18 nov. 2017

Satulaviidakko, huoh


Suo, metsä, eksyksissä. Mutterilla on satulaongelmia. Olen aika onnekas, sillä en ole ikinä ennen ratsastanut hevosella jolle on vaikea löytää sopivaa satulaa. Olen kyllä seurannut vierestä monen tallikaverin taistoa, mutta nyt se sitten iski omalle kohdalle. Mutterin oma vanha Jochen Hennig-satula on ehkä paras missä olen istunut ja se on aiemmin istunut Mutterille kuin hansikas, mutta muutaman kuukauden ratsastelun ja kunnon/lihasten kasvatuksen jälkeen hieroja varoitteli meitä satulan epäsopivuudesta ja seuraavalla viikolla käymässä ollut satulaseppä varmisti epäilyn.

Meillä on siis ollut nyt kaksi kuukautta enemmän tai vähemmän eri satuloita käytössä. Lokakuun alussa koulurataharjoituksissa saimme tallikaverin Antareksen lainaan ja se sopi Mutterille aivan törkeän hyvin! Itsehän en sitten tykännyt istua siinä ollenkaan. Ensimmäiseltä satulansovittajalta saimme "jonkun" (en muista mallia) Amerigon lainaan ja se oli ihan ok, mutta ei täydellinen. Pari viikkoa sitten meillä kävi eräs taitava ja arvostettu satulaseppä mukanaan laaja valikoima Amerigon eri malleja. Kokeilimme Mutterille viittä eri mallia joista tämä kuvissa näkyvä Vega tuntui sillä hetkellä parhaalta. Mutteri liikkui sen kanssa kivasti ja irtonaisesti ja satula oli ihan ok istua. Kokeilemistamme satuloista se oli selkeästi paras, joten se jäi meille testiin pariksi viikoksi.


Nämä kuvat ovat ensimmäiseltä "kunnon" ratsastuskerralta sen satulan kanssa. Se siitä "ok istua"-fiiliksestä... Luulin ensin syyn olevan jäykässä kesäratsastushousut + pitkät kalsarit -yhdistelmässä, mutta seuraavana päivänä olin pukenut tarkoituksella kaikista pehmeimmät ja joustavimmat housuni mutta ei, satula tuntui edelleen huonolta. Etukaari nousee turhan jyrkästi ylös jolloin jännitän koko vartalon välttääkseni siihen töksähtämistä.

Mutta ei se ole se pahin ongelma, satula ei sittenkään sovi Mutterille. Meillä on ehdottomasti tärkeimpänä kriteerinä (tietysti) se, että satula sopii ensisijaisesti hevoselle! Tosiasioita ei kuitenkaan voi kieltää ja myös ratsastajalle sopivuus on tärkeää jotta ratsastaja voi vaikuttaa hevoseen mahdollisimman oikein ja istua jännittymättä. 



Reagoin jo ensimmäisellä kerralla siihen, että Mutteri tuntui vähän jännittyneeltä ja kovalta kädelle. Järkeilin sen kuitenkin ehkä voivan liittyä omaan jäykkyyteeni ja yritin olla mahdollisimman rento ja pehmeä. Seuraavana päivänä Mutteri oli edelleen jännittynyt ja tuntui vielä enemmän etupainoiselta. Se siitä sopivasta satulasta siis... Jännä miten satula näytti ja tuntui todella hyvältä sovituksessa. Onneksi saimme parin viikon testiajan sille, vaikkakin jo näin parin kerran jälkeen pystyi sanomaan sen olevan epäsopiva.







Ei kun uusia satuloita kokeilemaan. Suurimpana toiveena meillä on saada Mutterin vanha Hennig takaisin käyttöön toppauksen jälkeen, katsotaan miten sen kanssa käy. Onhan tämä turhauttavaa kun treenit ovat muuten menneet hyvin ja Mutteri on selkeästi saanut lisää voimaa ja kuntoa, mutta jatkuvuus ei pysy yllä kun aina tulee takapakkia satulan takia. :/

Itsehän en todellakaan osaa sanoa satuloiden sopivuudesta paljon mitään. Näen jos satula istuu selkeästi huonosti, mutta pienet hienosäädöt ovat itselleni täyttä hepreaa. On kuitenkin jännä miten hyvin eron hyvän ja epäsopivan satulan välillä tuntee ratsastaessa! Mutteri on tavallisesti todella kevyt edestä, vähän luonnostaan etupainoinen mutta kuitenkin niin, että se pysyy kädelle kevyenä. Nyt se oli oikeasti RASKAS kädelle.









Peukkuja siis pystyyn, että tälle "vaivalle" löytyisi pidempiaikainen ratkaisu. Ensi viikolla kokeillaan taas vaihteeksi satuloita, mietitään päät puhki ja toivotaan parasta.

6 kommentarer:

  1. Satulahommat on kyllä vaikeita... Onneksi geeleillä ja karvoilla voi jonkin verran muunnella, mutta Mutterin kroppa on kyllä varmasti niin muuttunut, että uusi täytyy hommata... Tsemppiä satulapainiin :D

    SvaraRadera
    Svar
    1. Joo onhan noita padeja ja geelejä olemassa, mutta tavoitteena löytää satula jonka kanssa ei ylimääräistä tarvita. :) tämä satulamalli oli selkeästi jostain kohtaa liian ahdas kun Mutteri meni niin jäykäksi. Kiitos, ensi viikolla ollaan toivottavasti saadaan taas uutta kokeiluun jos aikataulut sopivat, peukut pystyssä! :)

      Radera
  2. Peukut pystyssä täällä että löydätte pian sopivan satulan!

    Olen saanut ratsastaa muutaman kerran uudella hevostuttavuudella. Hevoseen tutustuminen on vielä kesken mutta satulaan (Prestigen este, mallia en tiedä) ihastuin heti ensimmäisellä kerralla. En ole viiden ratsstuskouluvuoden aikana pitänyt yhtään satulaa huonona, toisista olen tykännyt enemmän ja toisista vähemmän. En kuitenkaan olisi osannut pukea sanoiksi sitä millainen satula olisi minulle mieluisin. Nyt olen tämän asian suhteen hieman viisaampi... 😊

    Maarit L.

    SvaraRadera
    Svar
    1. Se on kyllä silmiä avaavaa kun pääsee kerran menemään itselle sopivalla satulalla! :D joskus aikoinaan luulin hiertymien saamisen olevan normaalia. No, ei se kyllä ole... 😅

      Nyt on muuten tämä testisatula kuulemma topattu uudestaan, katsotaan mikä on oma tuomio tänään. :)

      Radera
  3. Ääh, tiedän tunteen! Itselläni meni kolme kuukautta sopivan satulan löytämiseen... Onnea teille! :D
    Kuinka paljon muuten Mutterin omistaja ratsastaa mutterilla, kun et ole ainakaan sanonut mitään hänen mielipiteistään eri satuloista? :)
    •Ilona•

    SvaraRadera
    Svar
    1. Huh, ei ole kyllä herkkua satulan metsästys. :o kiitos!

      Mutterin omistajalla on selän kanssa ongelmia joten hän ei ole voinut ratsastaa lähes ollenkaan useampaan vuoteen. :/ Käy selässä muutaman kuukauden välein lyhyen hetken.

      Radera