7 juni 2018

Kuvapommi uudesta perheenjäsenestä


Meidän perhe kasvoi viime viikonloppuna yhdellä karvaisella yksilöllä, kun japaninpystykorvauros Snö muutti meille. Se täyttää huomenna 10 viikkoa ja on maailman ihanin, tietysti! Kyseessä on ensimmäinen koirani aikuisiässä, joten vähän jännittää että mitä tästä oikein tulee. Osaanko kasvattaa koiran oikein? Oppiiko se sisäsiistiksi? Mitä jos siitä tulee remmirähjä? Miten opetamme sen olemaan yksin? Päässä pyörii sata kysymystä ja olo on ajoittain todella epävarma, mutta eiköhän se tästä lähde sujumaan. Snö on jo oppinut todella paljon näiden viiden päivän aikana, se osaa nimensä lisäksi istua, antaa tassun, maata, nej/fy/äpäpä/ajaj (silloin kun haluaa... ;)), "ska vi gå ut" (ulos), melkein "gå och lägg dig" (mene nukkumaan, samalla osoittaa petiä), ja mitähän vielä... Todella nopea oppimaan ja eilen se pyysi jo ensimmäisen kerran ulos. Ulos kakkaaminen onnistuu kuitenkin pisua helpommin, mutta kai se kärsivällisyydellä ja pitkäjänteisellä ulos viemisellä joskus opi sisäsiistiksi.

Tämän parissa tulee siis kulumaan kaikki energiat tänä kesänä. Mulla on tämä viikko lomaa, miehellä ensi viikko, ja sitten teen ainakin yhden viikon kotoa töitä. Sitten koittaakin kuukauden kesäloma, jonka aikana pennusta olisi paras tulla yhteiskuntakelpoinen! :D Varautukaa siis tulevaisuudessa koirasisältöön myös täällä blogissa. Innokkaimmille koirafaneille tiedoksi, että tottakai Snöltä löytyy oma Instagram-tili: snow.thespitz!

Mä olen halunnut oman koiran jo siitä asti kun muutin pois kotoa, eli 10 vuotta sitten. Koskaan ei kuitenkaan aika ole ollut oikea. Viime kesänä päätimme, että ensi vuonna meille saa tulla koira! Otin heti yhteyttä muutamaan kasvattajaan, ja yksi vaikutti hyvältä. Kävimme moikkaamassa heitä helmikuussa, ja jäimme odottamaan pentuja syntyväksi. Ensimmäinen narttu ei tullut tiineeksi, toinen tuli ja vappuna saimme tiedon, että pentueen narttupentu olisi "meidän". Valitettavasti tämä pentu kuoli 10 vrk ikäisenä (lapsivettä keuhkoissa). Se oli kova isku vasten kasvoja, mutta ihana kasvattaja lupasi selvittää onko heidän tutulla kasvattajalla (joiden pentujen isä on kasvattaja 1:n koira) vapaana pentu. Sain tietää tämän vaihtoehdon tiistaina 3 viikkoa sitten, torstai-iltana sain varmistuksen että meille siellä yksi pentu olisi, ja perjantaiaamuna klo 6.30 olimme katsomassa pentuja. Kaikki kävi nyt sitten nopeammin kuin alunperin oli tarkoitus, jolloin pentu olisi tullut meille heinäkuun alussa. Nyt se tuli näin kahden viikon varoitusajalla... :D

Mutta on se kaikessa ilkikurisuudessaan niin ihana tyyppi! <3 Päivä päivältä siitä tulee rohkeampi ja villimpi, vähän jo jännittää millainen luonne sillä loppujen lopuksi on. Kovin leikkisä ja rakkaudellinen koira se onneksi on, hieman löytyy myös arkuutta/herkkyyttä. 

