9 juli 2018

Jouduin sitten estehevosen kyytiin


Kävin viikonloppuna taas moikkaamassa ystävääni Dianaa. Heppatyttöjen tavatessa perinteeseen kuuluu tietysti toistensa hevosten luona vierailu, joten lähdimme laiturilla hengailun jälkeen tallille, kukapa sitä nyt edes haluaisi +25 aurinkoisena päivänä löhötä meren äärellä... ;)

Luvassa oli esteitä, onneksi ei sentään mulla. Diana kehotti mua ottamaan ratsastuskamppeet mukaan, mutta sanoin nousevani Q:n kyytiin vain jos se vaikuttaa rauhalliselta. Tämä dinosaurushevonen osaa nimittäin pukitella ja riehua sen verran rajusti, etten sellaisena päivänä kyllä kyytiin menisi. :D

Esteitä oli mukana hyppäämässä neljä erittäin taitavaa ponityttöä. Räpsin kaikista kuvia ja ihailin menoa. Q näytti jättimäiseltä pienessä (20*40) maneesissa, ponien joukossa. Edes nuo lopussa näkyvät hyppykuvat eivät näytä miltään, vaikka estekorkeus on niissä 120 cm. :D En mäkään meinaa nyt kuvia katsoessa sitä korkeutta uskoa, mutta ihan itse viritin puomit siihen korkeuteen... Jättiläinen mikä jättiläinen.

Ratsastin Q:lla viimeksi lokakuussa sen oltua ystävälläni muutaman kuukauden. Näillä kahdella on ollut melkoinen työmaa ja Q meinasi päätyä yhdessä vaiheessa myyntiin, mutta nyt heillä alkaa löytyä yhteinen sävel ja yritän kovasti kannustaa ystävääni uskaltautumaan kisoihin. :) Propsit siitä, että nyt Q:lla voi ratsastaa perus nivelellä (vai kolmipalalla, en tiedä), syksyllä käytössä oli pelham kaksilla ohjilla. Hyvä siitä tulee! :)


Ja joo, ei kyllä oikein näytä miltään tuo hevonen mun alla. Joka suuntaan pitkä, suuri ja hieman kovasuinen jättiläishevonen sekä estesatula = vaikea kombo tällaiselle tätiintyneelle koulutuuppaajalle. ;) Ensi kerralla saan kuulemma mennä koulupenkillä. ;)




Maneesissa oli ainakin 30 astetta lämmintä ja tämän hevosen ratsastaminen ei ihan kevyttä ole, tuskainen ilmeeni on siis ihan ymmärrettävä ;)




7 kommentarer:

  1. Tää hevonen ei kyllä yhtään vaikuta sellaselta sun tyyppiseltä hevoselta ainakaan näin kuvien perusteella:D

    Ei liity tähän postaukseen mitenkään, mutta tuli instagramia seuratessa mieleen, että onko teidän tarkotus harrastaa vielä Snön kanssa jotain vai onko puhtaasti lenkkikaveriks hommattu? Ja toinen kysymys mitä mietin, osaako sun avopuolisos yhtään suomea / ootko koittanu opettaa?

    SvaraRadera
    Svar
    1. Haha! :D ei se kyllä ookaan, isot, joka suuntaan pitkät kuumat estehevoset ei oo mun juttu. ;) mutta sopivat yhteen ystäväni kanssa ja se on tärkeintä <3

      Snö tykkää loikkimisesta ja tehtävistä sekä haistelusta tosi paljon, joten olisi tosi kiva kokeilla ainakin agilitya ja jotain ”noseworkia” sen kanssa! :) mutta pitää katsoa mihin aika riittää, pääosin se on hommattu perheenjäseneksi ja reippailukaveriksi. :) <3

      Mieheni ei puhu yhtään suomea (no jotain sanoja/helppoja lauseita hoonosoomella), mutta ymmärtää jonkin verran! :)

      Radera
  2. Olisi kiva kuulla Mutterinkin kuulumisia :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Ihana kuulla että joku kaipailee sitä <3 päivitän kuulumisia lähiviikkoina, lyhyesti kuulumiset ovat että se on ollut lomalla viimeisimmät viikot. :)

      Radera
  3. Hei!

    Hyvin Q:n huomio näyttäisi olevan sinussa, korvat "kuulolla" sinua kohti. On kyllä iso, upea ja kaunis hevonen. Tekee niin hyvää ratsastaa erilaisilla hevosilla - eikä mielestäni vähiten siksi, että siinä selkenee/vahvistuu käsitys siitä, minkälaisista ratsuista itse pitää eniten. 😎

    Ahkerasti on Diana myöskin tehnyt töitä Q:n kanssa kun hevonen on nyt ratsastettavissa nivelellä/kolmipalalla. Varmaan olisivat valmiita kisoihin, nuo 120-senttiset esteet näyttävät ylittyvän vaivatta.

    Esteistä puheen ollen: saatte Longines Global Tourin ensi kesänä Tukholmaan! Toppen! Esteratsastuksen lisäksi luvassa myös kouluratsastusta - joko olet varannut liput? 😊

    Aurinkoista viikon jatkoa!
    Maarit L.

    PS. Yritin löytää postauksesi Tukholmasta, koska muistelen että mainitsit siinä pariakin ruokapaikkaa/kahvilaa. Hakusessa kesäsunnuntaina mahdollisimman varhain aukeava paikka josta saa herkullisen aamiaisen/brunssin - ehdotuksia?

    SvaraRadera
    Svar
    1. Se on kiva hevonen ja varmasti vielä lisää lihaksia saadessaan oikein kiva peli myös koulupuolelle! :) mäkin tykkään mennä eri hevosilla, aina yhtä iso kulttuurishokki tosin hehe. ;)

      Joo oon kuullut tuosta ja ihan mahtavaa! En vielä itse lippuja osta sillä pääsen sinne varmaan pressipassilla. :) innolla odotan!

      Mä en tunne Tukholman keskustan tarjontaa kovin hyvin sillä musta on tullut ihan maalainen... 🙈 Linda Juholan blogista löytyy hyviä vinkkejä, kurkkaa sieltä? :) nopea suositus Supper-ravintolalle, heillä yleensä kesäkonseptina ulkoilmaravintola keskustassa!

      Radera
    2. Kiitos Rosita vinkeistä! Tsekkaan sekä Lindan blogin että tuon Supperin.

      Maarit L.

      Radera