11 okt. 2016

Vlog: Suomen ja Ruotsin eroavaisuudet

Kuva: Alexandra

Blogi. Mutta vlogi? En tiedä onko musta vloggaajaksi. Haron hiuksiani, kaivan nenääni (nämä otokset leikkasin teidän onneksenne pois), ääni menee käheäksi ja kissakin yskii taustalla. Oman naaman katsominen tuntuu oudolta, mutta samalla videolle puhuminen on helpompaa kuin kirjoittaminen. Siinä pääsee käyttämään äänenpainoa, ilmeitä, selittämään enemmän ja olemaan oma itsensä. En ole koskaan ollut taitava kirjoittaja, mutta en tiedä olenko hyvä puhumaankaan. Vähän valehtelen tässä videolla kun sanon edellisestä saman tyylisestä videpostauksesta olevan vuosi aikaa. Itse asiassa sekin aika ylittyi muutamalla viikolla. Video ruotsalaisesta hevosenpidosta ylitti omat odotukseni suosionsa suhteen ja vähän silloin lupailin uusintaa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan? ;)

Aiheena siis täälläkin blogissa loppuun kulutettu aihe "Suomen ja Ruotsin eroavaisuudet". Olen julkaissut aiheesta kolmiosaisen postaussarjan (OSA 1, OSA 2, OSA 3) ja jotenkin tuntui tutulta ja turvalliselta puhua tästä aiheesta ja kertoa vähän omia kokemuksia. Näin jälkiviisaana olisi ehkä ollut fiksumpi tehdä hevosaiheinen videopostaus hevosblogiin, mutta toisaalta onhan blogini teemana aika isossa osassa myös tämä Ruotsi- Suomi vastakkainasettelu. Jos keksitte mulle hyvän (hevos)aiheen vlogipostausta ajatellen, niin lupaan toteuttaa sen kohtuullisessa ajassa! Muussa tapauksessa saatte seuraavankin videon aiheeksi epämääräisiä aivopieruja. ;)

Löytyy tältä videolta sentään yksi toivottu osio, eli ruotsiksi höpöttelyä. Sieltä loppupuolelta.

16 kommentarer:

  1. Tää oli tosi kiva video, mielenkiinnolla jaksoi kattoa loppuun asti :) Itseäni aina kovasti kiinnostaa just nää eri kulttuurien eroavaisuudet, niistä on hauska kuulla. Tuli mieleen, että mitä kieltä teillä on kotona aina puhuttu? :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Jee, kiva kuulla että jaksoit katsoa! :D Mäkin tykkään lukea muiden ulkomailla asuvien blogeista juttua paikallisista, kulttuurieroista jne. Ja nykyään luen mielenkiinnolla postauksia vaikka ihan Helsingistä! :)

      Omassa lapsuudenkodissani olemme aina puhuneet sekä suomea että ruotsia. Isän kanssa enimmäkseen ruotsia kun hän on ruotsalainen, äidin kanssa sitten pääosin suomea. Ja sitten vähän sekaisin kaikkea kaikkien kanssa. Mieheni kanssa puhun pelkästään ruotsia sillä hän ei osaa suomea. Välillä yritän jotain huudella jotain suomeksi, vaihtelevin tuloksin. ;)

      Radera
  2. Mitä siihen kuuluu vastata jos joku kysyy miten voit? :D

    SvaraRadera
    Svar
    1. Ihan vaan "joo hyvin hyvin, miten itse?" ;D (jo det är bra, själv då?)
      Riippumatta siitä miten oikeasti voit... ;)

      Radera
  3. Tää oll ihan tosi kiva ja mielenkiintoinen! Lisää tälläsiä ;)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos! :) Laitetaan lisää tulemaan seuraavan inspiraation syttyessä. ;)

      Radera
  4. Sulla on tosi kiva ääni!! Ihana oli kuunnella :D miten ois videopostaus ihan perus päivästä?

    SvaraRadera
    Svar
    1. Haha kiitos! :D Vähän käheä ehkä... Videopostaus parista arkipäivästä löytyy viime syksyltä, mutta mikä jottei uusintaan. Oon vaan vähän ujo puhumaan kameralle julkisilla paikoilla. Seuraavasta Suomen reissusta ajattelin kuvata jotain videomateriaalia. :)

      Radera
  5. Kiva video ja tosi kiva meikki sulla! Minäkin toivon videoita sun arkipäivistä, ne on niin kivoja :) Voisithan kuvata sellaisenkin mydayn, että et puhu siinä, jos et tykkää. Joku kiva musa vaan siihen niin ;)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos! :) Päätin kerrankin panostaa meikkaamiseenkin kun oli aika tehdä video haha. ;)

      Hyvä idea tuollainen musiikillinen video, kiitos vinkistä!

      Radera
  6. Hei, kannattaako mennä sihs mielummin la vai su, ajatellen parempia alennuksia? :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Hmm, valikoiman puolesta suosittelen lauantaita, myynti käy kuumana joka päivä. :) Mutta omat parhaat ostokseni olen löytänyt heti torstai-iltana, messuhinnat ovat hyviä alusta asti ja valikoimaa ja tavaraa on vielä jäljellä. Viime vuonna tein kaikki ostokseni torstaina ja ostin mm. Equilinen reilu 200 € housut satasella. Mä en tosin ole pariin vuoteen ollut siellä sunnuntaina joten en ole se luotettavin lähde.

      Radera
  7. Yksi harvoista katsomistani vlogeista jonka jaksoin katsoa lopöuun ja jopa kuunnella oikeesti, tosi kiva video ja etenkin ruotsinkielinen pätkä oli huippu, oon jostain syystä rakastanut ruotsia siitä asti kun pääsin teini-iän "pakkoruotsi"-angstista yli.. :'D Lisää tällaisia ha vaikka kokonaan ruotisksikin, eikä yhtään haittaa vähän hevoseton postaus välillä :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Tällaista palautetta on aina ihana saada, kiitos tosi paljon! :) Voi kun mulla olisi vähän parempi mielikuvitus niin olisi jo seuraava video työn alla, intoa on mutta täytyy ensin keksiä jotain puhuttavaa. ;)

      Radera
  8. Sä oot kyllä niin kaunis. Tää oli kiva video ja jaksoin katsoa loppuun asti. Mä ehkä jopa ymmärsin osan sun ruotsista.... ^ ^

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos, kiva että jaksoit katsoa! :)

      Radera