Japaninpystykorva on ollut mulle "the" rotu jo ihan aikojen alusta asti, siitä lähtien kun halusin ensimmäisen kerran koiran hommata. Siinä viehättää sopiva koko (7-10 kg, 30-40 cm), luonne, monipuolisuus, terveys ja tietysti ulkonäkö. Olen puolueellinen, mutta en ole tavannut söpömpää, seurallisempaa ja haisemattomampaa koiraa. Ihan yllätyin, kun kävin näillä kahdella kasvattajalla vierailulla, toisella oli 7 ja toisella 3 aikuista koiraa. Mikään koira ei haissut pahalle ja kaikki olivat todella uteliaita, kilttejä ja ystävällisiä. Sain ehdottomasti vahvistuksen sillä, että olin valinnut oikean rodun. :)

Ensimmäisenä päivänä, tuntuu että se on tästäkin jo kasvanut!






















Snö ja Tahvo tulevat erinomaisesti toimeen! Kumpikaan ei ollut aluksi pahemmin kiinnostuneita toisistaan, mikä oli ihan hyvä niin Tahvon ei tarvinnut paljoa stressata. Nyt ne ovat nuuhkineet toisiaan enemmän joka päivä, välillä makoilevat lattialla vierekkäin ja Snö yrittää leikkiä Tahvon hännällä... :)





Snö nukkuu/makaa lattialla aina takajalat suoraan takana, välillä sillä on myös etutassut sivuilla. :D

11 kommentarer:

  1. Onnea pennusta! Mulle tuli myös pentu viikko sitten!

    SvaraRadera
  2. Onnea pennusta, onpas ihan älyttömän söpö! Meilläkin Pörri nukkuu samalla tavalla "sammakkoasennossa" ;)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos! Se on kyllä hurmaava, ulkokuori ei ainakaan paljasta niitä huonoja puolia... xD

      Radera
  3. Onnea pennusta, se on aivan uskomattoman suloinen! Tuo alkuaika on aivan parasta pentujen kanssa, mutta niin nopeasti niistä aina kuoriutuu pieniä riiviöitä :D meillä on kohta 5 kuukautinen paimenlapsi kotona, ja kaikesta älyttömästä puuhastelusta huolimatta se on uskomattoman ihana ja rakas <3 Kouluttamisesta ei kannata ottaa liikaa stressiä, kun jaksaa huolehtia peruskurista heti pennusta lähtien niin moni asia on helpompi sitten isompana. Koirien ohituksia kannattaa opetella myös pienestä pitäen ja palkata aina oikeasta käytöksestä – pienet kun ovat älyttömän nopeita oppimaan, niin hyvässä kuin pahassakin. Ja jos intoa riittää niin pentukurssi/arkitottelevaisuuskurssi on varmasti avuksi kouluttamisessa!
    Mutta kaikista eniten, muistakaa nauttia pentuajasta :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos <3 ollaan kyllä yritetty olla tosi tarkkoja kieltää, kehua ja ignoorata. Ja nyt kun se on saanut itsevarmuutta ja kotiutunut niin on kyllä jo alkanut näkymään hieman riiviön elkeitä. :D pentukurssille ollaan menossa, täytyy alkaa kohta etsimään loppukesälle/syksylle jotain! :)

      Radera
  4. Ihana, söpö Snö! Koirakuume nousi välittömästi... Onnittelut uudesta perheenjäsenestä!

    Lisäkuvia ja kuulumisia innolla odottaen,
    Maarit L.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos <3 jos oot instassa niin siellä pommitan varmaan päivittäin kuvapäivityksiä! 😍

      Radera
  5. Hurmaava Snö ♥. Kiva, jos kirjoittelet jatkossakin Snön kuulumisia. Meillekin on tulossa koiranpentu ensi kuussa :).

    SvaraRadera
    Svar
    1. Tää on kyllä melkoinen hurmuri ja hoitajiakin on jo jonoksi 😂❤️ Onnea etukäteen! Minkä rotuinen?

      Radera
    2. Kiitos :). Meille tulee Coton de Tulear pentu.

      Radera