18 maj 2017

Onni on fiksu nuori hevonen


Miten iloiseksi tämä pienisuuri nuorukainen minut tekeekään joka kerta. Tämän kuluneen viikon aikana olemme treenanneet itsenäisesti perusasioita kentällä. Rinkillä on tosi paljon hyvää energiaa ja se tykkää tehdä töitä. Kävimme maanantaina kävelemässä omistaja turvanamme tallin läheisellä laukkaradalla, ja Rink käyttäytyi tosi hienosti. Säpsähti lintuparvea, mutta naapurin haukkuva koira ja ohiajavat autot olivat ihan fine.

Ihan hassua, että olen vuokrannut Rinkiä vasta reilu kolme kuukautta. Se tuntuu pidemmältä ajalta ehkä sen takia, että tässä ajassa Rink on oppinut niin paljon uutta. Se nostaa nykyään kaviot ihan itsestään, kun taas alussa sen kanssa joutui välillä vähän taistelemaan nostaako kavio vai ei ja täytyykö kavio pitää ylhäällä vai saako sen polkea alas... ;) Sama suitsien kanssa, nykyään Rink tulee korvat ojossa vastaan kun sille vähän näyttää suitsia. Se haluaa tehdä oikein ja se nauttii saadessaan kiitosta (ja niitä porkkanapaloja, tietysti).

Tämä oppimishalu näkyy myös ratsastaessa. Maanantaina treenasin askeleen pidennystä ravissa pitkillä sivuilla, kehuin vuolaasti aina kun Rink lisäsi ravia ja muutaman kierroksen jälkeen mun ei tarvinnut kuin ajatella eteen, niin Rink lähti itsestään pidentämään askelta.

Ensimmäinen laukannosto vasempaan oli varmaan Rinkin paras tähän mennessä! Täsmällinen ja tasapainoinen. Oikeaan kierrokseen jouduin tekemään muutaman yrityksen ennen kuin tuli hyvä nosto. Saimme heti eilen keskiviikkona apua valmentajalta näihin laukannostoihin, mikä oli kyllä mielettömän hyvä asia. Kuten videoltakin näkyy, jos se laukka ei nouse niin jään vähän neuvottomana puskemaan ja pusertamaan. Tuo kentän uusittu pohja on Rinkille vielä vähän raskas ja se väsyy laukkaamisesta aika paljon, joten kovin montaa laukkapätkää ei viitsi tehdä.



Rink on edelleen vähän jännittynyt ensimmäisten kierrosten aikana, mutta sen keskittymiskyky paranee joka kerta. Juoksutamme sitä vielä toistaiseksi ravissa muutaman kierroksen molempiin suuntiin varmuuden vuoksi, mutta esimerkiksi eilen Rink oli niin cool, että juoksuttaminen oli melkeinpä turhaa. :)

Selkään nouseminen sujuu jo melko kivuttomasti. Tällä hetkellä tosin Rink ennakoi sitä vähän liiankin paljon ja menee koko hevonen makkaralle selästä saatavan porkkanan takia, joten nyt olen alkanut tekemään niin, että Rink saa porkkanan vasta kun olen saanut jalustimet jalkaan ja olemme kävelleet eteen muutaman metrin.

Aloitan ratsastamisen tekemällä ensin käynnissä pysähdyksiä jotta saan Rinkin kuulolle. Sitten ratsastan ravissa kenttää/maneesia ympäri, tässä vaiheessa Rink on vielä yleensä vähän jännittynyt ja sen keskittyminen herpaantuu aina välillä. Saan myös ratsastaa sitä vähän eteen jottei se jää jännittyessään ravaamaan hidasta mummoravia. Rink rentoutuu kuitenkin yhä nopeammin nykyään, ja se on niin suloinen kun korvat osoittavat tiukasti taakse sen yrittäessä ymmärtää jokainen signaali ja ääni mitä siellä satulassa sille sanon.

Parasta Rinkissä on tällä hetkellä sen eteenpäinpyrkivyys ja iloinen asenne. Se on myös oppinut rentoutumaan välikäyntien aikana, vaikka sillä olisi laukannut reipasta pätkää niin sen voi hetken päästä antaa kävellä puolipitkällä ohjalla, jolloin se hakee jo hyvin eteen-alas tuntumalle. Tässä alla olevalla videolla (viime viikon keskiviikolta) näkyy pätkä aika kivaa käyntiä. :)



Viime viikko meni omassa pienessä kuplassa lähinnä työasioita ja tulevia kisoja stressatessa, mutta myös hääpäivää viettäen joten sen takia blogipäivitykset laahaavat hieman jäljessä. :) Ei kai siitä stressiä saisi eikä pitäisikään ottaa, mutta olen tottunut pitämään blogin melko hyvin ajan tasalla. Eilen meillä oli tosiaan taas parin viikon tauon jälkeen valmennus, ja perjantaina (eli huomenna, miten aika menee niin nopeasti?) käyn liikuttamassa Maaiken. Sisällöstä mulla ei siis ainakaan ole pulaa, mutta voi kun sitä aikaa olisi loputtomasti. :D

