää kireämmälle niin näyttää huolitellummalta :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos kommentista, oikeassa olet! Mä olen niin tottunut tuon riimun asentoon-säätöihin, etten edes ajatellut asiaa kuvaushetkellä. Mutta ensi kerralla säädetään riimu istuvammaksi tai otetaan se ihan kokonaan pois. :)

      Radera
  2. Upeita kuvia! Mun suosikit ovat ensimmäinen, toinen, neljäs ja toka vika oikealta.

    SvaraRadera