28 apr. 2017

Apua, istuntani on surkea!


Alun perin otsikkona oli jotain todella tylsää ja kliseistä "Maaikella koulua ja maastoilua", mutta hetken aikaa mietittyäni sopi otsikoksi paremmin "Apua, istuntani on surkea". Sillä sitähän se on - järkytyin nähdessäni nämä kuvat! En ole ratsastanut Maaikella kuukauteen ja se kyllä näkyy. Vatsalihakset kramppasivat ensimmäiset 5 minuuttia harjoitusravissa istumisesta. Ja tällä treenitahdilla pitäisi käydä kisoissa tässä kuussa. Hahaha onnea vaan. ;)

Olen yleensä aika kriittinen sen suhteen millaisia kuvia blogissa julkaisen, sillä tiedän kokemuksesta anonyymiasiantuntijoiden tarttuvan jokaiseen pienimpäänkin virheeseen. Mutta mun mielestä Maaike näyttää näissä kuvissa niin hyvältä, että olisi sääli jättää ne julkaisematta. Sepä siinä onkin, että hevonen suorittaa ja liikkuu hienosti, mutta silloin ei tämä mun "kokematon" kroppa pysy perässä. Olen esimerkiksi kamppaillut tuon notkoselkäni kanssa iäisyydet (ja saanut sen takia jopa raskauskyselyjä xD), ja vaikka vyötärön ympärykseni ei todellakaan ole suuri ja treenaan säännöllisesti syviä vatsalihaksia, niin silti en saa pidettyä keskivartaloa kurissa. Syy siihen on selkeä: ratsastan "tavoitteellisesti" liian harvin. Tällä hetkellä ratsastuskertoja kertyy viikossa keskimäärin 2-4, mutta kun puolet niistä ovat nuoren selässä keventelyä tai kävelyä, niin eihän siinä ratsastuslihaksisto kehity tai pysy edes yllä. 


Outfit:
Kypärä - Back on Track
Paita - CRW
Liivi - Equestrian Stockholm
Hanskat - Roeckl
Housut - Equiline
Saappaat - Mountain Horse Victoria


Yhtäkkiä alkoi satamaan räntää ja vettä ihan kaatamalla, joten kameramies häipyi paikalta aika nopeasti. :D




Laukka- ja ravikuvia on aika kiva verrata, sillä istun todella paljon paremmin Maaiken laukassa. Sillä on oikeasti todella iso ravi, ja mulla meni puoli vuotta tottua siihen. Olisikin hauska päästä ratsastamaan pitkästä aikaa "tavallisella" hevosella ja tuntea millainen ero peruspuksuttimen harjoitusravissa on friisiläiseen verrattuna. :D

Hahmotan kyllä aika hyvin mistä nämä istuntavirheeni etenkin ravissa johtuvat. Varsinkin tällä ratsastuskerralla Maaike oli TODELLA hitaan tuntuinen ravissa. Se liikkui ihan ok:sti, mutta kaipasin sitä energistä fiilistä, että hevonen on pohkeen edessä ja ravaa hyvässä temmossa. Näin ollen mitä ilmeisimmin yritän "työntää" hevosta eteen päin omalla lantiollani - pohkeet ajautuvat taakse ja selkä menee notkolle, etenkin kun saan sen haluamani reaktion ja Maaike liikkuu eteen isommassa ravissa. Toki nämä kuvat ovat yhden sekunnin hetkiä, video olisi parempi jolloin näkee kokonaisuuden.

Puhuin tästä istuntani huononemisesta valmentajani kanssa, ja hän sanoi tämän olevan ihan normaalia. Vaikka ratsastan ja treenaan ratsastuksen ohella lihaskuntoa 3-4 kertaa viikossa, niin kun niitä ratsastukseen tarvittavia lihaksia ei pääse hetkeen käyttämään, tottakai istunta kärsii siitä. Paras ratkaisu tähän olisi tietysti päästä ratsastamaan "kunnolla" useammin, mutta mulla ei ole tällä hetkellä aikaa eikä jaksamista useammalle hevoselle. Täällä Ruotsissa kun se tallilla kulutettu aika ei ole pelkästään hevosen harjaamista ja ratsastamista, vaan sen lisäksi pitää siivota karsina, täyttää vedet, tehdä heinäpussit, ruoat jne. Jos selviän tallilta kotiin alle kolmessa tunnissa (miinus matkat), olen ollut todella nopea.

