Maaike ulkokentällä

Takana on ihan loistava viikonloppu, sain nimittäin Suomesta vieraakseni Alexandran! Näihin kolmeen päivään mahtui paljon hevosia, skumppaa, valokuvausta, naurua, leffaa, hyvää ruokaa ja SUOMEN PUHUMISTA! Nauroinkin Alexandralle perjantaina, etten ole pitkään aikaan puhunut yhtä paljon. Innostuuhan sitä hiljaisempikin tyyppi kun juttukaverina on suomea puhuva hevosihminen. :D Ja mitä luxusta olikaan kun sain kolmena päivänä niin hienoja ratsastuskuvia!

Perjantaina mulla oli Maaike. Olin ajatellut treenaavani helppo B:tä ulkona pitkällä radalla (LB:3), mutta totesin ettei siitä tule yhtään mitään. Sitä on koko talven ratsastanut maneesissa, tottunut rajattuun selkeään ratsastusalaan ja sitten joutuu yhtäkkiä tuollaiselle jättimäiselle 70*70 kokoiselle kentällä haahuilemaan... Hevonen on jännittynyt ja itse et tiedä yhtään mihin ratsastaa joten lopputuloksena on lätty. Päädyin harjoittelemaan sitä vaikeimmaksi pelkäämääni momenttia: 10 m laukkavoltti josta lävistäjälle, jossa siirtyminen raviin ja muutaman askeleen jälkeen laukannosto uuteen kierrokseen. Lätystä tuli pannukakku ja tuntui ettei Maaike yksinkertaisesti taivu siihen 10 m laukkavolttiin. Siirtyminen raviin ja takaisin laukkaan oli sekin yhtä räpeltämistä. Tällaista perusmenoa just silloin kun on kaveri käymässä ja haluaisi tietysti näyttää hevosen hyviä puolia. :D

Kuvista tietysti kiitos Alexandra/Arpakuutiollinen onnea.

Maaike ei ollut parhaimmillaan, aluksi se lähinnä kipitti ja juoksi alta pois eikä ollut kunnolla avuilla. Tästä ensimmäisestä ravikuvasta näkee hyvin miten se juoksee... Mentiin alkuverkassa laukkaa ympäri kenttää ja jokainen kulma ja kaukaisempi sivu olivat Maaiken mielestä todella pelottavia paikkoja.

Outfit:
Kypärä - Lamicell Transformer
Softshelltakki - Kingsland
Hanskat - Roeckl light grip
Housut - Equiline Boston
Saappaat - Mountain Horse Supreme

Mutta... Jossain vaiheessa tapahtui jotain. Taisin kyllästyä omaan valitukseeni, heitin raipan pois ja ajattelin ryhdistäytyväni ja lopettavani valittamisen.

Maaike pyöristyi ja muuttui höyhenen kevyeksi kädelle, mutusteli kuolainta tyytyväisenä ja leijui eteenpäin. En melkein uskaltanut hengittää ja vaan huusin Alexandralle ihan ihmeissäni "apuaaa mitä tapahtuu mitä tää tekee". Maaike ei ole liikkunut mun kanssa noin. Ei ikinä aiemmin. Ja nyt tämä tapahtui vielä tällaisen epämääräisen ratsastuksen lopussa. Aluksi meinasin antaa periksi ja viedä hevosen takaisin talliin, ja sitten yhtäkkiä jokin sanoi naks ja mun alla oli ihan eri hevonen. Oho. Miten mä saan tämän fiiliksen uudestaan esiin seuraavalla kerralla?

No tosta kuskin kaksarista ei puhuta enempää... Tykkäsin tän kuvan valosta.

Jokin siinä mun omassa asenteessa ja ratsastustyylissä vaikutti tähän. Hengitin, yritin keskittyä, istuin ja ratsastin. Tämä fiilis ja tunne tuli siis tehokkaan laukkailun jälkeen. Tosin ei se just silloin tuntunut mitenkään erityisen tehokkaalta, lähinnä sellainen tuskainen ja väkinäinen olo että hei, tässä me nyt laukkaillaan ja voi kun on raskasta ja nyt täytyy kyllä istua vielä tiukemmin satulaan ja voi, nyt se taas puskee tuota lapaa, no korjaanpa sitä tuolla pohkeella nyt, oho katos nyt se pyöristyi, wau.

Tilannekuvat on ihan parhaita, tässä tehdään juuri siirtyminen käyntiin. Ihana etujalan ojennus! 

Kun vaan osaisi käyttää tätä asennetta aina. Jos ei onnistu, yritä kovemmin ja enemmän. Älä anna periksi! Mikäli alkaa ketuttamaan, pidä pieni tauko ja hengitä syvään. Yritä sen jälkeen taas uudestaan. Ratsasta, ratsasta. Istu kunnolla, kanna kädet ja vaikuta siihen hevoseen. 

Lopuksi tuuppasin vielä Alexandran selkään. Ei olisi uskonut, että hän ratsastaa Maaikella ensimmäistä kertaa, meno näytti todella hyvältä! :D