16 mars 2016

Varasija 17 - Ruotsin kilpailusysteemi

Mä otin nyt "riskin" ja ilmoittauduin Topangan kanssa niihin VRK:n koulukisoihin. Olen varasijalla nro 17 mutta elättelen toiveita mukaan pääsystä. Iso osa luokkaan ilmoittautuneista osallistuvat joukkuekilpailuun (Allsvenskan) ja heidät luultavasti (toivottavasti) siirretään suljettuna olevaan joukkueluokkaan jolloin tavallisesta luokasta vapautuu paikkoja. Toivottavasti homma menee näin! Olisi ihan mielettömän hyvä, että voisimme startata ensimmäiset kilpailumme entisellä kotitallilla jolloin kisatilanne on vähän helpompi. Ehkä. Kisathan ovat siis vaatimattomasti aluekisat, mutta minkäs teet kun ei täältä meidän seudulta ainakaan löydy yhtään ainoata Pay'n'rideä ja seurakisoja täällä Ruotsissa ei oikeastaan järjestetä ollenkaan (ainakaan sellaisia kaikille avoimia).

Soitellen sotaan, perse edellä puuhun jne. Helppo B olisi tarkoitus räpeltää läpi. Tavoitteena meillä on hakea hyväksytty tulos ja kohtalaisen rennosti liikkuva hevonen vaikka realistina ja pessimistinä mun on pakko sanoa, etten odota mitään muuta kuin jännittyneesti liikkuvaa ruutitynnyriä joka saa skitsokohtauksen ensimmäisestä laukannostosta ja siinä me sitten porhalletaan ympäri maneesia pää katossa ja suoritus päättyy siihen kun muutaman pystyynnousun jälkeen tuomari viheltää meidät ulos radalta. ;) No, jostain se kilpaileminen on aloitettava vaikka ratsuna onkin tuollainen herkkis nirppis.

Katselin muuten TDB:stä ilmoittautuneiden listaa. Ilmoittautuminen alkoi klo 18 ja tosiaan luokka on rajattu 18:lle ratsukolle. Ensimmäinen varasijalle joutunut oli ilmoittautunut 26 SEKUNTIA ilmoittautumisajan alkamisen jälkeen. SIIS 26 SEKUNTIA!!!! On tää meno hullua. Mä ajattelin kokeilla lauantaina onneani kun ilmoittautuminen Vaxholmissa järjestettäviin helatorstain koulukisoihin aukeaa, jälleen klo 18. Sinne olisi tarkoitus mennä Maaiken kanssa. Pitäkää mulle peukkuja. :D Oon kyllä aika nopea koneen käyttäjä mutta saa nähdä suostuvatko netti, tietokone ja kohtalo yhteistyöhön...

Ärsyttää muuten oma hölmöyteni. Ajattelin nyt aluksi pelata päivälisenssien kanssa (oikeuttaa siis starttaamaan yhden kerran lokal- tai region-tason kilpailuissa) kun en tiedä monta kilpailustarttia mulle tulee tänä vuonna, mutta typerää tästä tekee se, että jokaisen lisenssin tilaaminen, hyväksyminen ja maksusuorituksen kirjaaminen kestää 2-3 päivää. Ja niitä lisenssitilauksia voi olla voimassa vain yksi kerralla. Tilasin juuri toisen päivälisenssin ja taidan seuraavalla kerralla tilata suosiolla kilpailulisenssin koko kaudelle niin ei tarvitse jännittää ehtiikö kaikki luvat kirjautumaan systeemiin.

Kiinnostaisiko teitä muuten lukea postaus Ruotsissa kilpailemisesta, säännöistä, kilpailuluvista jne? :)


Mitä muuta tänne kuuluu kuin kilpailustressiä?

Hyvää kiitos. Tai no, vaihtelevaa. Blogille on jäänyt viime viikkoina ihan liian vähän aikaa... Ai miten niin oon tottunut postamaaan lähes joka päivä? Tässä se taas kostautuu vaikka vissiin ihan hyvää tahtia pidän edelleen. Paljon on ideoita ja juttuja luonnoksissa, liian vähän on kuitenkin aikaa tai puhdasta kirjoitusinspiraatiota. Topangan kanssa menee tosi hyvin vaikka tämä "talvi" tai "kevät" eivät ihan niin ihanaa aikaa olekaan. Mutaa meillä on ollut nyt pari kuukautta - onneksi, ONNEKSI tarhat ovat hyväpohjaiset hiekkatarhat enkä näin ollen ole joutunut pesemään jalkoja kuin yhden kerran...