Ilmeeni ratsastaessa ovat aina mielenkiintoisia. :D Tööt töööt!

Loppuun vielä jotain uniikkia - siirtymiskuva laukasta raviin. Uniikki siltä kantilta, että Maaike näyttää tässä hyvältä. Laukka-ravi siirtymiset ovat olleet sille pitkään haastavia, joten on kiva nähdä sen voivan näyttää näinkin tasapainoiselta kun siirtyminen onnistuu.

No, tällaista tämä harrastus on. Hetkittäin tuntuu menevän hyvin, kunnes tulee seuraava vastoinkäyminen ja kaikki tuntuu menevän huonosti. Itselleni nämä ahaa-elämykset ja epäonnistumiset kuitenkin motivoivat tekemään jatkossa paremmin ja kehittymään. Pää pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä! ;)

Ja onneksi voi välillä nauttia elämästä unohtamalla kaikki huolet ja antamalla hevosen laukata täysiä ympäri laukkarataa. Kuten tein Maaiken kanssa viikko sitten tiistaina. Teki kyllä hyvää molemmille! :)

Video ei valitettavasti näy (tietääkseni) mobiililaitteilla.


10 kommentarer:

  1. Ihanat maastot teillä siellä! Ompa rentouttavan näköistä :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Maaiken tallilla on kyllä huippumaastot <3

      Radera
  2. Kiva postaus! Maaike on niin upean näköinen noissa kuvissa, olen pitkään seurannut blogiasi ja vaikka istuntasi ei näissä kuvissa ole mitään parasta luokkaa, niin sun ja Maaiken kehitys on todella suuri!

    Kunpa itsellänikin olisi noin maastovarma ratsu! Hyvin näkyy video mobiiliversiollakin :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos! :) Maaike on kyllä kehittynyt paljon näiden vuosien aikana mitä se on perheensä omistuksessa ollut. On hienoa, että olen saanut olla mukana!

      Maaike on kyllä rentouttavaa seuraa maastossa, pitkät ohjat vaan kiitolaukan jälkeen. :D ja hyvä että näkyy, jotain ongelmia siinä on ollut. :/

      Radera
  3. Hei, täällä harrastetaan myös sitä kuuluisaa ilmeratsastusta! Mulla on aina ratsastaessa mitä kummallisimmat ilmeet - milloin pusuttelen jotain näkymätöntä henkilöä ja milloin puolestaan näytän siltä, että ole niellyt pahanmakuisia ja suuria foliopalloja...
    Sulla on kuitenkin tuo perusistunta tosi vahvalla ja hyvällä pohjalla - ei tuo sun istunta näytä mitenkään pahalta tällaisen amatööriratsastajan silmiin. Jos vertaa mun istuntaan, niin sulla on todella hyvä istunta!

    Pörheää Menoa

    SvaraRadera
    Svar
    1. Loistavaa, en ole ainoa outo. :D kiva sitten kouluradalla yrittää näyttää edes jotenkin ei-kärsivältä...
      Kiitos paljon, onhan tuossa paljon kehitettävää etenkin nyt kun on taukoa ollut. :(

      Radera
  4. Kerrankin otsikossa asiaa.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kerrankin onnistuin miellyttämään sinuakin.

      Radera
  5. Mun silmään sun istunta miellyttää! Tietenkin jokainen löytää aina korjattavaa ja myös mäkin löysin sun istunnasta korjattavaa, unohtamatta omaa istuntaani kröhöm.. Jälleen kerran ihania kuvia!!

    thelittlepinkpony.blogspot.fi/

    SvaraRadera
    Svar
    1. Onhan siinä sekä hyviä ja huonoja puolia kuten meillä kaikilla, pitää vaan parantaa niitä huonoja. :) Kiitos kehuista, kuvaajamiehestäni on tullut taitava ratsastuskuvaaja! <3

      Radera