Tänne Ruotsiin on luvattu koko loppuviikoksi melkein hellelukemia, toivottavasti ennustukset pitävät paikkansa - tätä on kyllä kaivattu! ♥ Eilen kuljin nimittäin vielä villapaita päällä, mikä ei kyllä mun mielestä ole okei näin toukokuun toisella puoliskolla. Joten jos sinne Suomeenkin on luvattu hyvää säätä, niin nauttikaa siitä nyt oikein kunnolla. ♥

4 kommentarer:

  1. Semmoinen kysymys tuli mieleen, että mitä mieltä valmentajasi on kevyestä istunnasta nuorilla? Tosi paljon kuulee että ravissa ja laukassa ei saisi nuorella istua, vaan pitää kokoajan keventää ja laukassa olla kevyessä istunnassa. Kuulisin mielelläni argumentointia sekä puolesta että vastaan :)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Me ollaan tästä juteltu valmentajan kanssa jonkin verran ja mielestäni hänen neuvonsa ovat aika hyviä ja toimivia. :) Tästä on varmasti mielipiteitä yhtä paljon kuin on hevosihmisiä, mutta nämä toimivat meillä hyvin.

      Ravia emme ratsasta Rinkillä pitkiä pätkiä alas istuen, vaan siirtymisissä se muutama askel. Tässä on valmentajamme sanonut että pikku hiljaa näitä pätkiä voi kasvattaa (mitä teenkin välillä, mennäänkin 7 askelta kolmen sijaan), mutta vain sen verran ettei ravi jännity. Tärkeintä on, että tahti ja rentous säilyy. Jossain vaiheessa alkukesästä tai kesällä alan varmaan ratsastamaan vähän pidempiä pätkiä harjoitusravissa, enkä nyt todellakaan tarkoita mitään kenttää ympäri useampi minuutti vaan puolikas isoa ympyrää tai vaikka pitkä sivu. :) Ja tämä ihan sen takia, että Rink on valmis Saksan koitoksiin.

      Laukassa istun alas tai olen kevyessä istunnassa fiiliksen mukaan. Tässä on valmentaja neuvonut istumaan niin kuin tunnen Rinkin tarvitsevan, ja istun yleensä alas jotta se pysyy "kasassa". En kuitenkaan istu syvään ja sillä lailla "kunnolla" kuin normaalisti koulua ratsastaessa, vaan enemmänkin hieman kevyttä istuntaa ajatellen mutta kuitenkin alas. Ja sitten välillä jos on se tunne että Rink tarvitsee kevyen istunnan, niin sitten nousen kevyeeseen istuntaan. :)

      Musta ei todellakaan ole pedagogiksi, mutta toivottavasti osasin selittää jotenkin ymmärrettävästi. :D

      Radera
  2. Hei!

    Kyllä - onni on todellakin saada ratsastaa nuorta noin järkevää hevosta, ja hyvin olette onnistuneet treeneissä kun Rink reippaasti ja iloisesti tekee töitä. :-)

    Nuoren hevosen kanssa työskenteleminen on kiehtovaa varmasti juuri sen vuoksi, että oppimista tapahtuu koko ajan, ja kehityksen huomaa selvemmin, helpommin kuin jo kokeneemmalla hevosella. Suurin haaste lienee työn määrän ja laadun tasapaino - ei liikaa, ei liian vähän. Tehtävien pitää edetä loogisesti ja hevoselle sopivalla tahdilla, hevosta kuunnellen ja "lukien". Hyvänä esimerkkinä tuo satulassa istuminen vs. keventäminen/kevyt istunta. Teillä on fiksu valmentaja. :-)

    Kesältä tuntuu vihdoin täälläkin. Aurinko ja lämpö antavat kyllä niin paljon energiaa että tahtoo mennä vuorokausirytmi hieman sekaisin.. ;-) Huomenna ratsastustunnille!

    Iloista viikkoa!
    Maarit L. :-)

    SvaraRadera
    Svar
    1. Olen todella iloinen tästä mahdollisuudesta, Rink on mieletön hevonen! <3

      Me olemme mielestäni onnistuneet hyvin vahtelevan treenin kanssa. Tästä saisi oman postauksenkin jopa. :) Mutta lyhyesti, teen Rinkillä koulutreenin 2 kertaa viikossa, kestoltaan 40-50 min sisältäen alkukäynnit ja -verkan. Sen lisäksi sillä ratsastetaan satunnaisesti kolmannen kerran viikossa, ja loput päivät ovat ohjasajoa niin maastossa kuin kentällä, kärryttelyä, irtohyppäämistä tai lepoa, vaihdellen. :)

      Nyt on onneksi pitkä vapaa edessä, toivottavasti hyvä sää jatkuu. Kivaa ratsastustuntia sinulle! :)

      Radera