Topanga kärsii taas jokavuotisista selkäpateistaan, tai mitä "knölejä" ne ovatkaan. Sillä on todella herkkä iho ja näin karvanlähtöaikaan sille tulee bakteeriperäisiä patteja satulan alle. Ollaan kokeiltu hoitaa niitä erilaisilla aineilla ja vaihtaa satulahuopa päivittäin mutta ei niihin auta oikein muu kunnolla kuin kuivat, aurinkoiset päivät jolloin hevoset pääsevät ulos ilman loimea. Kokeiltu on Klorhexidin, Jodopax, erilaisia kortisonivoiteita ja muita aineita... Tällä hetkellä pestään selkä aina liikutuksen jälkeen Hibiscrubilla. Onko jollain kokemusta vastaavasta ihoherkkishevosesta? Valkuaispatteja nämä eivät siis ole vaan kyse on herkästä ihosta ja bakteereista.

Treenit ovat meillä sujuneet ihan hyvin, vaihtelevasti kerrasta toiseen ja oikeastaan vaihtelua on jo yhden ratsastuskerran aikana vähän liikaakin. Tiistaina harjoittelin vähän jotain helpon B:n tapaisen radan ratsastamista mikä sujui kyllä ihan kelvollisesti. Tein laukannostot lyhyen sivun keskellä ja ne onnistuivat hyvin molempiin suuntiin, mutta odotuksien mukaisesti Topanga singahti laukannostosta vähän holtittomasti eteen ja sain sen kuulolle ratsastamalla pääty-ympyrän. En nyt muista miltä meidän (ehkä) tuleva rata näyttää, mutta toivotaan siinä olevan tämä kuvio: laukannosto päädyssä ja pääty-ympyrä. ;) Ratsastin myös muutaman keskiravin radan poikki - tämä tulee olemaan meidän kompastuskivi. Viime kerralla kokeilin keskiravia ensimmäistä kertaa eikä onnistunut ollenkaan. Kevyessä ravissa sain vähän askelta pidennettyä ilman pään nousemista taivaisiin, mutta harjoitusravissa tahti rikkoontui välittömästi. Tällä kerralla pidensin ensin askelta kevyessä ravissa ja sitten "rataa" ratsastaessa päätin vain rohkeasti kokeilla keskiravia alas istuen. Sujuihan se ihan kiitettävästi, mutta en tiedä voiko sitä kutsua keskiraviksi. Hipsuttelua enemmänkin. :D No, on meillä 1,5 kk aikaa harjoitella. Otetaan siis tavoite harjoitella keskiravia pari kertaa viikossa. Jos löytyy hyviä treenivinkkejä tähän niin niitä saa jakaa! :)

Loppuviikon suunnitelmat:
Pe - Maaike, koulua - läpiratsastus, apujen tsekkaus, laukannostoja ja keskiravia.
La - Topanga, koulua - laukannostoja ja siirtymisiä.
Su - Maaike, koulua - LB-radan ratsastamista.

10 kommentarer:

  1. Ois kyllä kiva lukea jonkinlaista postausta Ruotsin kilpailujärjestelmästä :-)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Jes, laitetaan sellainen tulemaan! :)

      Radera
  2. Joo olis kiva kyl tietää enemmän tosta ruotsin kilpailujärjestelmästä! :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiva kuulla, menee siis toteutukseen :)

      Radera
  3. Meillä ratsastuskoulun herkkäselkäisellä pidetään satulahuovan tilalta lampaantaljaa (karvapuoli tietysti hevosta vasten). Selkä on pysynyt pahkurattomana jo monta vuotta kun vaihdettiin tavalliset huovat taljaan.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Kiitos hyvästä vinkistä! :) Meillä onkin käytössä kaksi huopaa joissa pinta hevosta vasten on lampaankarvaa. Huono puoli näissä on niiden hiostavuus. :/ Täytyy etsiä jostain hyvän kokoinen talja ja kokeilla sitä!

      Radera
  4. Joo todellaki kiinnostaa tuo Ruotsin kilpailujärjestelmä :) katselin että kenttäkisatkin meni ihan hetkessä täyteen :)

    SvaraRadera
  5. Rajalla ainakin järjestetään myös kaikille avoimia seurakisoja, Övertorneå, Haparanda yms. :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Täällä Tukholman itäpuolella ei niinkään. :/

      Radera