2 nov. 2017

Rink: Ensimmäinen ratsastus kotona


Ei tätä fiilistä voi oikein sanoin kuvailla. Aivan mieletöntä! ♥

Rink on ollut kotona jo pari viikkoa. Ensimmäisen viikon se sai levätä, tarhata ulkona 7-18 ja liikkua vähän liinassa sekä irtona maneesissa. Omistaja ratsasti sillä ensimmäisenä viime lauantaina ja oli kuulemma aivan haltioissaan siitä, miten Rink liikkui. Arvatkaa miten malttamattomana odotin omaa vuoroani! :D Rinkin satula oli ottanut vähän osumaa Saksassa, joten se lähti maanantaina korjattavaksi ja kävin silloin vain rapsuttelemassa ja tekemässä tallihommat. Mutta eilen oli satula taas ehjä.

Rink on tuntunut oudolla tavalla vähän vieraalta tähän asti, varsinkin nyt noustessani sen selkään oli olo kuin ufolla. Rinkin kaula tuntui kohoavan korkeuksiin mutta samalla pohkeideni kohdalla ei ollut mitään. Olen ratsastanut näiden kuukausien aikana niin paljon Mutterilla, joka toisaalta on Rinkiä isompi = pohkeeni osuvat "oikeaan" kohtaan, mutta toisaalta taas sillä on kaula ehkä maailman matalimmalla. Rinkin askeleet olivat niin ison ja ilmavan tuntuiset! "Totuin" kuitenkin aika pian ja hetken päästä Rink tuntui juuri siltä omalta kotoisalta itseltään kuin ennen Saksaan lähtöä. ♥ Tuttu, turvallinen oma itsensä. Kaatosade moukaroi kattoa ja kolme muuta puokkia sinkosivat kerran pierupukkilaukkaan säikähdettyään jotain, mutta Rink ei edes huomannut.

Se oli tosi herkkä istunnalle ja pohjeavuille. Edestä vähän epätasainen ja oikea kierros on edelleen heikompi, mutta vitsi mikä ero sen askelluksessa entiseen! Niin paljon enemmän poweria ja työntöä. Totesin viiden minuutin ravailun jälkeen, että olin jo unohtanut miten rankkaa kunnon friisillä onkaan ratsastaa! :D Ja menin kuitenkin vain kevyttä ravia.

Laukassa Rink pääsi kyllä yllättämään mut ihan täysin. Se nosti laukan melkein istunnalla ja sellaisella voimalla, että videosta päätellen hytkyin mukana kuin  räsynukke ja pidin vähän turhan paljon edestä kiinni. Ei perus puksu pv:llä menemään tottunut täti yhtäkkiä tuollaista ymmärrä... No kai se tästä taas kunhan tottuu noihin liikkeisiin. :)

Rink oli myös selkeästi vahvempi laukassa. Vasempaan se laukkasi sujuvasti kulmien ja lyhyiden sivujen läpi ja annoin sen painella menemään muutaman kierroksen kun se selkeästi nautti hommasta. En osannut tehdä muuta kuin nauraa, hymyillä ja nauttia menosta. Rinkin into ja riemu tuntui ja näkyi. Heikommassa, oikeassa kierroksessa ero oli edelleen aika iso, laukat kyllä nousivat erinomaisesti (ehkä turhan kiireisesti ja siinä kierroksessa Rink oikoi kulmia innostuessaan). Laukan ylläpitäminen lyhyellä sivulla oli hankalampaa, mutta Rink yritti hyvin.

Ratsastuksen jälkeen olin yhtä hymyä. Rink myös tuntui omalta kotoisalta itseltään. Tästä on hyvä jatkaa!

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar