3 apr. 2016

Ihania hevosia!

Tänään Sagaponackilla koulua <3

Hui, tämä viikko on mennyt ihan liian nopeasti!! Nyt mennään jo huhtikuun kolmannessa päivässä... Viikkoni on ollut niin täynnä ohjelmaa etten ole oikeastaan ehtinyt päivittämään blogia pahemmin ollenkaan. Tietokoneella ei ole ollut liikaa aikaa istua (tai on, mutta sen ajan olen käyttänyt kuvien muokkaamiseen). Olen tosiaan saanut tehdä ensimmäiset "ulkopuoliset" kuvauskeikkani ja kuvia riittää editoitavaksi! Pääsiäisviikonloppuna kuvasin yhteensä 11 eri hevosta joista viisi olivat tällaisia tilaustapauksia. Kuvat odottavat edelleen julkaisua täällä blogin puolella mutta en halua, että jokainen postaus on vain pelkkää valokuvien julkaisua. Mikäli haluat nähdä kuvauskeikkojen lopputuloksia suht reaaliajassa, suosittelen seuraamaan ja tykkäämään Facebook-sivuani! :)

Topanga on ollut koko tämän viikon aivan huikea ratsastaa! Maanantaina se pääsi koulutreeniin ulkokentälle ja oli kyllä hieman rauhaton. Tiistain ja keskiviikon se sai levätä kun itse huitelin muualla. :D Torstaina ratsastin ilman paineita, perus läpiratsastus jonka aikana oli tarkoitus saada hevonen rennoksi ja avut läpi eli ei mitään ihmeellistä. Perjantaina sitten tapahtui jotain mitä en ole varmaan ikinä kokenut Topangan kanssa. Se oli niin törkeän hyvä ratsastaa, että meinasin pyörtyä ilosta. Treenattiin mm. sulkutaivutusta laukassa ja siinä Topanga kokosi itsensä ihan eri sfääreihin, pyöristyi ja askelsi eteen niin sulavana ja täydellisen pehmeänä kädelle! Siis se fiilis kun tämän hevosen kanssa saa kokea tällaisen hetken on aivan sanoin kuvaamaton. Nauroin onnesta kovaan ääneen ja hihkaisin samaan aikaan ratsastavalle kaverilleni näkikö hän miten hienoja me olimme. Ja näkihän hän, tultiin vielä toinen samanlainen onnistunut sulkupätkä ja Topanga vaan ryhdistäytyi entistä enemmän. En halua leijua liikaa, mutta oltiin me kyllä aika mageen näköisiä kun peilistä katsoin!! :D Tätä lisää nyt!

Lauantaina käytin tämän perjantain onnistumisen hyödyksi ja tein toisen samanmoisen kunnollisen koulutreenin. Aluksi Topanga oli aika villi ratsastaa ja mietin oliko tämä onnistumisen huuma nyt tässä, mutta otin itse rennosti ja vaan ratsastin varovasti, pikku hiljaa vaatimustasoa nostaen. Ja sieltä se tuli, Topanga oli taas messissä! Treenattiin laukannostoja ja temmonvaihteluja. Oikeaan suuntaan sain tehtyä lopuksi todella hyviä ja rauhallisia nostoja, sellaisia mitä ei olla vielä kertaakaan onnistuttu tekemään. Vasempaan nostot olivat aluksi erittäin holtittomia jos niin kehtaa sanoa ja se täydellisyys jäi vielä uupumaan siihen kierrokseen, mutta itse laukassa Topanga oli aivan sairaan hyvä. Se on löytänyt jostain nyt sellaisen rennon fiiliksen myös siihen vasempaan laukkaan ja oikein huomaan siitä miten se nauttii menosta! Vauhtia siinä on helposti mukana vähän liikaa mutta Topanga laukkaa (pörheän) pyöreänä, on hyvin kuolaintuella ja ehkä hitusen aavistuksen liian raskas kädelle mutta se tosiaan on siinä tuella ja pyöreänä joten olen ihan sairaan tyytyväinen.

Sunnuntaina ratsastin ensin Sagaponackin maneesissa ja ratsastinpa muuten ensimmäistä kertaa tänä vuonna t-paidalla! Aikamoisen voimatreenin se hevonen mulle tarjosi kyllä. :D Iso hevonen jolla on isot liikkeet + 45 min koulutreeni alas istuen = tiukka vatsalihastreeni. Aluksi Saga oli aika raskas kädelle, mutta ratsastin sitä paljon pohkeella eteen ja tein paljon voltteja ja temmonvaihteluita. Aika nopeasti se muuttui huomattavasti kevyemmäksi ja sai erilaisen ryhdin. Itse treeni sen kanssa keskittyi just siihen oikean työskentelymuodon löytämiseen ja ylläpitämiseen. Tein aika paljon laukkatreeniä, muutaman vastalaukan ja lopuksi ravissa ja laukassa lisäyksiä. Tämän hevosen ratsastaminen on kyllä suuri nautinto, vaikka se vaatii ratsastajalta hyvän fysiikan (joka mulla tietysti on hahahah kröhöm, no ilmeisesti kuitenkin riittävä ;D) isojen liikkeidensä (mutta sen liikkeet ovat kuitenkin tasaiset ja miellyttävät istua) takia. Se vastaa apuihin heti, on kiltti ja mukava hevonen. Topanga oli tehnyt kolme koulutreeniä putkeen joten sen kanssa mentiin ihan vain käyntimaastoon lähimetsään.

Ja Topangalla maastossa.
Kisavaatteet check!

En muista mitä olen täällä blogin puolella kertonut ja milloin vai olenko mitään, mutta meille tosiaan aukesi paikka Topangan kanssa Värmdö Ridklubbenin aluekoulukisoihin helppoon C:hen. Olisin oikeasti halunnut mukaan helppoon B:hen mutta tämä kelpaa oikein mainiosti. Ainut vaan, että nyt pitää opetella täysin uusi rata, tuon LB:1 osasin jo niin hyvin. ;) C:ssä olin vissiin varasijalla kaksi tai kolme, B:ssä varasijalla nro 15 joten kun TDB:ssä luki Registrerad, LC:1 päätin sen kelpaavan vallan mainiosti ja vedin pois ilmoittautumiseni B:stä. Kisakausi jatkuu(/alkaa) siis kolmen viikon päästä, APUA! Ensimmäiset aluekilpailuni koskaan. :D Jee! NU KÖR VI!

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar

Valitettavasti blogiini tulee paljon spämmi- ja roskapostikommentteja, joten sanavahvistus on käytössä ainakin toistaiseksi. Pahoittelen lisävaivaa, toivottavasti se ei estä sinua jättämästä kommenttia.